11.05.2014 Ärsytys
"Ootko sä laihtunut?" "Sä oot kyllä ihan selvästi laihtunut!" "Näytät paljon paremmalta kuin ennen!" Siinä muutamia kuluneella viikolla kuulemiani arvioita. Ja tiiättekö mitä? Mua ärsyttää. Ei se, että mä en ole todellakaan laihtunut grammaakaan, vaan se ihmisten selkeä halu nähdä mun laihtuvan. Vai mistä muusta nuo kommentit muka kumpuaisi kuin siistä ajatuksesta, että "no sehän on nyt alkanut liikkumaan, eli sillä on selkeesti joku laihdutuskuuri menossa, joten kyllä se varmaan on jo laihtunut ja se varmaan ilahtuu, kun se saa kuulla, että näyttää kuin olis laihtunut." Koen jotenkin hirveän ahdistavana nuo kommentit.
Ehkä asia olis toisin, jos todellakin olis tapahtunut jotain silminnähtävää muutosta. Silloin ihmisten toteamukset olisivat edes totta. Mutta en mä silti niitä kommentteja hirveästi arvostaisi. Musta on paljon kivempaa, jos joku sanois vaikka, että "näytätpäs sä jotenkin onnellisemmalta kuin ennen!" tai jotain muuta vastaavaa, joka ei liity kiloihin. Mulle kommentointi siitä, että olisin muka laihtunut tai että näytän paremmalta kuin ennen (eli kommentoijan mukaan paremmalta nyt muka entistä hoikempana) on samalla dissausta. Mä en oikeasti halua saada oloa, että kiloja pudottamalla mä olisin muiden ihmisten mielestä jotenkin parempi. Se sisältää samalla toteamuksen, että olen nyt jotenkin huonompi tai kaksi kiloa painavempana olin vielä huonompi.
EDIT. Lisätty tämä kuva. Vasemmalla oikea ja aito minä kaikkine kiloineni. Oikealla photoshopattu versio. Parempi ihminen kaikin puolin? Saisiko ihminen nyt ihan oikeasti yrittää löytää sitä liikunnan iloa ilman saatanallisia paineita laihduttamisesta? Tällä blogissakin kun kyselin Ei kipuu, ei hyötyy? -postauksessa, että tuleeko sitä mitään tuloksia liikunnalla joka ei tunnu pahalta ja vituta, niin kommenttiboksissa tuli heti vastaan kommentti, että "liikunta yksinään on huono painonpudotuskeino" Mutta kun mä ajattelin tuloksilla kunnon kohoamista! En mä taistele laihtumista vastaan, jos niin sattuis käymään, mutta mä taistelen sitä vastaan, että tän mun orastavan liikuntainnon pitäisi nyt nimenomaan tähdätä laihtumiseen. Rumia sanoja nyt tähän. Miksi? Miksi? Miksi? Miksi laihtumisen olisi aina oltava se ykköstavoite? Miksei se voi olla sijalla kaks tai kuus muiden asioiden jälkeen? En tiedä tajuaako kukaan tätä mun ärtymystä aiheesta, mutta mä vaan haluaisin olla rauhassa just sellanen kuin olen. Lihava tai laiha. Molempia olen elämässäni ollut. Mua itseäni kun edelleen kiinnostaa huomattavasti enempi se miltä tuntuu. Ja musta tuntuu nykyään paljon paremmalta kuin vaikka vuoden alussa. Niin, ihan kuulkaa siitäkin huolimatta, että painan tasan saman verran kuin silloin! On se hullua, se on edelleen yhtä läski ja se on silti onnellisempi! Eihän kukaan voi tulla onnellisemmaksi jos ei yhtään laihdu!!
