19.07.2015

Posted at 19:56h in Yleinen by
0 Likes

Ai hitto mikä väsymys ja kolotus olikaan todellisuuttani tänään herätessa. Kolmen päivän jazz-putki (kaks töissä, yks vapaalla) teki tehtävänsä ja pisti omituisilla kuvausasennoilla, superpainavalla kamerarepulla ja eilisen Kool & The Gang -bailaamisella selän ihan jumiin. Pitänee koittaa varata aikaa hierojalle ensi viikoksi. Sänky siis koitti pitää ottessaan pitkälle iltapäivään, mutta onneksi muru tuli ja pussaili mut hereille ja kutsui syömään loihtimaansa "aamiaista". Myöhemmin lähdettiin sitten vielä hengailemaan Jazz-kadulle toiveissamme päästä käymään siellä olleessa maailmanpyörässä, mutta sinne pyrki viimeisen päivän kunniaksi jokunen muukin eikä jonottaminen todellakaan ole mun juttuni, joten jäi sitten maisemien ihailut yläilmoista väliin ja suunnattiinkin vain päivälliselle yhteen pop up -ravintolaan. Kotiin palattuani kävin ikuistamassa päivän rätit pitkästä aikaa ullakolla.

Kaivelin kesäkenkalaatikon uumenista jalkaani ihan aidot ysärihelmet. Benettonin "puukkarit" ovat lukioaikaisen ystäväni hankinta 90-luvun loppupuolelta. Sandaalit olivat kaverilleni hieman isot, joten ne päätyivät jossain vaiheessa minulle. Kengät ovat lojuneet vuosikausia käyttämättömänä ja nyt sitten katselin, että nehän näyttääkin taas ihan hiton hyviltä. Jo muutaman korttelin kävelyn jälkeen kyllä muistui mieleen miksi sandaalit ovat jääneet vähälle käytölle: ne eivät ensinnäkään meinaa pysyä jalassa ja toiseksi hinkkasivat reunallaan molemmista jalkapöydistä nahan rullalle. Paska homma. Oisivat niin nätit.

Minulla muuten oli lukioaikana Benettonin t-paita jossa oli etumuksessa tuo sama silmien kuva. Isosiskoni toi sen tuliaisiksi Milanosta ja pusero oli pitkään lempparini. Saattaa olla edelleen tallessa jossain muistovaatelaatikossa.

Vaikka kesä on ollut kurja säiden puolesta, on nenälleni silti ehtinyt ilmestymään hieman pisamia. Saisi tulla kyllä lisääkin. Penskana pisamia ropisi nassuun aina enemmän, en tiedä mihin ovat iän myötä kadonneet.

housut-Vero Moda (saatu)/pusero-Monki/sandaalit-Benetton/laukku-Lumi/korvikset-Cailap/rannekoru-Via Minnet

 

Sandaalien lisäksi päällä oli muutakin pitkäksi aikaa unholaan jäänyttä. Luulin nimittäin kadottaneeni tuon Monkin huitulapaidan ihan kokonaan sen oltua teillä tietymättömillä varmaan pari vuotta, mutta niin vaan se ilmestyi yhden random muovipussin pohjalta vaatehuonetta siivotessa. Jälleennäkeminen oli iloinen, sillä pusero on malliltaan ihan suosikkini. Miinuksena kuitenkin hieman itselleni turhan piukat hihat ja polyesteri materiaalina. Mietinkin tuossa, että pitäisiköhän teettää ompelijalla paidasta silkkinen versio. Täytynee käydä kangaskaupassa norkoilemassa ja kysäistä sisäpihallani sijaitsevasta ompelimosta hinta-arviota. Mutta tuskin se ihan omaisuuksia maksaisi ja tietona olisi kuitenkin, että puserosta tulisi todella rakastettu ja paljon käytetty.


18.07.2015

Posted at 15:19h in Yleinen by
0 Likes

Tänään oli siitä harvinaislaatuinen tilanne, että meillä oli jazz-vieraani Mikon kanssa asukuvauspaikka eiliseltä valmiiksi bongattuna, joten kaivelinkin sitten vaatekaappia sillä mielellä, että halusin päälle jotain kuvauspaikkaan sopivaa. Porin Keskusaukiolle reilun viikon ajaksi rakennettu Porin Maailmannäyttelyn graafinen paviljonkirakennus sitä ympäröivine vesialtaineen sopi loistavasti yksinkertaisen kokomustan asun kuvausympäristöksi.

