Mitä tehdä, kun päällä on jotain jonka haluaisi ehdottomasti ikuistaa blogiin, mutta ei ole ketään kuvaajaa? No, turvaudutaan tietenkin jalustaan ja kaukolaukaisimena toimivaan puhelimeen. Mutta entä kun ei kehtaa mennä ihmistenilmoille hästäämään selfiekalustonsa kanssa eikä kämpässäkään mahdu kuvaamaan? No mennään taas kerran pyykinkuivausullakolle, jossa pöly leijailee kauniisti alkukesän ilta-auringossa. Mesta osoittautui kauniin iltavalonsa ansiosta oikeastaan niin menestyksekkääksi kuvauspaikaksi, että tätä tätä karua miljöötä tullaan varmasti näkemään asukuvissa useamminkin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja mikä se sitten oli se ”pakko saada kuva” -asu? No tämä mun viikko sitten hankkima törkeän upean näköinen Lindexin maksimekko. Mun rakkautta tuohon punaiseen kissakuosiseen kolttuun ei vähennä edes se, että se on kauttaaltaan halveksimaani polyesteria. Se seikka ei nyt vaan voinut tulla minun ja tämän kesän todennäköisimmän suosikkimekon väliin, sillä niin kauan olen kaikkia punasävyisiä leopardimekkoja väijynyt.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mekko on onneksi malliltaan niin kepeä, avoin ja ilmava, että polyesterin hiostavuus ei pääse häiritsemään. Ja pidän kuitenkin mekon alla niitä rintsikoihin asti yltäviä lahkeellisia mikrokuitu alkkareita (I’m sexy and I know it!), joten vatsaläskienkään ei tarvitse hikoilla suorassa pölyesteri-kosketuksessa. 😀 Mitä niihin lähes kokovartalo aluspöksyihin tulee, niin ne on mulle aivan ehdottomat kesäpukeutumisesta selviämiseen!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mekolla oli hintaa 29,95 € ja samaa mallia löytyy myös tummanvihreänä hieman pienemmällä kuvioinnilla. Itselläni sattui tuuri ja juuri mekon ostopäivänä Lindexissä oli tarjous -30% yhdestä tuotteesta, joten maksoin mekosta vain kaksikymppiä.

Mekko on siis ihan normimallistosta eikä pylleröosastolta. Suurin koko on L, mutta yläosa on niin venyvä, että tuo yleensä itselleni Lindexillä liian pieni koko mahtuu aivan loistavasti tällaiselle 46-48 kokoiselle. Eräs kaverini oli sovittanut samaa mekkoa ja koki alusmekon kovin lyhyeksi, mutta tällaiselle n. 167 senttiselle mimmille L-kokoisen mekon alushamekin yltää lähelle polvia, joten ei mitään vilauttelu vaaraa. Ja alushame tuntuu pysyvän ihan hyvin rullautumatta kävellessäkin päällysmekon helmojen hulmutessa valtoimenaan atuulessa. Sääriä tämä kolttu siis toisinaan kyllä vilauttelee tulen sopivasti helmaan tarttuessa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koska kesällä minäkin innostun väreistä, niin mätsäilin mekkoon tänään uuden punaisen nahkalaukkuni ja viime kesänä hankitut Vagabondin oranssit sandaailit. Ja ihan kuin varkain myös mun uusi tukka tuntui olevan kuin tehty tämän kissamekon kaveriksi!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mulla on jotenkin hirveen naisellinen ja nätti olo tuossa mekossa. Ihana mekko! Ihana kesä!


