18.12.2013 Läski ja vissiin vähän tyhmä

Hei, minun nimeni on Veera ja olen ylipainoinen. No eipä tää teille lukijoille mikään uusi uutinen ole, kyllähän mun kilot käyvät ilmi jokaisesta julkaisemastani valokuvasta. Aloin kuitenkin miettimään, että mikä on mun oma tiedostamiseni ja suhtautumiseni vartalooni ja sen kokoon.

Mä olen usein ajatellut, että multa puuttuu sellainen ns. läski-identiteetti. Kokoni ei ole koskaan ollut niitä ensimmäisiä asioita mielessäni, kun mietin vaikkapa adjektiiveja kuvaillakseni itseäni. Se on ennemminkin muut ihmiset, vieraat ihmiset, jotka asiasta muistuttavat. Asiakas ei muistanut puhelimessa nimeäni, joten kuvaili asioineensa ”sen pulskan tytön kanssa”. Farkkumyyjä totesi, että ”sulla näyttääkin noita reisiä olevan vähän reippaammin”. Jäätelömyyjä puolestaan ojensi ”ison jäätelön isolle tytölle”. Ja viimeisimmäksi lukija kommentoi työttömyyttä koskevaan postaukseeni, että ”työnsaantimahdollisuudet kohoaisivat huomattavasti, kun hoitaisin painoasian kuntoon”.

Mulle itselleni ei tässä ylipainovuosinani ole jotenkin ikinä tullut mieleen, että olisin jotenkin huonompi minä kuin olen ollut aiemminkaan. Mutta vähän väliä sitä saa pikkuruisia vihjeitä sieltä täältä, että pitäis älytä hävetä eikä nyt anakaan tykätä itsestään. Moni lapsuudesta tai nuoruudesta asti lihava onkin saanut noita viestejä kuulla koko elämänsä esimerkiksi koulukiusaamisen muodossa ja silloin ei todellakaan ole ihme, jos ajatus omasta itsestä on muotoutunut pitkälti sanan läski ympärille. Itse olin hoikka urheilijanuori, joka ei muista kiinnittäneensä huomiota painoonsa tai vaatekokoonsa ennen 20 ikävuotta. Silloinkin se oli toinen ihminen, joka huomion siihen kiinnitti. (Olin laihtunut (en siis laihduttanut) kilotolkulla ja  olin hoikimmillani ikinä, kun ex-poikaystäväni sanoi, että ”nyt sä näytät tosi hyvältä. Sä olitkin sellainen pyöreähkö, kun me tavattiin”. Olin tavatessamme 15 vuotias, normaalivartaloinen aktiiviurheilija. Itse keksisin tuon aikaisesta minusta hyvin paljon mitä tahansa muita adjektiiveja kuin pyöreähkö.)

Nyt tässä kerättyäni ylikiloni tässä vajaan kymmenen vuoden aikana, en ole siltikään älynnyt samalla kasvattaa itselleni sitä läski-identiteettiä, joka saisi mut ymmärtämään, että olen huonompi, tyhmempi, rumempi ja laiskempi kuin itseäni hoikemmat. En siitäkään huolimatta, että jotkut edellä kuvailemani kaltaiset tahot yrittävät saada taottua sen päähäni.

Lueskelin jokin aika sitten joltain keskustelupalstalta ketjua jossa keskusteltiin siitä voiko ylipainoinen nainen saada itselleen miestä. Hirveän moni oli sitä mieltä, että ei voi. Moni sinkkunainen kertoi siellä omia mittojaan ja sanoivat, että ovat varmoja, että heidän kilonsa ovat ainoa syy miksi eivät kelpaa miehille. Ja aika moni näistä kirjoittajista kertoi mitoikseen sallaisia lukemia, että puhuttiin ehkä 5-10 kg ylipainosta. En voinut lainkaan käsittää näitä ihmisiä. Juu itse olen parisuhteessa ja kiloni olen kerännyt vasta sen aikana, eli mies otti aikoinaan alipainoisen parikymppisen tytön ja halailee nykyään samaa tyttöä mutta n. 25 kg ylipainoisena. Mutta kyllä mulla on sellainen käsitys, että mikäli olisin nämä vuodet sinkkuna ollut, niin kyllä sitä olisi varmasti useammillekin treffeille päässyt.

Mut ehkä se on nää läskit jotka tekee musta niin imbesillin, että kuvittelen tuollaista. Että muka joku mies kiinnostuis. Hirvee laardikasa. Tai no, niinhän sitä kuulema sanotaan, että läskeiltä naisilta irtoo helposti, ja puutteessahan sitä polkee vaikka mitä sotanorsua. Tällaisia juttuja sitä oppii, kun erehtyy lukemaan anonyymiteetin mahdollistavia kansan syvien rivien keskusteluketjuja.

Niin, että on se nyt kumma, kun en vielä vajaassa kymmenessä vuodessa ole älynnyt alkaa itteeni häpeämään ja ymmärtänyt, että kaikki vastoinkäymiset elämässä johtuvat vain ja ainoastaan ylimääräisestä rasvastani. Oiskohan jo aika? Sen työnhaunkin voin varmaan lopettaa siksi aikaa, että onnistun karistamaan vähintään 20 kg. Sillä eihän tällaista voi asiakkaat katsella. Näyttää laiskalta. Eikä se voi osata kuvatakaan, sehän on läski. Sillä jos ihminen on läski, ei se voi olla mitään muuta. Läski ei voi olla ammattitaitoinen, mukava, naisellinen, kaunis, seksikäs, aktiivinen, päämäärätietoinen taikka ahkera.

Ja paskat sanon minä. Voin kertoa, että nää mun 92 kiloa on todellakin pieni mun huolista tällä hetkellä. Vielä kun ne lakkais huolettamasta muita. Mutta onneks mä voin valita ympärilleni ihmisiä joita mun vararenkaat ei kiinnosta. Ihan niin kuin tuosta läskin hankalasta työllistymisestä kommentoineellekin vastasin, niin olen todella iloinen, jos ylipainoni pitää mut turvassa sellaisilta työpaikoilta, joissa katsotaan ihmisen perseen leveyttä hänen taitojensa ja persoonansa sijaan.

Mut ehkäpä mä tästä lähtien laitan työhakemuksiin lärvikuvan sijaan ton mun laardiperseen niin näkevät heti millaisesta työntekijästä on kyse. 😀