06.04.2015 Tuhtikuu vai puhtikuu?

Tuhtikuu vai puhtikuu, kysyy tän postauksen otsikko. Just nyt tän neljän päivän totaalisen pääsiäislomalaiskottelun jälkeen tuntuu, että meneillään on todellinen tuhtikuu. Mä en oikeesti ole tehnyt koko pääsiäisenä muuta kuin syöny ja nukkunut. Tai no, oon mä välillä maannu myös sohvalla! Tällaiset pitkät pyhät on mulle aina jostain syystä ihan totaalisen passivoivia ja musta tulee pyjamahousuissa makuuhuoneen, sohvan ja keittiön bermudan kolmiossa hiihtävä limatukkainen muumio, jonka päivien kovin ponnistus on jääkaapin oven avaaminen. Ei kiinnosta nähdä ihmisiä, ei kiinnosta lähteä mihinkään, ei kiinnosta pukeutua, ei yhtään mitään. Ja kun mikään ei kiinnosta, niin sit voi taas vähän syödä tylsyyteen.

Niin paljon kuin mä nukkumista ja syömistä rakastankin ja pidän niitä elämän parhaina asioina, niin kyllä näköjään jossain kohtaa tulee raja vastaan. Mulla se tuli tänään.

Olin juuri lusikoinut naamariini viimeiset pashan rippeet, kun töllöstä alkoi Suurin pudottaja. Kun ruutuun ilmestyi tuo postauksen ekan kuvan mukainen lause, nousin samointein sohvalta, vaihdoin pyjaman lenkkivermeisiin ja pinkaisin pihalle.

Veera nousi neljäntenä päivänä sohvakoomasta, astui kirjurinluodon lenkkipolulle, istui lattialle venyttelemään ja on sieltä tuleva tuomitsemaan oman laiskottelunsa.

N. 75 minsaa tossua toisen eteen lempimusat korvissa pauhaten ja loppumatkasta kaverin kanssa puhelimessa höpötellen virkisti oloa kummasti ja sai taas miettimään sitä, että miksi se lähteminen on aina niin helvetin vaikeeta. Miksi jo viikonkin tauko liikkumisesta (työreissujen takia mulla tuli taukoiltua yli kaksi viikkoa) asettaa sen salille tai lenkkipolulle palaamisen riman niin hiton korkealle?

Jos on eilisestä tai sitä edeltävältä päivältä muistissa hyvät treenit, on kassin pakkaaminen ja salille suuntaaminen ihan iisiä, mutta joka kerta, kun se putki katkeaa, on siitä uudelleen kiinni nappaaminen itselleni ihan yhtä vaikeaa kuin se olisi vuoden urheilemattomuuden jälkeen. Miksi on näin? Mistä perkeleestä mä kaivaisin itselleni sen puhdin, että en luisuisi näihin sohvaputkiin ja jäisi vapaapäivinä peiton alle jumittamaan, koska tuntuu, ettei ole syytä nousta?

No, huomenna nappaan salikamat mukaan töihin jo aamusta ihan siltä varalta, että työpäivä sattuu venymään. En nimittäin halua missata huomista CT-voima -tuntia! Vaikka ekan viikon perusteella huhtikuu tuntuukin tuhtikuulta, niin en vielä heitä hanskoja tiskiin. Tässä on vielä hyvät mahdollisuudet kääntää tää puhtikuuksi!