Lueskelin tuossa Joannan blogista hänen marraskuun Instagram-kuvista kokoamansa postauksen ja koska se oli mielestäni niin kivaa luettavaa, päätin olla matkipelle ja väsätä itse samanmoisen. Kaikkia kuvia en toki tähän tuuttaa, mutta muutamia viime kuulta mieleen ja kameraan taltioituneita juttuja tähän valikoitsin.

instamarraskuu

  • Piipahdin Helsingissä Olympuksen kamppiksen tiimoilta stailaamassa lukijamallini Kristan. Homma kannatti, kuva toi Kristalle E-PL7-kameran!
  • Tommi asensi keittiöömme Ratsulasta mittatilauksena ostamani verhon. Tuli jotenkin aikuinen olo tästä ostoksesta. Kangas Marimekon Rukki.
  • Vierailin Helsingissä toistamiseen ja yövyin rakkaan Iinan luona. Aikaiset aamut ei selkeästi ole meitä kumpaakaan varten.
  • Käytiin ihastelemassa mm. uusia Muumi-astioita Arabian ja IIttalan tilaisuudessa
  • Sain testattavakseni muutaman mielenkiintoisen tuotteen. Exuviancen kuorinta on jo huipuksi havaittu, mutta Color WoW -juurikasvuväri ja Beautyblender-meikkisieni odottavat vielä kokeilemista.
  • Tavaroita kirpparille viedessä tarkastin onneksi vielä laukut ja kenkien sisukset. Yhdestä laukusta löytyi nimittäin objektiivi ja eräästä kengästä kahdet likaiset pikkarit. 😀
  • Leivoin elämäni ekaa kertaa porkkanakakkua. Tuli vähän kuiva. Vaatii harjoittelua.
  • Tehtailin taas hieman korviksia. Tonttupaja jatkaa toimintaansa alkuviikosta ja taidan taas laittaa puodin pystyyn ennen joulua.
  • Töissä tuli pitkästä aikaa treenailtua taas myös videon tekoa. Ärsyttää olla hommassa niin räpeltäjä. Tämäkin vaatii harjoitusta.

instamarraskuu1

  • Työkaverin suloinen Viima-koira oli meillä hoidossa vajaan viikon ja hurmasi mut ihan täysin. Koirapuistosta löytyi kivoja kavereita.
  • Eräänä iltana kotiin tullessa eteisen matolta löytyi Suomi-viinaa. ”Mä ihmettelinkin mikä sieltä kolahti”, tuumasi Tommi, kun kysyin oliko pullo hänen jäljiltään.
  • Crocs yllätti mut lämpöisillä talvisaappailla ja seuraavana päivänä Viima yllätti mut hotkimalla toisesta kengästä melkoisen määrän karvaa. Kiva.
  • Maisteltiin Singstar-laulamisen lomassa Ufo-drinkkejä
  • Sain koiranhoitopalkkioksi tiiliskivimäisen opuksen Study of Pose. Tämän kun selaa ajatuksella, ei lopu mallia ohjatessa ideat kesken.
  • Marraskuun tärkeimmät ostokset tein Rajala Camerassa, kun kävin hakemassa yhtä jos toistakin tarpeellista kuvauskamaa. Sateenvarjoja, uusi jalusta, välähdyspää, harmaakortti, pieni octa ym.. Meni melko monta sataa, auts.
  • Treffi-ilta itseni kanssa sisälsi uuden Nälkäpeli-leffan tuijottelun. Ei ollu kummonen, mut Effien turbaanit inspiroivat.
  • Lastaamon pikkujoulut alkoi hikisellä jumpalla, josta mä lintsasin aina hetkittäin ottaakseni valokuvia. Lintsaamisesta huolimatta oli kyllä perse kipee seuraavana päivänä. Mut oli kyllä pääkin..
  • Pikkujoulujen asussa nähdyt paljettihousut hurmas mut ihan täysin!

 

PS. Toivon edellistä postausta päivällä kirjottaessani, että treenit parantais mielialaa ja kyllähän se kuulkaa tepsi! Uusi maastavetoenkka antoi ihan uutta fiilistä ja jätti mukavan odotuksen tunteen seuraavia treenejä kohtaan. Jei!


Jotenkin apea fiilis tänään, en edes tiedä miksi. Jotenkin tuntuu kaikki vähän turhalta eikä ole oikein mitään ihmeempää odotettavaa. Blogikin tuntuu hiljaisuudessaan masentavalta ja sen tulevaisuus pohdituttaa. Mutta toivottavasti nämä tunnelmat on jälleen kerran ohimeneviä ja ehkäpä jostain löytyy taas uutta virtaa ja inspiraatiota elämään, kun päästään ohi joulunajasta, tuosta ahdistavan hössötyksen sesongista. (haaveilen salaa yksinäisestä hotellijoulusta jossain kaukana).

