Pikainen vinkki ennen töihin lähtöä. Muistitko, että Lindexin nettikauppa aukesi tänään? Kyseinen puljuhan löytyy nylyisin toki lähes jokaisesta niemestä ja notkelmasta, mutta Ewa Larssonin uusi Affordable Luxury mallisto (joka ei kyllä varmaan edellisen AL malliston tavoin mahdu meikäläiselle) ei saavu kuin muutamaan myymälään, mutta nettikaupasta se löytyy. tTlauksen saa nyt ilman postikuluja, kun tilaa 40 eurolla.
PS. Edellä parikin postausta eilisillalta!
Eilinen asu ei taaskaan tarjoile suuria yllätyksiä, vaan tutulla yksi”värisellä” linjalla mennään. Mä ihan tosissani haluaisin löytää jotain muun väristä kesävaatetta, mutta kun en vaan yhtään keksi, että mikä se muu väri vois olla. Eikös se sanontakin ole, että pukeuden mustaan kunnes löydän jotain tummepaa.
jotain ”uutta” asussa kuitenkin on, nimittäin ensimmäistä kertaa päälleni päässyt äidin kätköistä talvella löydetty 90-luvulta kotoisin oleva Stockmann Silkin ohut sifonkitunika. Perintövaate on ihanan ohut ja henkäyksen keveä ja sen vuoksi myös täysin läpikuultava, joten alla on siveellisyyden vuoksi kaikissa lähes pukeutumispulmissa auttava GT:n pitkä toppi. Läpikuultavuus pääsee kuitenkin oikeuksiinsa hihoissa ja keventää kokomustaa edes piirun verran.
Jalassa mitäs muutakaan kuin tuoreet Ramona-rakkaudet. Parin päivän käytön jälkeen aluksi hieman kapealta ja jäykältä tuntuneet kengät ovat muotoutuneet odotusteni mukaisesti jalkoihini aivan täydellisesti. Love, love, love.
Helmikuussa Marc O’Polon laukkuun pistämäni reilut parisataa euroa eivät todellakaan menneet hukkaan, sillä hurmaavan pehmeä nahkaveska on roikkunut siitä lähtien olkapäälläni lähes täysin ilman vapaapäiviä.
Mr. Murphyllä on viime aikoina ollut jotain minua vastaan, siihen malliin hän on minulle kettuillut etenkin sukkahousuasioissa. Te varmaan tiedätte sen turhautumisen tunteen, kun kaapista ei osu käteen yksiäkään ehjiä sukkahousuja? Jostain kumman syystä ne aamukiireessä rikkinäisiksi havaitut yksilöt vaan päätyy aina takaisin sinne kaapin uumeniin osuakseen käteesi taas seuraavalla kerralla kun olet jo myöhässä ja lämpömittari näyttää lukua ”sukkahousut” tai olet laiskuuksissasi jättänyt sääret ajamatta.
No.. Nyt kun sitten saimme hetken nauttia asiasta jota kesäksikin kutsutaan ja olisin nimenomaan halunnut löytää niitä silmäpakosukkiksia (joita tiesin kaapissa olevan), jotta voisin leikata niistä shortsiversioita hameiden alle reisieni pelastukseksi, niin arvatkaa nyt jumalauta löytyikö yksiäkään. ARGHHHH!!! No ei tietenkään! Leikkelin sitten hädässäni lahkeet joistakin hieman nukkaisista ehjistä huomatakseni vain seuraavan kerran niitä tarvitessani, että ne ovat hukassa.
Ja sama hermoja raastava show uudelleen. Melttoan ja riehun vaatekaapin ja sukkalaatikon uumenissa kiljuen ja kiroillen pinna kireällä murun jo odottaessa eteisessä, kun meidän olisi jo pitänyt olla matkalla anopinluokse-terassille-teatteriin-ruokakauppaan tai ihan mihin tahansa. Ja tämä sama toistui vielä kolmannenkin kerran. Muutaman kerna onnistuin sentään löytämään edellisiltana riisumani versiot uudelleen käyttöön. Mutta kolmet ehjät sukkahousut saksien alle reilun viikon aikana!
Tänään puolestaan koitti vaihteeksi päivä jolloin lämpömittari näytti sitä aiemmin mainitsemaani lukua ”sukkahousut”. Ja tiedätte kyllä mitä minä töihin päästyäni huomasin.. Että mun sukkahousuissa on ihan helvetillinen silmäpako!!!! Siellä ne pikku pirulaiset olivat lymynneet jossain käden ulottumattomissa naureskellen minulle, kun silmät raivosta päästä pullistuen koitin niitä hakea helteillä. Olisivat saaneet vielä tuntea olevansa tärkeät ennen lopullista kuolemaansa, mutta ei, ne peijakkaat valitsivat toisin. 😛
Ja nämä samat väärään aikaan väärässä paikassa olevat sukkahousutyperykset hyökkäsivät viimeksi jalkaani jo kuukauden takaiselle Helsingin reissulle. Silloinkin sisäreidessä oleva repeämä osui silmiini vasta kun oli liian myöhäistä, eli Pori-Helsinki pikavuorolla jo bussissa istuessani. Yritin tuolla reissulla hakea pikaisesti uudet säärten peitot Forumista ennen Baker’sin euron skumppalasien ääreen syöksymistä, mutta vessahätä yhdistettynä pitkiin jonoihin sabotoivat suunnitelmani. Niinpä kekkeröin koko illan julmetun kokoinen reikä helman alta vilkkuen. Ja jollain kumman ilveellä ne samat pantyhoset vaan luikertelivat kotiin palattuani takaisin kaappiin noustakseen taas kerran tuhkasta kuin Fenix. En tajua.
