11.07.2013 Koti täynnä muistoja

Hirvittävän siivousurakan päätteeksi ruuvailtiin tänään vielä parit hyllyt seinään ja sijoiteltiin muutama taulu uudelleen ja nyt nautiskelen täällä putipuhtaasta kodista, jossa pari nurkkaa näyttää vähän uudeltakin.

Kaksi vuotta tässä asunnossa on pian asuttu ja keskeneräiseltä tämä tuntuu edelleen. Paljon kivoja yksityiskohtia löytyy ja joku nurkka toimii, mutta ei tämä kovin ehjä kokonaisuus ole. Eihän kodin toki sellainen tarvitse ollakaan, mutta kyllä mulla on vielä erinäisiä parannustoiveita.

Kuvailin muutamia tänään itseäni ilahduttaneita yksityiskohtia kodistamme teidänkin nähtäväksenne. Kyllä näistä ainakin sellainen asia selviää, että mikään kliinisen valkoinen sisustus korkeakiiltohuonekaluineen ei ole se meidän juttu. 😀

Punainen nahkasohva oli haaveeni vuosia, kunnes löysin niitä kaksin kappalein itselleni sopivaan hintaan. By Rydensin Sergeant-lamppua kuolasin jo ennen tähän asuntoon muuttoamme ja sain sen sitten mammalta 30v-lahjaksi.

Olin etsiskellyt oikeanlaista vitriinikaappia yhteen olohuoneen nurkkaan jo muutostamme lähtien, mutta kaikki uudet olivat joko ihan hillittömän rumia tai hillittömän kalliita. Ylipäätäänkin itseä miellyttäviä oli hyvin hyvin harvassa, joten uustuotannon vaihtoehdot pitkälti tutkittuani tiesin haluavani mieluummin jotakin useamman vuosikymmenen ikäistä.

Aika tarkalleen mielikuviani vastannut ja haastavilta mitoiltaankin sopiva kaappi löytyi SPR:n Kontista jo kevättalvella, mutta pääsi oikealle paikalleen vasta nyt. Kaapin löytymisessä oli jokin vaisto kohdillaan, sillä olin tuona maaliskuisena päivänä ajamassa työkeikalta tullessa Kontin ohi, kun yhtäkkiä mieleeni nousi lause ”mitä jos se etsimäni vitriini on tuolla juuri nyt ja minä meinaan ajaa ohi”. Ja siellähän se minua odotti kauniina ja oikean kokoisena sopiva hintalappu kyljessään.

Itse vitriiniin laitettiin kokoelma jos jonkinsortin kippoja viskilaseista kuoharilaseihin, sillä baarikaappina toimiva vanha radiosenkki sijaitsee viereisellä seinustalla. Kaapin päälle puolestasn pääsi kolmekymppislahjaksi saamani taulu, mammalta saatu Block-lamppu, parit tuikkukupit ja kotikotoa meille muuttaneet rautaheppa ja -hauva.

Kivituikkujen väri sopii kivasti lämpimänsävyiseen tauluun ja sirot ja ohutjalkaiset eläinhahmot synkkaavat taulun mustan ”hahmon” (mikä lie taiteilijan vahinkoroiske) kanssa. Tykkään! Seinälle ripustamisen sijaan haluin pitää taulun vain huolettomasti nojailemassa.

Yksi jos toinenkin taulu vain nojailee seiniin, mutta useimmat siitä syystä, etteivät ole löytäneet paikkaansa. Sellaisiin kuuluu myös juuri viikon takaiselta Sotkamon reissulta kotoa tuotu suurikokoinen abstrakti maalaus. Uusia kehyksiä kaipaava taulu oli värikkyydessään suosikkini jo lapsena sillä sen kuvioista saattoi mielikuvituksen avulla löytää vaikka mitä hahmoja.

Tuo taulu on siis monen muun taideteoksen ja esineen tavoin tärkeitä ja rakkaita lapsuuskodin palasia tuotuna omaan kotiin. Itselleni tuollaiset muistoja ja tunteita herättävät tavarat ovat kotona todella tärkeitä. Mieluummin vähän eriparista rakkailla esineillä kuin viimeisen päälle harmonista uusilla hankinnoilla.

Puisen hahmon olen myös napannut kotoa, mutta pikkuruinen aasi-hahmo on matkamuisto Wienistä. Ostin sen eurolla tai parilla kierrellessäni Jonnan kanssa Naschmarktin kirpputorilla. Sitä katsellessa muistaa aina tuon kivan reissun ja kaikki siellä nautitut kakkupalat ja viinilasilliset. (Tai no, niitä oli liian monta muistettavaksi.. 😀 )

Näitä kuvia ja niissä esiintyviin tavaroihin liittyviä tarinoita tuli sen verran, että julkaisen suosiolla parissa osassa, ettei tule puuduttavan pitkää postausta. Osa 2 näitä kodin pikku palasia siis luvassa lähipäivinä!