Posted at 01:00h
in
Yleinen
by Veera Korhonen
-Postauksen kuva ei liity tekstiin. Mutta liittyy sittenkin-
Kiusaaminen on väärin. Toisen tahallinen loukkaaminen rumilla sanoilla on väärin. Olisi mahtavaa, jos koskaan ei tarvitsisi kohdata tylyä ja aiheetonta itseen kohdistuvaa kritiikkiä tai haukkuja. Kaikkea tällaista ikävää käytöstyä ja perseilyä pitää yrittää kitkeä ympäristöstämme ja koko tellukselta parhaamme mukaan ja monissa sosiaalisissa tilanteissa olisi hyvä pitää mielessä ohjenuora "jos ei ole hyvää sanottavaa, niin ole hiljaa". Mutta, totuus on kuitenkin se, että maailmaan mahtuu puhetta, myös tyhjänpäiväistä läyhäämistä, hmisillä on huonoja päiviä, ajattelemattomia hetkiä, jotkut on vaan oikeasti käytöstaidottomia idiootteja ja joskus vaan joutuu kuulemaan tai vaikka lukemaan internetistä asioita jotka eivät silitä myötäkarvaan. Ja sen vuoksi pitäisi muistaa välillä puhua myös siitä mikä on viestin vastaanottajan rooli ja vastuu.
Luin Voicen-sivuilta jutun ylipainoisesta Rachelistä, joka kertoi kaupassa kuulemistaan kommenteista, jotka saivat hänet itkemään. "Tänään olin shoppailemassa Old Navyssa, seisoen teinitytön ja hänen äitinsä välissä. Tyttö nosti pluskokoisen topin, näytti sitä äidilleen ja sanoi, "Katso! Minä ja se ja se voimme mahtua tähän toppiin!" Hänen äitinsä nauroi ja sanoi, "Niin voisitte! Tuo on valtava!" En voinut sille mitään; aloin itkeä." Aikansa itkettyään mimmi sitten meni, osti kommentteja kirvoittaneen topin ja postasi kuvan itsestään tuossa topissa vaatekaupan FB-sivuille merkkinä henkisestä voitosta tapauksessa.
Minulle jutusta tuli päällimmäiseksi mieleen lähinnä ihmetys, että miksi ihmeessä ihminen ottaa tuollaiset random-tyyppien jutut niin iholle ja peräänkuulutin blogini fb-sivulla ihmisten omaa vastuuta tunteistaan. Minulle kommentointiin ihan hyvin, että tässähän tuo Rachel nimenomaan otti vastuuta omista tunteistaan eikä antanut muiden mielipiteiden vaikuttaa mielipiteisiinsä, vaan kokosi itsensä ja osti topin. Juu, se on hyvä juttu, että pääsi yli ja osoitti postauksella rohkeutensa. Mutta se mitä ajan itse takaa on se, että en voi olla ajattelematta että tässä tapauksessa kuten monessa muussakin vastaavassa tilanteessa sen loukkaantumisosan olisi ihan hyvin voinut jättää väliin. Haluan ehdottomasti kannustaa ihmisiä just enempi jättämään sen mielenpahoittamisen väliin. Toki, jokaisella on oikeus tunteisiinsa, tästä on ehdottomasti pidettävä kiinni. Mutta, jos ihan hirmuisen usein tuntuu siltä, että mieli on maassa jonkun muun ihmisen tekojen tai sanojen takia ja haluaisi pahasta mielestä eroon, niin oman ajatus- ja asennemaailman tarkastelulla voi päästä paljon pidemmälle kuin toivomalla, että ne pahanmielentilanteet loppuisivat maailmasta.
Kolmen vuoden intensiivinen terapia antoi minulle todella paljon. Se antoi ennen kaikkea kykyä tarkastella omia tunteita ja analysoida toimintamalleja ja tunneketjuja. Yksi suurimpia oivalluksia oli, kun ymmärsin, että minä en ole vastuussa toisten tunteista ja hetken päästä kykenin kääntämään sen myös ympäri ja toteamaan, että en myöskään itse voi vyöryttää vastuuta tunteistani toisille. Olemme vastuussa omista teoistamme ja sanoistamme, eikä ketään kuulu tietenkään tarkoituksella loukata, mutta on hirmuisen tärkeää oppia erottamaan että koska ihan oikeasti joku haluaa ja yrittää loukata ja koska on kyse ihan vaan siitä, että "päätän" itse pahoittaa mieleni jostakin.