Olenko ainoa sukkahousujen salaliiton kohteeksi joutunut?
Sain vihdoin ratkaistua osan ongelmasta hakemalla Gina Tricot:sta 5,90 € maksaneet pyöräilyhousut. Ei tarvi enää etsiä leikattavaksi kelpaavia sukkahousuja. Paitsi aina silloin kun ne pyöräilyshortsit on kateissa. Eli minun tuurilla suurin piirtein joka toinen päivä.
”Oletko sä kipeä?”, minulta usein kysytään etenkin talvisin. Ja kun kummastelen kysymystä, niin vastaus on, että ”ei kun aattelin vaan, kun sä oot niin kalpea”. Kesälläkään tilanne ei juuri kummene. Palan kyllä vähintään kerran kesässä jostain kohti vartaloani, mutta rapumainen punoituskaan ei missään vaiheessa muutu ihollani kauniiksi aurinkorannat mieleen tuovaksi pronssin hehkuksi.
En missään nimessä edes haluaisi mitään superrusketusta itselleni, sillä tuntisin oloni varmastikin todella vieraaksi, mutta sellainen väri, joka saisi minut näyttämään terveeltä sen sijaan kuin olisin matkalla ruumishuoneelle, olisi tervetullut. Siis ihan hentoinen kerros sävyä kasvoille, sääriin, käsivarsiin ja dekolteelle. Muualla sitä ei tarvita, koska muita paikkoja en paljastele. Eli en pyydä paljoa.
Minun rusketusennätykseni on kesältä 1997 jolloin neljän päivän ulkona pelattua lentopalloturnausta seurasi viikko pesäpällakentän laidalla ja perään vielä viikko rippileirin isosena ja koko tuon ajan aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Mutta senkin värin hintana oli totaali palaminen heti lentisturnauksessa ja täydellinen nahkan luonti. en yhtään hämmästyisi, jos minuun joskus iskisi melanooma, niin monet kerrat olen itseni onnistunut polttamaan kaikista rasvoista huolimatta.
ennätyksellinen värimuutos kesältä 1997
Muistan sen koko dekolteen kokoisen nahanpalan joka irtosi yhtenä kesänä suihkussa käydessäni ja muistan ne kivuliaat yöt Tallinnassa hotellin lakanoissa jotka olin valellut ennen nukkumaan menoa kylmällä vedellä. Muistan myös festarireissulla rakoille palaneet hartiat joiden vuoksi jouduin olemaan jopa sairaslomalla, koska pelkkä ajatuskin vaatteiden päällepukemisesta (rintaliiveistä nyt puhumattakaan) saivat ulvomaan kivusta.
Olen siis jo oppinut, että auringon avulla minä en saa kaipaamaani tervettä väriä ja senpä vuoksi olen jo useamman vuoden ajan sortunut kokeilemaan mitä erilaisempia itseruskettavia tuotteita. Ja ihan vaan todetakseni olevani niidenkin kanssa ihan tumpelo. (tai sitten tosi taitava mikäli tavoitteena on seepraraidoitus.) Mun isosiskolla saattaisi myös olla pieni opettavainen tarina kerrottavana itseruskettavien ja alkoholijuomien yhteisvaikutuksesta. ;D
Vaikka takaraivossani hakkaa ainaiset epäonnistumisen kokemukset, niin tässä asiassa jaksan silti kesä toisensa jälkeen hakata päätäni seinään. Innostuinkin kovasti, kun Cheapsmells lähetti sähköpostia, jossa kerrottiin kaikkien itseruskettavien tuotteiden olavan alennuksessa 31.5. saakka. Tarjolla tuotteita mm. seuraavilta merkeiltä: Lancome, Clarins, Garnier, Fake Bake, Biothern, L’oreal ja St Tropez. Mikäli olet aikeissa hankkia nahan väritysvoiteita, niin suosittelen vilkaisemaan.
Mä vähän luulen, että valikoimaan on tutustuttava ja jotain sieltä varmaan ostoskoriin eksyy. Sillä olen ihan varma, ettei kesä tule ilman joka vuotista seepraraidoitusta! Omaan naturelliin vaaleuteensa on taas hetken aikaa paljon tyytyväisempi kun on häpeissään kulkenut helteellä pitkissä housuissa peittääkseen läikikkäät säärensä. 😀
Nyt voisittekin siis suositella minulle omia lempituotteitanne? Mikä viosi sopia tällaiselle todella vaalealle tumpelolle, joka ei halua radikaalia sävymuutosta? Muut ehdot olisi, että tuote on helppo levittää, kuivuu nopeasti eikä haise karmealle. Onko sellaista?