Posted at 18:48h
in
Yleinen
by Veera Korhonen
Jotkut ehkä muistavat millaisissa tunnelmissa olin vielä vuodenvaihteessa. Tulevaisuus tuntui pimeältä, ahdistavalta ja pelottavalta ja tunsin itseni huonoksi ja hyödyttömäksi. Uusi tilanne ilman täyspäiväistä työtä tuntui varmalta matkalta köyhyyteen ja kurjuuteen. Töiden löytäminen vaikutti ihan mahdottomalta tehtävältä enkä oikein edes tiennyt mitä haluaisin tehdä. Valokuvaaminen tuntui tuolloin ihan vihoviimeiseltä puuhalta ja mietin, että tekisin ihan mitä tahansa muuta.
Sittemmin ovat fiilikset onneksi muuttuneet kovasti aurinkoisemmiksi. Jotenkin ne asiat vaan ovat alkaneet pienin liikkein rullaamaan eteenpäin ja kohti sellaista suuntaa, joka tuntuu just hyvältä ja oikeelta.
Talous nyt on edelleen kaikkea muuta kuin vakaa, mutta ainakaan juuri nyt en ihan koko ajan pelkää, että miten tässä oikein pärjäisi. Vuoden ensimmäiset kuukaudet olivat vielä melko rauhallisia, mutta nyt näyttäisi olevan meneillään ihan positiivinen buugi. Kalenteriin ilmestyy pikku hiljaa niin omia kuvauskeikkoja kuin Satakunnan Kansa -työpäiviäkin. Lisäksi vielä kaikenmaailman pikkuprojekteja siellä sun täällä blogin ja erilaisten yhteistyökumppanien tiimoilta, niin tuntuuhan tuota tekemistä riittävän. Esim. tällä viikolla työpäiviä kertyy kuusi.
Olen katsellut kalenteria kesän ajalta ja tehnyt laskelmia ja tullut siihen tulokseen, että tästä tulee ihana ja rento kesä. Ensimmäinen sellainen vuosikausiin. Luotan töitä riittävän sen verran, että pysyn hengissä, mutta vapaa-aikaa tuee olemaan paljon. Ehkäpä tänä kesänä ehtisin joskus vain makaamaan auringossa mansikoida syöden ja kirjaa lukien. Aion tänä kesänä tehdä myös monta muuta ihanaa, kivaa ja rentouttavaa asiaa, jotka ovat viime vuosina unohtuneet kiireen ja stressin jalkoihin.
Kaiken kaikkiaan elämä on just nyt sellaista mistä joskus vain haaveilin. Että töitä on, mutta niitä ei tarvitse painaa hikihatussa joka päivä. Voin pitkälti itse suunnitella aikatauluni ja täyttää kalenterini. Lehtikuvaustyöpäivät ovat luonteeltaan sellaisia, että hommat hoidetaan pääasiassa alusta loppuun saakka saman päivän aikana, joten työt eivät seuraa ajatuksissa kotiin. Muut työt puolestaan ovat projektiluontoisia ja sellaisina melko lyhyitä keissejä, joten niistäkin saa aina selkeästi sellaisen ”nyt on homma paketissa” -fiiliksen.
Toisin oli kokopäivätöissä ollessa, jotakin tuntui aina ja koko ajan olevan kesken ja se samanlaisten töiden virta toi tunteen, ettei mikään tullut ikinä valmiiksi ja keskeneräiset asiat kulkivat ajatuksissa päivin ja joskus jopa öin. Nyt mulla on ihan oikeasti ekoja kertoja vuosiin tullut sellut päähän mm. sellaisia ajatuksia kuin ”tänään ei oo oikeastaan mitään stressattavaa” tai ”onpa mukava ja vaihteleva viikko edessä” ja viimeisimpänä tämänpäiväinen ”ihan sikasiistiä ja kivaa olla töissä!!!”.
housut-Vero Moda (saatu)/t-paita-Lindex/neuletakki-Ellos/kengät-Crocs (saatu)/laukku-Diesel/hattu-Pieces
Että miten tässä nyt näin pääsikään käymään? Että se töiden loppuminen olikin oikeastaan parasta mitä oli aikoihin tapahtunut. Ekaa kertaa vuosiin sain oikeasti aikaa itselleni ja ajatuksilleni. Tällä hetkellä tuntuu, että kaikki ovet on avoinna ja mitä vaan voi tapahtua. Niin kuin äiti (minun ja varmasti monen muunkin) aina sanoo ”asioilla on tapana järjestyä” ja täytyy myöntää, että aika usein se äiti kyllä on oikeassa. Vielä kun uskaltais uskoa siihen, että hyvinkin voi ja saa mennä. Se, että nyt tuntuu poikkeuksellisen hyvältä ei tarkoita sitä, että edessä nurkan takana olisi automaattisesti jotain kamalaa kärsimystä ja koettelemusta.