-yhteistyössä Olympus-

Onko sinulla haaveissa uusi kamera tai uusia tarvikkeita jo olemassa olevaan? Oletko sunnuntaina pääkaupunkiseudulla? Jos vastasit molempiin kyllä, niin vinkkaisin, että kannattaa suunnata lauantaina ja sunnuntaina pidettäville Verkkokauppa.comin kameramessuille Jätkäsaareen! Ja vaikka ei ostoslistalla nyt kuvauskamoja olisikaan, mutta valokuvaus kiinnostaa, niin siellä on paljon mielenkiintoista infoa tarjolla. Lauantaina Arman Alizad esimerkiksi kertoo kuvausreissusta Kameruniin ja sunnuntaina on tarjolla esityksiä mm. aiheista piirtopöytä kuvankäsittelyssä ja ilmakuvaus.

Paikalla on tuote-esittelijöitä eri merkeiltä ja mukana tietysti myös Olympus. Ja mikä mahtavinta, mä saan itse olla sunnuntaina intoilemassa suosikkikameroistani heidän osastollaan!

Minulle saapuu tasaisin väliajoin meilillä kamerakysymyksiä ja olenkin ehtimiseni mukaan koittanut auttaa kyselijöitä kameran valinnassa ja myös kameran säätöjen kassa. Nyt sunnuntaina olisikin siis hyvä tilaisuus tulla jutustelemaan mun kanssa mieltä painavista kamera-asioista!

kameramessut

Mikäli kameraostokset tuntuvat ajankohtaisilta, niin tarttumalla tilaisuuten nyt sunnuntaina saavat blogini lukijat tosi kivan lisäedun! Ostamalla sunnuntaina tuolta kameramessuilta minkä tahansa Olympus-kameran ja ilmoittamalla Olympuksen osastolla minulle yhteystietonsa, saa kaupanpäälle koulutus-/workshop-illan! Tuo koulutus järjestetään Helsingissä myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana ja vetäjänä/kouluttajana toimin minä! Tuolla illassa on mahdollisuus saada täsmävinkkejä ja opetusta juuri sen oman Olympus-kameran käyttöön.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tiedän, että sunnuntaiksi on luvattu ihan mahtavia rantsukelejä, mutta välillähän on hyvä käydä vähän viilentymässä sisätiloissa, joten tulkaa ihmeessä piipahtamaan messuilla! Ovet ovat avoinna klo 12-18. Toivottavasti nähdään! 🙂


Telkkarista tuli just äsken taas yksi mun tämän hetken suosikkimainoksista. Siinä energinen jumppamaikka syöksyy hirveetä vauhtia luokkaan, pahoittelee myöhästymistään ja alkaa vetämään jotain zumbahumppaa pyllynpyörityksineen I'm sexy and I know it -biisin tahtiin. Vasta kun bingoemäntä tulee ovesta sisään, huomaa jumppamaikka vetävänsä tuntia normaalin yleisönsö sijaan kasalle eläkeläisiä. Mua naurattaa aina ne söpöt mummot ja papat veivaamassa "wiggle wiggle wiggle wiggle"-hokeman tahtiin. "Olisit käynyt Specsaversillä!", toteaa kertojaääni lopuksi.

Itse nyt vielä tunnistan vastaantulijat ja erotan vielä yleensä lehmän ja dalmatialaisen, mutta kävin silti Specsaversillä. Olen mukana Re:fashionin ja Specsaversin kamppiksessa ja tehtäväni oli mennä tutustumaan miltä näyttää tämän kesän silmälasi- aurinkolasimuoti, ja tein sen enemmän kuin mielelläni, sillä mä rakastan rillien sovittelua!

 

vas.ylh. Bruuns Bazaar, vas.alh. Osiris, kesk. Cheap Monday, oik.molemmat Tommy Hillfiger

 

Kuten ylläolevasta lärvikollaasista käy varmasi hyvin ilmi, niin silmälasitrendeissä jyrää nyt kirkkaat ja huomiota herättävät värit. Varmat ja turvalliset värit kuten musta ja ruskea myyvät toki edelleen, mutta ainakin täällä Porin Specsaversillä kerrottiin, että heidän "kahdet lasit yksien hinnalla" -tarjouksensa on kannustanut yhä useampia ihmisiä kokeilemaan myös hieman villimpiä värejä perinteisempien lasien rinnalle. Ja mä ainakin olen asiasta tosi iloinen sillä mä tykkään ihan hirvittävästi, kun ihmisillä on massasta erottuvia mageita silmälaseja. Saatan monesti kehua ihan vieraillekin ihmisille heidän upeita silmälasejaan.