Mutta, se sunnuntaiankeilusta ja siirrytään arkistossa jo yli viikon julkaisemista odottaneisiin asukuviin. Pystytin jälleen kerran asukuvausstudion ullakolle ja ryhdyin pyllistelemään kameran edessä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ehdoton lempiruutu siinä edellä. Hieno paljettiahteri neidillä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

hame-La Redoute, Ellos/neule-Ellos/kengät-Dr. Martens

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Paljetinkimalluksesta huolimatta kyseessä oli ihan vaan arkisen vapaapäivän kostyymi. Ja onko vaikea arvata, että tykkäsin kokonaisuudesta aivan hillittömästi. Siinähän on jälleen kerran yhdistetty läjä lempiasioita. Vielä kun olis ollut turbaani päässä, niin olis ollut melkeinpä kaikki Tyyliä metsästämässä -kliseet kasassa. Ne päällä sitten murun kanssa yksille lähibaariin, vai mitenkäs se vauva.fi:n bloggaajaparodia-ketjun teksti menikään. 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämän päivän tärkein asu onkin sitten treenitrikoot, sillä lähden ihan pian kokeilemaan josko tämä sunnuntaiankeus helpottaisi treeneissä. Oon kyllä sitä mieltä, että jos olis sporttitrikoot joissa olis piristeenä vähän paljetteja, niin ihan varmasti nousis aina muutama kilo enempi rautaa. Pitäisköhän alkaa ompelupuuhiin? Tänään ei kyllä varmaan nouse yhtään mitään, kun takana on muutaman viikon selästä johtunut sporttitauko. Nyt peukut pystyyn, että ranka ei tänään ala vihoittelemaan, vaan lähtis taas hommat kulkemaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA


Tasavuosia oli ihan kiva juhlia kolme vuotta sitten, mutta sen jälkeen synttärit ei ole ollut itselle mitenkään iso juttu. En myöskään odota saavani synttärilahjoja, vaan hankin kenties itse itselleni jotain tämän hyvän tekosyyn varjolla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mutta onnistui se Tommi kuitenkin mut heti aamusta paketilla yllättämään. Rusetit ja teipit auki saatuani rasiasta paljastui kaunis hopeinen kaulakoru. Kyllä mies minun makuni tuntee, yksinkertaista sen olla pitää. Koen kaulakorujen hankkimisen aina hieman vaikeaksi, koska niiden täytyy olla aivan tasan tietyn mittaisia osuakseen oikealle kohdalle. Liian lyhyet saavat kauoan katkeamaan ja vähänkään liian pitkät killuttimet hukkuvat rintavakoon. Muru oli kuitenkin fiksuna tsekannut ketjun pituuden ja osuikin sillä aivan täydellisesti maaliin.

Riipus käy hienosti yhteen esimerkiksi eniten käyttämieni hopeisten korvakorujen kanssa. Tämä lahja ilahduttaa siksikin, että taitaa olla ensimmäinen puhtaasti yllätyksenä mieheltä saamani koru. Aiemmin olen saanut jotain koruja lahjaksi sellaisen näyteikkunoiden kohdalla viljeltyjen ”vitsit, kun toi on ihana!”-vihjausten tuloksena.

HBD1

Korua kaulassaa esittelevä ihana haukku on saatu Zuny Storelta. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toinen 33v synttärilahjani olikin sitten ihan minulta minulle. Jotkut saattoivatkin Wienin ostokseni jo Instagramista bongata. Sanoin matkakumppaneilleni kaupungille lähtiessä, että ei ole sen kummemmin mitään shoppailuhaluja, mutta jos jotain todella kivaa synttärilahjaksi sopivaa tulee vastaan niin saan yhden jutun itselleni hankkia. Hurvittelubudjetiksi olin asettanut reissulle 150 €.

Jossain kohtaa kaupungilla tallustellessa Noora sitten muistutti, että ”se on se sun synttärilahja edelleen hankkimatta” ja melkeinpä siinä samassa silmiini osui Liebeskind Berlinin kyltti. Olen ihastellut merkin yksinkertaisia ja rentoja nahkalaukkuja usein Stockmannilla, joten olihan sinne putiikkiin astuttava sisään. Eikä siinä sitten montaa minuuttia nokka tuhissut, kun monen ihanan veskan seasta silmiin osuin yksi, joka oli selvästi minun syntymäpäivälahjani.

HBD

Musta, näyttävillä vetoketjuilla ja ketjuhihnalla koristeltu laukku on näppärän kokoinen niellen sisäänsä lompakon, puhelimen, meikit ja vielä kamerankin tarvittaessa eikä hintakaan (99,90) aiheuttanut kauhistusta, joten peli oli pienellä peilailulla aivan selvä. Ihan mun näköinen laukku. Myyjä koitti tuoda uutta laukkua varastosta, mutta se näytti ihan liian pränikältä, joten halusin juurikin sen hyllyssä jo ihmisten hiplattavana olleen yksilön. Odotan siis nahan entisestään pehmenevän ja paranevan vuosien mittaan, ihan kuin kantajansakin.

Asettamastani shoppailubudjestista ylijääneet rahat saatoinkin sitten sijoittaa Murun tuliaiseen ja hankin hänelle kentältä taas uuden viskin. Eli ihan win-win -tilanne, jotain kivaa sekä mulle, että miehelle.

Tsekkailin muutamat nettikaupat ja tuota samaa Liebeskindin Morgan -laukkua näyttäis löytyvän ainakin Booztilta, mikäli joku sattui tykästymään.

Täällä on jo syöty kakkua, nyt lähdetään ”jälkkäriksi” syömään jotain oikeeta ruokaa ravintolaan. Illalla luvassa Linnan Juhla -katsomo Annin ja skumpan kanssa. Että HBD vaan mulle!!