Mun salitouhuja koskevissa postauksissa on jo muutaman kerran vilahtanutkin Reebokilta saamani pirtsakan keltaiset treenitossut, mutta nyt on hyvä syy kertoa niistä hieman lisää. Ja se syy on se, että blogisynttäriarvonnat saavat nyt jatkoa yhdellä parilla noita meikäläisen jo hyväksi havaitsemia Reebok RealFlex-tossuja.

kuva: Reebok

Sain nuo ultrakevyet kengät siis reilu kuukausi sitten osallistuessani Reebokin tarjoamalle CrossFit-tutustumistunnille. Ja voin sanoa, että sen päivän jälkeen en ole enää kertaakaan käyttänyt minulta aiemmin löytyneitä treenikenkiä.

Ei niissä vanhoissakaan kengissä varsinaisesti mitään vikaa ole. Ne ovat hyvässä kunnossa olevat normaalit sisäliikuntaan sopivat, kohtuullisesti kustantaneetkin merkkikengät, mutta nuo RealFlexit vaan tuntuivat niin hurjasti paremmilta, ettei paluuta entiseen ole ollut. Tai oikeastaan se miten RealFlexit todella eroavat kaikista aiemmista treenikengistäni, on ennemminkin se, että ne nimenomaan EIVÄT tunnu.

Töppösillä on painoa vain n. 210 g kipale joten keveyden todella myötäilevän ja miellyttävän tuntoisen pohjan vuoksi kenkien olemassaolon voi oikeastaan unohtaa heti, kun on saanut nauhat solmittua.

RealFlexien pohja koostuu kymmenistä tuollaisista erillisistä ”palluroista”. (sensoreiksi niitä lehdistötiedotteessa nimitetään) Niiden ideana on mukailla mahdollisimman hyvin jalan luonnollista liikerataa, ikään kuin liikkuisi paljain jaloin. Osa sensoreista on pehmeämpia ja osassa taas on enemmän iskunvaimennusta. Tuollaisia ”jykevmpiä” sensoreita on luonnollisesti sijoitettu päkiän alle ja kantaan.

Kenkien pohjat siis kääntyvät, vääntyvät ja joustavat ihan eri malliin kuin yhtenäisemmillä pohjilla varustetut urheilukengät. Ensimmäinen mielikuva tuosta voisi tietenkin olla, että kengät eivät kenties sitten olisi kovin tukevat,mutta sekin huoli on ainakin itselläni osoittautunut turhaksi. Itselläni on lentopalloajoista muistutuksena löysääkin löysemmät nilkat. Jos hiemankin astun kengän ulkosyrjälle on yleensä seurauksena nilkan kivulias muljahtaminen, etenkin jos se kengän pohjan ulkosyrjä on vähänkään kova ja kulmikas.

RealFlexeillä olen nyt muutaman kerran huomannut astuneeni juuri tuollaisella  itselleni vaarallisella tavalla, mutta koska kengän pohja joustaa kaikkiin suuntiin, sen uloimman syrjän ”pallurat” ikään kuin leviävät astuessa ulospäin ja sen vuoksi kengän ulkosyrjä ei ole niin ns. terävä kulmainen, että jalka muljahtaisi tuon ”kulman ”yli ainakaan liian helposti. Ihan hemmetin hankala asia selittää, tajuaako kukaan mitä tarkoitan?

Mutta joka tapauksessa kenkä pysyy ikään kuin mukana jalan luonnollisissa liikkeissä paremmin kuin jäykemmät lajitoverinsa.

kuva: Reebok

RealFlex-kenkiä on kahta mallia: juoksukenkiä ja treenikenkiä. Treenikengissä on hieman tukevampia sensoreita päkiän alueella, kun taas juoksukengissä ne ovat pehmeämpiä. Mutta ainakin meille kerrottiin, että nuo itsellänikin olevat juoksukengät sopivat vallanmainiosti muuhunkin treenailuun ja tähän tulokseen olen itsekin tullut.

Mutta nyt mulla vaan on ongelma, sillä nuo keltaiset kaverit on nyt vihitty tiukasti tuonne sisäliikuntaan, mutta tahtoisin itselleni toiset samanmoiset lenkkeilyä varten! Katsotaan kauanko viihdyn keväisillä poluilla entisillä juoksukengilläni ennen kuin syöksyn ostamaan itselleni toisia RealFlexejä. 😀 Yksi asia minua kuitenkin hieman mietityttää ulkona juoksentelemisessa, mahtaakohan nuo pohjat syödä kamalan määrän kaikkia kiviä ja käpyjä.. Pitänee kysyä Iinalta, se kun on kipitellyt noilla ulkona.