Viittaan nyt tuohon linkkaamani Rachelin tapaukseen, koska siitä on tuollainen viraali-ilmiö tullut. En oikein jaksa uskoa, että nuo topista vitsailleet ihmiset halusivat ehdoin tahdoin loukata vieressään olevaa vierasta ihmistä. Tyttö ei ehkä edes huomannut häntä ennen kuin kiskaisi topin rekistä ja näytti sitä äidilleen. Voidaan aina kysyä oliko topin koosta vitsailu fiksua, mutta kuten jo alussa sanoin, haluan kääntää huomion välillä viestin vastaanottamiseen. Olen itse ollut vastaavissa tilanteissa. Myyjä on naureskellen todennut, että "no ei meillä ole niin sairaan isoja kokoja" kysellessäni takista suurempaa kokoa ja jäätelömyyjä on letkauttanut rantalomalla, että "big ice cream for a big girl!". Toki olin tilanteissa äimistynyt ja ihmettelin laukojien käytöstapoja, mutta en siltikään ajattele, että mua olisi loukattu. Ensimmäinen itselleni tärkeä kysymys on, että "onko tuon ihmisen mielipiteellä mulle minkäänlaista väliä?" Ja kun vastaus on vieraiden tyyppien kohdalla poikkeuksetta, että ei, niin miksi sen silloin antaisi satuttaa? Miksi ihmeessä sellaisen ihmisen urpolla kommetilla olisi minuun sellainen valta, että se saisi minut itkemään? (minun kirjoissani itkeminen tarkoittaa sitä, että on ihan tosiaan osunut ja uponnut ja vaikkapa noihin kuvailemiini tilanteisiin kuvaavampi tunnetermi on ihan vaan hetkellinen ärtymys)
FB-sivullani kommentoitiin myös, että aina se ei ole oma päätös, että hajoaako jossain tilanteessa vai ei, että joskus vaan menee kuppi nurin. Tiedän tämän varsin hyvin. Trust me, olen ollut elämässäni tilanteissa joissa täysin mitätön asia on saanut minut parkumaan kuin hullu ja menettämään uskoni huomiseen. Mutta tuolloinkin on ollut tärkeää vaikka jälkeenpäin pohtia oliko se ns. viimeinen pisara se todellinen syy totaaliseen hajoamiseen. Tuskin. Jos siis vieraan ihmisen kommentti siitä, että sinun kokoasi oleva toppi on valtava (jonkun 32 kokoisen mielestä munkin 46 ihan varmasti on valtava) saa purskahtamaan itkuun, niin se perimmäinen syy itkuun löytyy kyllä sieltä omasta sisimmästä ja siitä, että nappaa kiinni juuri sellaisiin sanoihin jotka sinne haavaan uppoaa.
Loppupeleissä ollaan kuitenkin Rachelin kanssa ihan samoilla linjoilla, että "jos joku loukkaa teitä, teidän täytyy jatkaa eteenpäin.". Itse vaan kannustaisin tekemään tietoisesti työtä sen eteen, että kykenee ohittamaan toisten ihmisten lähettämiä viestejä ilman loukkaantumista alunperinkään. Tulla loukatuksi ja loukkaantua on kaksi eri asiaa. Itkeä pitää jos itkettää, mutta kannattaa toisinaan myös pysähtyä pohtimaan johtuuko se itku oikeasti siitä jonkun vieraan kommentista vai ihan omista tulkinnoista.
Ja kyllä, tämäkin teksti saa varmasti jonkun loukkaantumaan ja pahoittamaan mielensä, vaikka viestin lähettäjällä ei ole minkäänmoista tarkoitusta eikä halua loukata ketään.
