06.06.2014 Nyt on kaikki kohdallaan

Plääh… niin monta aihetta to do -listalla tänne blogiin, mutta mä huomaan olevani aina näiden ns. oikeiden työpäivien jälkeen niin poikki, että ajatus ei kulje lainkaan siihen malliin kuin toivoisin sen tekevän tarttuakseni mielessä olleisiin aiheisiin. Siksi tämä postaus onkin vaihteeksi päätöntä mita kuuluu -hölinää.

Ensi viikko on kuitenkin taas vaihteeksi hieman rennompi ja käyn tekemässä vain pari yksittäistä kuvauskeikkaa kokonaisten duunipäivien sijaan. Haaveilenkin siis, että ehtisin seuraavalla viikolla esimerkiksi kirppiskamojeni kimppuun ja myös jo mainitsemani blogin to do -listan kimppuun.

Olen kyllä saanut viime aikoina huomata, että vapaapäivät käyvät viikko toisensa jälkeen loppujen lopuksi aika vähiin, sillä jostain sitä vaan aina jotain töitä pukkaa ihan pyytämättä. Eli hyvältä vaikutta sillä rintamalla. Ei ole enää hetkeen ollut työtön olo enkä ole sitä enää työkkärin kirjoissakaan.

Töistä puheen ollen, yllä mun työviikon kohokohta. Pääsin kuvaamaan Risto Räppääjän ja Nelli Nuudelipään! Kui hienoo! Uutta Risto Räppääjä -elokuvaa filmataan parhaillaan Nakkilassa Villilän studiolla ja kävimme toimittajan kanssa tapaamassa näyttelijöitä ja ohjaaja Koivusaloa. Ensi vuonna ensi-iltaan tulevan Risto Räppääjä ja Sevillan saituri -elokuvan lavasteet näyttivät aivan huikeilta ja lapsinäyttelijät vakuuttivat uuden elokuvan olevan hurjasti edellistä jännittävämpi, joten luulempa, että sitä ei voi jättää väliin! Onneksi lähipiirissä on sopivan ikäisiä kakaroita joita lainata leffateatteriin alibiksi. 😀

Töiden lisäksi olen ehtinyt ottaa tällä viikolla aikaa myös itselleni ja auringossa loikoilulle, tai otin ainakin kun oli pakko. Onnistuin nimittäin tiistaina hyppäämään Harjavallassa väärään suuntaan kulkevaan junaan ja jouduin sitten Kokemäen aution aseman pihalle odottelemaan seuraavaa Porin junaa. Siinä olikin sitten ihana hengähdyshetki, kun ei ollut muuta mahdollisuutta kuin odottaa. Otin pikku päikkärit asemalaiturin penkillä ja nautiskelin kesäpäivän lämmöstä.

Mietin siinä pakkotauollani myös sitä miten tuollainen kommähdys ja ylimääräinen odottelu olisivat vielä vuosi sitten saaneet mut todella pahalle tuulelle. V***tus olisi ollut valtaisa ja olisi ollut olo, että nyt menee jotenkin aikaa hukkaan. Nykyään, kun pipo ei kiristä päätä enää entiseen malliin, huomaan ottavani asioita huomavasti entistä rennommin. Mihinkäs sitä kiire valmiissa maailmassa ja vahinkoja sattuu. Kyllä sitä kotiin pääsee seuraavallakin junalla ja toisinaan tekee hyvää vaan olla yksin hiljaisuudessa.

Kävin eilen hakemassa Specsacersin kamppiksesta saamani silmälasit. Päädyin tällä kertaa villisti vihreisiin pokiin. Vihreä on hyvin harvoin päälläni nähty väri, mutta näiden Specsaversin oman malliston kehysten sävy kävi niin kivasti yhteen tukkani kanssa, että ihastuin.

Huomenna vuorossa parit YO-kuvaukset! Jaksaakin taas olla ihan eri tavalla innostunut muotokuvauksistakin, kun tekee niitä sen verran harvakseltaan. Jotenkin kaikinpuolin nyt ihanassa balanssissa kaikki duunihommat. Ei tarvitse tehdä montaa päivää putkeen samoja hommia, vaan elämässä on mukavaa vaihtelua koko ajan. Siinä missä aikoinaan teki töitä hampaat irvessä samaa rataa päivästä toiseen odottaen vain kotiin pääsyä, onkin tilanne nyt sellainen, että useimmiten odotan innoissani kaikkia työkeikkoja. Eikä monet jutut edes tunnu työltä, vaan ovat vaan kivoja projekteja joista sitten bonarina saa vielä rahaakin. Toivottavasti elämä pysyy tällaisena. On helpompi tykätä itsestäänkin, kun ei ole koko ajan hirvittävä siitin otsassa.

Yllätän itseni nykyään usein hymyilemästä yksikseni korvasta korvaan. Tänään viimeksi tämä sattui ajaessani autolla liikenneympyrässä. Siinä työpaikan auton rattia vääntäessä ja tiluliluhevin soidella täysillä radiosta huomasin taas kerran venytteleväni poskiani kohti korvia. Sieltä se taas tuli ihan salamana kirkkaana taivaalta sellanen tunne, että ’nyt on kaikki kohdallaan’.