Tänään oli minun mittapuullani aivan harvinaisen värikäs päivä. Pinkki pisti silmään asiasa jos toisessakin.

pinkit_tennarit

Palkkapäivän kunniaksi kävin nappaamassa itselleni pinkit tennarit olinhan ehtinyt haaveilla sellaisista jo pari viikkoa. Itseä miellyttävät versiot löytyivät Andiamosta hintaan 25 €.

Jalkaan aamulla eksyneet violetit sukat näyttivät yllättävän kivoilta uusien tennarien kanssa joten päädyin sitten omaksi järkytyksekseni yhdistämään kaksi karkkiväriä samaan asuun. Huhhuh, nyt on tosi kyseessä!

muna

Ruokakauppareissulla oli pakko saada kevään ensimmäinen muna ja sekin valittiin värin perusteella. Pinkkiä sen olla täytyy. Munan sisältä löytyi pieni kissa, mutta se ei valitettavasti ollut pinkki.

deo

Uusi deodoranttikin valikoitui sillä perusteella, että se oli söpön värinen. Mintunvihreää ja pinkkiä! No ehkä asiaan vaikutti hieman myös se, että tuote lupasi rauhoittaa ihoa sheivaamisen jälkeen. En kyllä taida uskoa, mutta onpahan edes kiva törppö.

mina_ence

Illan pinkit ja muutkin värivalot olivat kaikille juhlaa. Jenni Vartiaisen keikkaa fiilisteltiin yhdessä ihanan Encen kanssa, joka on pitkn tauon jälkeen taas palannut bloginsa pariin.

Kaiken tämän lisäksi tunnustan tänään sovitelleeni puuteriroosanväristä neuletta. Jäi sekä kauppaan, että kaihertamaan.

Ei kai tässä siis voi muuta todeta kuin että kevät on tainnut sekoittaa pääni. Vai onko se sittenkin vain saanut minut järkiini?