I'm an alien

Tuo tavella alesta löytämäni Michael Korsin mekko on kyllä hitsin kiva. Täytyis muistaa käyttää enemmän. Näitä kuvia katsellessa huomaa näkee hyvin, että mekon malli on just hyvä ja hieman imarteleva kaltaiselleni vatsakkaalle omenalle. Tuo vähän muotoa ja kurvia ja huijaa optisesti jotain ajatusta vyötärön olemassaolosta. Hihojen ja helman mittakin on itselleni enemmän kuin passeli. Hyvä pyllerökolttu siis!

 

Rakennuksen sisällä olevassa pikkuruisessa galleriatilassa pääsee tutustumaan yhdeksän eri taiteilijan teoksiin. Jännittävää konseptissa on kuitenkin se, että teokset eivät ole paikalla galleriassa, vaan ne koetaan katsojan ja taiteilijan välisenä puhelinkeskusteluna. Me olimme paikalla juuri työntekijän tullessa avaamaan galleriaa, eikä kello ollut vielä ihan kahtatoista, virallista aukeamisaikaa, joten en saanut haluamaani taiteilijaa vielä langan päähän. Toisen taiteilijan puhelinvastaajaviestin kuitenkin ehdin kuuntelemaan. Alla ilmeeni kokiessani taidetta puhelinvastaajasta.

Porin Maailmannäyttely on avoinna vielä tänään ja huomenna klo 12-19 ja itse aion mennä paikalle uudelleen huomenna, sillä haluan saada puhelimeen taiteilijan nimeltä Juuso Noronkoski. Hänen teokseensa nimittäin kuuluu nimittäin sellainen asia, että herra on luvannut olla näyttelyn ajan muuten täysin puhumatta ja jakaa sanojaan ainoastaan hänelle soittaville näyttelykävijöille. Haluan ehdottomasti keskustella hänen kanssaan! 😀

 

mekko-MICHAEL Michael Kors/sandaalit-H&M/laukku-Diesel/aurinkolasit-Dolce & Gabbana (saatu)/korvis-gTie

Nyt odotellaan, että sateinen sää hieman väistyisi ja lähdetään sitten murun kanssa illaksi Kirjuriin kuuntelmaan Buena Vista Social Clubia, Kool & The Gangia ja Robert Plantia. Kaksi edellisetä Jazz-päivää meni työn touhussa, mutta tänään saan ihan vaan relailla piknikviltillä ja nautiskella viiniä. Tarkoitus on kuitenkin ottaa kamerakamat mukaan ja käydä photo pitissä hakemassa muutamat kuvat esiintyjistä, kun se kerran kuvaaja-passin ansiosta mahdollista on. Muutamia torstain ja perjantain keikkakuvia voi halutessaan kurkata mun Valokuvaaja Veera Korhonen Fb-sivulta!


16.07.2015

Posted at 00:29h in Yleinen by
0 Likes

Työkaverini, eräs toimittaja, kertoi kuinka hän oli jokunen vuosi sitten haastatellut yhtä naispuolista ministeriämme ja huomannut jo haastattelun aikana, että rouvalla on huulipunaa hampaissa. Mies mietti pitäisikö asiasta sanoa, mutta ei ollut tohtinut. Haatattelun jälkeen ministeri hyppäsi virkakiesinsä takapenkille kiitäkseen pikapikaa pitämään tiedotustilaisuutta.

Toimittaja ei missään kohtaa kehdannut ottaa puheeksi ministerin puhuessa ja hymyillessä selkeästi näkyvää huulipunatöheröä ja jäi kuulema asiaa jälkeenpäin harmittelemaan. Että olisko kuitenkin pitänyt? Mahtoiko nyt ministeri mennä televisiokameroiden eteen saakka huulipunat edelleen hampaissaan? Vai ehtikö hän kenties vilkaista peiliin matkalla, tai huomaisiko vaikkapa avustaja asian?

Koska, kenelle, ja missä tilanteessa tulisi toiselle ihmiselle huomauttaa selkeästi tahattomista virheistä ulkoisessa olemuksessa? Kaverille toki on helppo heittää, että "sulla roikkuu sukkahousut lahkeesta" (mulle on käynyt näin parikin kertaa, ei ole ollut kaveria likellä..) tai "pyyhipä kuule huulipunat hampaistas". Mutta mitenkäs sitten toimia kun kyseessä on vieraampi ihminen?

Itse olen käynyt vaivihkaa kusikaamassa kosmetiikkaosaston hyllyjen välissä käyskennelle tytölle, että "hei, aattelin vaan et haluasit ehkä tietää.. sun housut on ratkenneet persauksesta". Tytön ilme venähti ja ja kädellä takamustaan hapuillessa hän kysyi kauhuissaan, että "miten pahasti?". "No silleen, että tiedän sulla olevan pilkulliset pikkuhousut", vastasin ja poistuin takavasemmalle. Tyttö jäi pyörimään hämmentyneenä etsien katseellaan pakotietä.