Minähän sain edelliset lasini n. vuosi sitten ja silloin kartutin kokoelmaani punaisilla ja valkoisilla kehyksillä, kun ne perinteiset mustat ja ruskeat minulta jo löytyivät. Valkoiset olivat tuolloin melkoinen villi kortti, mutta esimerkiksi tänä keväänä olen pitänyt niitä selkäesti eniten. Vaalea kehys kun jotenkin ihanasti raikastaa kasvot. Sain nyt tämänkin kampanjan yhteydessä valita itselleni yhdet uudet kehykset ja jostain kumman syystä minua kiehtoo nyt vihreän sävyt. Johtuneeko tuosta uudesta tukasta, sillä oranssi ja vihreä näyttävät tosi makeelta yhdessä. Ihan lopullista päätöstä en vielä tehnyt, vaan lyön valintani lukkoon vasta huomisessa näöntarkastuksessa, mutta parit suosikit sieltä löytyi.

Viime vuotiseen valikoimaan verrattuna Specsaversiin oli tullut ihan kokonaan uusia kehysmerkkejäkin ja niistä ehdottomasti omasta mielestäni kiinnostavin on vaatteistaan ja erityisesti farkuistaan tunnettu Cheap Monday. Cheap Mondayn kehysmallisto oli täynnä näyttäviä värejä viininpunaisesta, vihreään ja siniseen ja suurin osa kehyksistä oli malliltaan hyvin unisexejä.

 

Niin kivaa, kun ne kehykset oliskin valita ihan vaan pelkän ulkonäön perusteella, niin se ei kuitenkaan valitettavasti onnistu, vaan myös istuvuuteen on kiinnitettävä huomiota. Jotkut silloin tällöin päässä olevat aurinkolasit nyt ei ehkä haittaa, jos eivät ole istuvuudeltaan ihan perfect match, mutta kukaan ei halua varmasti huonosti istuvia silmälaseja joiden asentoa joutuu koko ajan korjailemaan tai jotka hyppivät naamalla hymyillessä. Mulla nimittäin käy helposti just niin, että mikki hiiri -posket nostaa laseja heti jos vähänkään hymyilen. Tuosta syystä itselleni tuntuukin useasti passaavan paremmin nenätyynylliset kehykset kuin suorassa nenäkosketuksessa olevat muovikehykset, koska ne nostavat lasit hieman poskia "pakoon" :D.

Näin pyöreäkasvoisena puolestaan olen huomannut, että laseissa pyöreät mudot eivät oikein toimi, vaan korostavat vaan pallopäätäni. Muille pyöreänaamaisille vinkkaisinkin, että  kehyksien kulmikkuudella saa hieman tasapainotettua kasvojen muotoa. Kaltaiselleni hamsteriposkelle on tärkeää myöskin se, että kehykset ovat kasvojani leveämmät, muuten naaman muoto muuttuu helposti päärynäksi. 😀

 

Specsaversillä on parhaillaan taas menossa kahdet lasit yksien hinnalla -kampanja ja näin kesäaikaan onkin varmaan aika kivaa infoa, että ne toiset lasit voivat olla myöskin aurinkolasit! Jos siis on jompien kumpien poikien tarvetta, niin nyt ne sais sitten molemmat yksien hinnalla. Pistin tuolla myymälässä merkille, että Specsavers on hinnoitellut lasinsa aika helposti siten, että aina jonkin tietyn merkin kehykset ovat aina kaikki samanhintaisia. Esim. tuon aiemmin mainitsemani Cheap Mondayn kehysten hinta on 149 € ja kaikista kalleimmatkin merkkikehykset ovat vain 199 €. Hinta sisältää yksiteholinssit ja myös minun omiin laseihini tarvitsemat hajataiton korjaukset kuuluvat perushintaan.

