11.11.2014 Ass to grass

Vaikka viime aikoina olenkin alkanut jo ihan viihtyä treeneissä ja sitä kauan perään kuuluttamaani liikunnan iloa on tosiaan jo hieman löytänyt, niin kyllähän se on niin, että jos ei kaikesta tekemisestä huolimatta huomaisi mitään kehitystä tai liikunnan tuomia hyötyjä, niin valitsisin varmasti edelleen joka kerta sohvan salille menon sijaan. Nyt syksyn myötä on alkanut huomata kehitystä ihan siinä, että treeneissä käyttämäni kilomäärät kasvavat toki pikkuhiljaa. Se on toki kivaa ja motivoivaa innostaen salille kerta toisensa jälkeen vaikka välillä väsyttäiskin. Mutta yksi sporttaamisen aikaansaama kehitys fysiikassa on ollut tähän mennessä ylitse muun. Niin kiva kuin onkin, että jaksan nostaa enempi painoja kuin vuosi sitten, niin eniten hyötyä on silti ollut liikkuvuuden paranemisesta ja erityisesti kyykystä. Kirjoitin helmikuussa vasta punttikoulun aloitettuani nolosta tilanteesta treeneissä, kun pelkkä kepin kanssa valakyykyn yrittäminen aiheutti nolon pyllähdyksen. Lähdin siis viime talvena todella jäykästä tilanteesta ja ass to grass -kyykky oli mielessäni vain lähinnä jotakin täysin saavuttamatonta. Pitkään mun kyykyt olivatkin treeneissä varovaista 90 asteen haparointia ja sekin oli tietysti vähäisillä voimilla jo raskasta. Mutta kuulkaa. Se oli hieno tunne, kun liikkuvuus alkoi paranemaan ja itseluottamus omaan liikkuvuuteen ja lihaksiin kasvoi siihen malliin, ettei tarvinnut enää pelätä pyllähdyksiä. Sammakkovenytykset ja toistuva hengailu maljakyykkyasennossa sekä nilkkojen liikkuvuuden treenaaminen tekivät tehtävänsä ja jossain vaiheessa sitä vaan sai ilokseen huomata, että kyllä sen perseen sai maahaan halutessaan. Ja mikä parasta, sieltä pääsee ylöskin suht sutjakkaasti. Punttikouluun mennessänihän ainoa keino päästä ylös kyykystä oli perse edellä. Ja miksikö sitten tällainen kyykky on niin mahtava asia? No esimerkiksi siksi, että slaavikkyykystä on tullut sittemmin paljon käyttämäni työasento. Huomaan hyvin usein kuvatessani hakeutuvani seisoma-asentoa matalemmalle ja aiemmin se tarkoitti joko istumaan heittäytymistä tai kovalla alustalla ikävältä tuntuvaa polvillaan oloa. Istualleen heittäytyessä on ylösnousu hitaampaa ja perseellään lattialla raahutuminen vähän hankalahkoa. Mutta kyykyn tultua elämääni kuvaaminen sujuu näppärästi kyykistellen eikä ylösnousukaan ole tosiaan enää samanlaista pungertamista kuin aiemmin. Siinä missä aiemmin jouduin laskemaan kameran lattialle kammetakseni itseni ylös ottaen tukea lattiasta kädellä nosutakseni ylös perse pystyssä, voin nyt dippailla itseäni kyykkyyn ja ylös nopeasti kamat kourassa. Ei se ole asentona kauhean kaunis tuollainen jalat levällään kyykistely, mutta käytännöllistä se kyllä on. Ja kyllähän lehtikuvauskeikalla jossain kostealla metsämättäällä on kivempi kyykistellä kuin kastella persettä sinne istuutumalla. Aivan selkeä liikunnan tuoma hyöty siis!! PS. Hajosi muuten yhdet farkut tuossa ennen näiden kuvien ottamista, kun intouduin valakyykkyä ne jalassa kokeilemaan… No, hyvä syys hankkia uudet duunipöksyt. 😀