 

Mutta tämän hehkutuksen jälkeen päästään sitten siihen teidän kannalta kivoimpaan osioon, eli arvontaan. Jaossa olisi tosiaan yhdelle onnekkaalle omat Reebok RealFlex-kengät, arvo 120 €.

 Mikäli haluat kokeilla onneasi, niin osallistu arvontaan kertomalla kommenttiboksissa, että mikä on mielestäsi paras treeniä vauhdittava biisi! Minun nimittäin pitäisi koota itselleni jokin hyvä ja tsemppaava soittolista ja kaipaan hyviä biisivinkkejä. 🙂 Muista merkitä myös nimimerkki sekä sähköpostiosoitteesi. Aikaa osallistumiseen on la 28.4. klo 23.59 saakka!

PS. Jos nyt jotakuta sattuu nämä arvontapostaukset ahdistamaan, niin no worries, enää yksi (tai max kaksi) jäljellä ja sitten lupaan etten pitkään aikaan jaa teille yhtään mitään. ;D


Ai että, mä oon ihan innoissani kaikista mahtavista kuvankäsittely-appseista joita olen puhelimeeni viime aikoina ladannut. Osa oikeasti hyödyllisiä ja osa muuten vaan huikeita. Nyt esim. tiedän miten coolilta näyttäisin viiksillä. 😀

Näitä lyhyitä puhelimella tehtyjä postauksia on nyt siis alkanut ilmestyä blogiin siitä syystä, että sain maaliskuussa kokeiltavakseni Nokian uuden Lumia 800-luurin ja oon niin innoissani siitä että tällä pystyy kaiken muun touhun ohella myös tosiaan päivittämään blogia. Ja vieläpä melko sujuvasti!

Eli luvassa on siis tästä eteenpäinkin kaikenmoisia puhelimella blogattuja pikakuulumisia. Asiallisia ja näitä vähemmän asiallisia. Ja käyttökokemuksia tästä Lumiasta ja mun lempi-appseista vielä luvassa.


Nyt olisi sitten Estelle & Thildin tuotepaketti arvottu ja sen saa nimimerkki JaaPa. Onnea kovati voittajalle! Toivotaan, että tuotteet ovat sinullekin mieluisat. Voittajalle on laitettu onnenpotkusta jo sähköpostia.

Vastauksia lueskellessa oli ilo huomata, että ihon hyvinvoinnin kannalta oleelliset perusasiat oli kyllä kaikilla ensimmäisenä mielessä, kun mietittiin parhaita ihonhoitovinkkejä. Lähes poikkeuksetta esiin nostettiin ensimmäisenä elintavat ja tuotteet tulivat tärkeysjärjestyksessä sitten vasta kakkosena. Nimimerkki Ahle kiteytti sen esimerkiksi näin:

Kaikki ne äidiltä opitut neuvot on käytössä; vettä sisäisesti ja ulkoisesti, kunnon kosteusvoide, puhtaus, terveet elämäntavat, kuorinta ja ihonpuhdistus säännöllisesti..

Kyllä äidit tietää ja heitä tosiaan kannattaa tässäkin asiassa kuunnella!

Veden juonnin tärkeyttä korostettiin kyllä lähes kaikissa 200 vastauksessa niin pontevasti, että toivon sen tosiaan nyt vihdoin omaankin päähäni iskostuvan. Olen nyt itse saanut muutaman viime viikon aikana tilannettani hieman paranemaan ja onnistun useimpina päivinä jo kumoamaan yli litran vettä, mutta sehän ei nyt suinkaan vielä riitä. Eli opettelu jatkuu edelleen, mutta torstaina nähdään jo onko nestetasapainoni parantunut yhtään, sillä silloin on vuorossa uusi kehonkoostumusmittaus. Jännittää! Kerron tuloksista sitten taas teillekin.

Mutta jos noihin ihonhoitovinkkeihin vielä palataan, niin kertaushan ei ole koskaan pahitteeksi, joten tässä vielä hieman poimintoja teidän vastaustenne joukosta.