Omiin aiempiin laseihini olen aina ottanut lisäksi 50 € maksavan heijastamattoman ja naarmuuntamattoman kovapinnoitteen linssejä suojaamaan. Ja hyvänä ovat kyllä säilyneet siitäkin huolimatta, että mä olen aina pessyt silmälasini astianpesuaineella ja kuivaillut niitä milloin milläkin rätillä ja tämä oli alan ammattilaisten mukaan ihan nounou! Erilaisin pinnottein käsiteltyjä laseja ei tulisi puhdistaa muuta kuin niille tarkoitetuilla tuotteilla ja lasien kanssa tulisi välttää likaa kuumuutta. Liikkeessä samaan aikaan kanssani ollut herra saikin kehoituksen ottaa tästä lähtien saunanlämmityspuuhiin mukaan vanhat lasit joista pinnoitteet olivat jo kuluneet ja pitää uudet lasit kaukana saunanpesästä. Mies kylläkin tuumasi tähän, että "saapi tuo vaimo tästä lähin sen saunan lämmittää!" 😀

vas.ylh.Tiger of Sweden, vas. alh. Osiris, kesk. Cheap Monday, oik.ylh. Tiger of Sweden, oil. alb. Karl Lagerfeld

Vaikka itsellä olikin haussa nyt silmälasit niin testailin myös kesän uutuus aurinkolaseja. Suuret lasit ovat onneksi edelleenkin in ja toivon, että näin on jatkossakin. Mitä isommat arskat, sitä vähemmän tarvii meikkiä! Keskellä olevat Cheap Mondayn pokat olivat suuresta koostaan ihan älyttömän kevyet, mutta eivät ehkä ihan tähän pärstään sopivat. Itselleni tuntuu sopivan selkeästi parhaiten tuollaiset isot mustat lasit joissa on tosiaan hieman kulmikkuutta. Sellaisesta oiva esimerkki oikeassa alakulmassa näkyvät Karl Lagerfeldin pokat, joten jätän aurinkolaseissakin pyöreämmät muodot muille, vaikka suuret pyöreälinjaiset tai hieman kissamaiset lasit nyt niin hotit muuten olisivatkin.

Porilaisille ja lähialueen tyypeille muuten vielä sellainen ajankohtainen vinkki, että nyt lauantaina 24.5. vietetään Pori Fashion Daytä ja useissa myymälöissä on tuolloin kivoja tarjouksia ja erilaista ohjelmaa. Eetunaukiolla puolestaan luvassa muotinäytöksiä klo 11 saakka aina tasatunnein. Lavalta voi bongata vaatteiden ja muiden asusteiden lisäksi myös Specsaversin kehyksiä. Ja arvatkaas kuka siellä heiluu lavalla pyllerömallina? Että sinne vaan yleisöön tsekkailemaan paikallisten liikkeiden ajankohtaista tarjontaa.

Näytösten välissä voi sitten käydä vaikka Specsaversissä sovittelemassa uusia laseja ja hakemassa väriä kasvoille, siellä nimittäin tehdään kävijöille kesäisiä huulimeikkejä! Ja kun on herkullinen väri huulilla ja hyllystä löytyy sinulle täydellisesti sopivat pokat, niin nappaa ihmeessä kuva ja osallistu Suomen sähäkin silmälasimalli -kilpailuun!

Mikäs teillä muuten on tilanne? Vieläkö näet eteesi, vai olisiko lasien päivityksen aika? Tai kenties ekojen lasien? Ensimmäisten lasien hankinta on edelleenkin useille aika iso kynnys ja sitä se oli aikoinaan mullekin, kun olin ihan varma, etten totu peilikuvaani lasien kanssa. Nyt voisin vaihdella pokia vaikka päivittäin!