Mietin jälkeenpäin, että olisiko sittenkin pitänyt jättää kertomatta. Olisko tytölle ollut helpompaa humputella kauppareissunsa huoletta pikkupöksyt vilkkuen asiasta mitään tietämättä? Kun asian olisi huomannut vasta kotona riisuntuessa, olisi ollut jo myöhäistä hävetä vilautteluaan. Nyt asian valjettua hänelle Sokoksen kosmetiikkaosastolla hän todennäköisesti ahdistui ja kotimatka oli täynnä perseen peittely-yrityksiä ja pelkoa siitä, että ihmiset huomaavat.

Itse olen kymmenet kerrat näyttänyt suttuiselta pandalta kuvauksissa ja niiden jälkeen ja huomannut levinneet meikit vasta asiakkaan poistuttua paikalta. Hyvin harvoin kukaan asiasta huomautti. Riittävän monta kertaa töhrysilmäiseen peilikuvaan törmättyäni päätin minimoida riskit ja lakkasin käyttämästä silmämeikkiä töissä.

Olen bussissa istuessani huomannut lahkeestani roikkuvan sukkahousut ja olin siinä kohtaa jo paluumatkalla asioinneiltani. Olen varma, että jonkun on täytynyt asia huomata, mutta kukaan ei kertonut. Olen saanut ihan rauhassa hiippaila sairaalan käytäviä ja käydä lääkärin vastaanotolla sukkahousumytyn kurkistellessa lahkeesta.

Olen myös kävellyt täpötäyden ravintolasalin läpi upouudessa hameessa ja korkokengissä miettien parin viinipullon tuomalla itsevarmuudella, että "hitto mä oon hyvännäköinen bööna ja kaikki kattoo mua". Syy selvisi naistenhuoneessa, lyhyen hameeni alustyllit olivat istuessa tarttuneet napakasti sukkahousuihin, ja vielä todella ylös, ja näin ollen kävelin siis ravintolasalin läpi stringipeppu 15 denierin sukkahousujen alta paistaen.

Vessasta palasi huomattavasti menomatkaa nöyrempi nainen. Tuossa tilanteessa olin kuitenkin oikeastaan iloinen, ettei kukaan pysäyttänyt minua matkalla ja valaissut hanurini näkyvän kaikelle kansalle, sillä en olisi halunnut punastella ja romahtaa häpeästä ihmisten nähden. Sillä perseen ne olisivät jo ehtineet kuitenkin nähdä.

Niin kuin työkaverini jäi katumaan sitä, ettei kertonut ministerille huulipunasta hampaissa, on itseänikin jäänyt yksi tapaus kaduttamaan. Muutama kesä sitten edelläni pankkiautomaattijonossa oli nuori nainen jonka olkalaukku oli hinannut hameen toiselta puolen lähes vyotärölle saakka ja takamus oli enemmän kuin hyvin esillä.

Odotin koko ajan, että tytön vierellä ollut kaveri olisi huomannut asian ja nykäissyt hameen pakaran peitoksi. Sitten mulla soi puhelin, enkä siis itse ehtinyt avaamaan suutani. Nostin rahat automaatista puhelin korvallani ja kun käännyin, näin tyttöjen kävelevän kaupungin keskellä olevan aukion poikki, hametytön pyllyn edelleen ollessa paljaana. Aukion laidat olivat täynnä terasseilla istuvaa kansaa, eikä asia varmasti jäänyt heiltä huomaamatta. Perään ei kuitenkaan enää kannattanut juosta. Olisin saavuttanut heidät juuri parahiksi niiden satojen ihmisten edessä.

Asialla on siis tässäkin kohtaa kaksi puolta. Onko pikkuhousujen kaulukseen tarttuneesta mekonhelmasta kertominen ihmisen nolaamista muiden edessä vai pelastaako se hänet suuremmalta häpeältä? Aika hyvä nyrkkisääntö taitaa olla, että toimi tässäkin niin kuin tahtoisit itsellesi tehtävän.

Omalla kohdallani toive on, että perseen vilkkumisesta, huulipunatahrasta hampaissa, lahkeeseen tarttuneesta terveyssiteestä (ei oo käyny mulle, luojan kiitos..) tai muusta epäilyttävästä tulisi joku ystävällisesti kertomaan, mutta mielellään suht huomaamattomasti hihasta nykäisten ja ehkä jossain nurkan takana. Ei niin, että huutaa juhlissa salin toiselta puolen kaikkien huomion kiinnittäen, että "hei, Veera, sulta muuten näkyy alkkarit!". Siten se ei varmasti jää keneltäkään huomaamatta.

Miten itse toimit? Tai miten toivot omalla kohdallasi toimittavan? Onko meheviä tarinoita omasta elämästä?