Sisäisesti

  • Sisäisesti öljyjen käyttäminen. Siis esimerkiksi pellavaöljy tai omega 3 tyrniöljykapselit saavat varsinkin kuivan ihon hehkumaan. -Matilda
  • Vettä kun juopi riittävästi, niin ihokin kiittää. -Lotta
  • Atooppinen ihottumani helpotti sisäisellä tyrniöljykuurilla. Suosittelen. -Susanne
  • Syö paljon kasviksia ja vähän roskaruokaa. -Heidil
  • Kosmetiikassa ja ruoassa käy ihan sama periaate; mitä vähemmän lisäaineita ja prosessointia sitä parempi keholle ja iholle. -Lentoemo
  • en tiedä sitten monellako toimii, mutta oma ihoni parani huomattavasti kun jätin hiivan pois ruokavaliostani vatsavaivojen takia. -Maiiiiii
  • Positiivinen elämän asenne huokuu myös ihossa 🙂 -Esberalda

Liikunta ja ulkoilu

  • Ulkoilu / lenkkeily vesisaateessa ilman meikkiä. Sen jälkeen kasvot tuntuvat aivan ihanilta. 🙂 -Sanna
  • Kasvojumppa lisää verenkiertoa ja sillä on myös kohottava vaikutus. -Otsakiehkura
  • Näin kevään korvalla suojakerroin on tärkeä. Iho näyttää nuoremmalle kun ei anna pahojen säteiden päästä tuhoamaan kudosta! -Manuu

Rutiinit

  • Ihonhoitovinkkini on yksinkertainen: rasvat nassuun aamulla ja illalla, silmänympärysvoidetta ainakin pari kertaa viikossa, ei ikinä meikkien kanssa nukkumaan ja tarpeeksi vettä. -Katri
  • Meikkien peseminen JOKA ILTA! vaikka olis kuinka humalassa 😀 -Jjansku
  • Naaman tuuletus ilman meikkiä niin usein kuin mahdollista. -Muunica
  • Kuori ihoa säännöllisin väliajoin -Ninni
  • Kannattaa käydä kosmetologilla säännöllisesti -Sarita
  • Sauna ja kosteuttava naamio -kombinaatio toimii ainakin minulla! -Sari

Luonnontuotteet ja elintarvikkeet

  • Puhdas karitevoi! Mahtava tehokosteuttaja, toimii myös huuli-ja kynsinauhavoiteena. -Vendela
  • Vartalolle halpa kuorinta: kahvia ja hunajaa sekaisin, kun suihkuttaa pois niin pitää kattoo ettei jää mitään jäämiä. Ja sitten kosteutus vauvaöljyllä. -Maikki
  • Itse kuorin kasvoni n. kerran viikossa ruokasoodalla ja pehmeää tulee. -Johanna
  • Hunajaa iholle ennen löylyyn menoa ja hierotaan hiljaa löylyissä, on pehmeä iho suihkun jälkeen ja vartalovoide imeytyy helposti. -Klaara

Hyväksi havaittuja tuotteita

  • Clarinsin Beauty Flash Balm on hieno tuote meikin alle, erityisen hyväksi havaittu maanataiaamuisin 🙂 -Tanja
  • Tällä hetkellä vannon Lumenen heleyttävän päivävoiteen nimeen, se antaa kivaa hehkua kasvoille! Eppu
  • Yksi kiva tuotetuttavuus muuten oli Lumenen 2in1 kuorintavoide/naamio, pieni keltainen putkilo, oliskohan nimi Touch of radiance. Se ei ärsytä ihoa, koska ei sisällä isoja rakeita, mutta tekee ihosta ihanan sileän ja pehmeän. -Heini
  • Bepanhten korjaa pienet ihovauriot, sinkkivode vaalentaa näppyarpia. -Eini
  • Apteekista saatava Avenen lähdevesisuihke on koukuttavan ihana tuote! Rauhoittaa ja pehmittää ihon nopeasti – ja suihkuttelu on hauskaa. -Tropnordique
  • Bonacuren aloe veraa sisältävä hoitonaamio on osoittautunut mahtavaksi vaihtoehdoksi kutisevalle ja kuivalle atooppiselle päänahalle -Vendela
  • Paras kauneusvinkkini onkin kevyesti päivettävä tuote. Itse käytän St. Tropez´n everyday moussea, joka ruskettaa ihoa kauniisti. Päivettynyt iho näyttää huomattavasti tasaisemmalta ja virheettömämmältä! -Tiia L
  • “vanhan kansan” vinkki on sinkkipasta (apteekista), joka kuivattaa näpyn yön aikana. -Tättärää
  • jos ja kun niitä näppyjä ilmestyy, The Bodyshopin Tea Tree Blemish Gel on oiva apu! -Anna

Näiden vinkkien myötä toivotan mahtavia naamapäiviä kaikille!