01.07.2013 Pliseeratut plikat
Lauantaina juhlittiin ystävien häitä todella hikisissä fiiliksissä. Siitä pitivät huolen niin kuuma sää kuin uskomattomalla draivilla soittanut bändikin. Tanssilattialla oli sellainen meno päällä, että päädyin itsekin sulhasen isän kanssa nippuun lattialle erään pieleen menneen taivutuksen päätteeksi. 😀
En joutunut sn enempiä sitten juhlapukeutumisen kanssa enää empimään, sillä olin pakannut mukaan täällä aiemmin esittelemäni kokonaisuuden. Ainoastaan laukku vaihtui alkuperäisestä ehdotelmasta.
mekko/Lindex Generous, vyö/Seppälä, kengät/ Maison Martin Margiela for H&M, laukku/2nd hand, korut/ Nouseva Myrsky (saatu)
Tukka-ja meikkihommat olivatkin sitten pelkkää katastrofia. Lämpötila huiteli lähellä kolmeakymmentä ja olin jo kirkkoon lähtiessä sen näköinen kuin olisin käynyt juoksulenkillä.
Soijaa pukkasi päästä siihen tahtiin, ettei tarvinnut toivoakaan tukan pysyvän missään halutussa asennossa. Kaikki lärviin levitetty laasti puolestaan pyyhittiin servettiin viimeistään siinä vaiheessa, kun olin vihkimisen jälkeen saanut napattua kuvat hääparista.
Mutta mitäpä pienistä. Tärkeintä että oli hauskaa ja että morsian oli kaunis. Siinä ei meikäläisen hikisentahmealla olemuksella ollut juuri väliä.
Näissä kuvissa parinani pitkäaikaisin ystäväni Piia. Olemme olleet parhaat ystävät ihan lapsesta saakka. Yhdessä morsiamen kanssa olemme sitten yläasteelta saakka muodostaneet tiiviin komikon.
Piialla oli vielä juhlapäivän aamuna kaksi mekkovaihtoehtoa. Tuon mustan kilpailijana oli tasan minun mekkoni kanssa saman sävyinen pitsimekko. Olisimme molemmat voineet olla morsiamelle kateudesta vihreinä, mutta Piia oli laiskana silittämisen suhteen ja valitsi mustaa. Yhteensopivat ystävykset oltiin silti pliiseerauksinemme.
Jotain kuvamateriaalia on itse häistäkin tulossa. Ainakin morsiamen kauniit kengät täytyy esitellä. Ja tuli mieleen, että pitänee ehkä näyttää miltä tuo minun mekkoni näyttäisi päälläni ilman vyötä, eli A-linjaisena kaapuna kuten on tarkoitettu. Tulisi hyvin esiin miten paljon (eli montako kiloa) tuollainen pikku juttu kuin vyö voi vaikuttaa. 😀