Posted at 20:17h
in
Yleinen
by Veera Korhonen
Mulla oli tänään aamulla ihan krapulainen fiilis ja töihin lähtö tuntui epätoivoisen tahmealta. Alkoholia mun eiliseen ei kylläkään kuulunut, mutta festareilta vaan tuntuu tarttuvan matkaan hirmuinen väsymys ja päänsärky. Lauantai-ilta kului mysteeriesiintyjiä vilisseessä Karmarockissa osaksi töissä, osaksi vapaalla. Sinänsä mun oma meininkini ei kyllä muuttunut tippaakaan töistä vapaalle siirryttäessä, (tai no muuttui sen sen verran, että vaihdoin työpaikan painavan kamerarepun omiin kepeisiin Olympus-kamoihin, jotka sujahtivat näppärästi Lumin olkalaukkuun), sillä kuvaaminen jatkui kuitenkin. En osaa olla keikoilla kuvaamatta, en vaan osaa, vaikka välillä yritän. Pistän kameran lepäämään laukkuun, mutta hetken kuluttua hapuilen taas fotoaparaattia käsiini.
Karmarock teki tosiaan tänä vuonna sellaisen tempun, että eivät julkaisseet esiintyjiään etukäteen, eivätkä vielä paikan päälläkään. Käsiohjelman aikataulussa seisoi joka kohdassa "esiintyjä" ja nuo 12 bändiä esiteltiin tiedoissa kryptisin arvoituksin. Jokunen pumppu sentään oli etukäteen melko varmaa tietoa tahattomien tai tahallisten tietovuotojen vuoksi, osasin siis odottaa lavalle festarin alunperin käynnistänyttä Maj Karmaa, Ylpön toista bändiä Mustaa Paraatia ja jossain lipuissa vilahtanutta Pariisin kevättä. Loput yhdeksän orkesteria tuli sitten eri asteisina ylläreinä. Itselle ykköskeikka oli ehdottomasti entiseen malliin jylhästi jyrissyt Maj Karma.
Tommin lempparibändi Stam1na ei ole koskaan sytyttänyt itseäni, mutta eilen jouduin kyllä toteamaan, että olihan ne Lemin pojat livenä melkoisen viihdyttäviä. Tukka heilui ja tempo oli tiukka. Pitti velloi agressiivisena ja riehakkaana ja oli bändin mielestä kuulema suurempi kuin Ruississa ja Sauna Open Airissa. Kyllä me satakuntalaiset osataan riehua. (Kauheeta, mä kirjoitin, että "me", vaikka kainuulainenhan mä olen. Mutta kai sitä sitten 14 vuotta Poria on tehnyt musta vähän satakuntalaisenkin.)
Vinhasti viuhuvien pitkien kutrien ja karjalan murteella heitettyjen välispiikkien lisäksi viihdyttävyyttä lisäsi myös kitaristi Pekan hauikset joita huomasin tiirailevani kerran jos toisenkin. Kitaristit ja basistit, joista näkee, että salilla on käyty, on kyllä aina kaunis näky. 😀
Pariisin kevät on aina ollut omasta mielestäni ihan hiton tylsää muniin puhaltelua, mutta ei se livenä sitten niin paska ollutkaan. Mutta en mä edelleenkään klikkaisi kyseisen bändin tuotantoa itse soittimesta soimaan. Mutta se on kyllä orkesterin plussaksi sanottava, että useammankin kerran on radiosta soinut Tämän kylän poikii osunut sopivaan hetkeen ja muistuttanut, että lääkkeet ovat siltä päivältä vielä ottamatta.
Tämän postauksen kuvapareilla halusin näyttää millaista jälkeä Olympuksen taidesuotimet tekevät. Teen usein omaksi ilokseni keikoilla kuvatessa niin, että tallennan RAW+JPG -yhdistelmää ja kuvaan sitten muutamilla suosikki art-filtereilläni. Jpg-tiedostot saa nopeasti wifin kautta jaettua vaikka instaan, mutta halutessaan voi sitten väännellä raweista mitä haluaa.
Tämän postauksen kaikki kuvat ovat suoraan kamerasta rajauksia lukuunottamatta. En ole koskenut säätöihin lainkaan ja kussakin kuvaparissa on nähtävillä ensin raw-tiedostosta suoraan tehty kuva ja kameran taidesuotimen tekemä versio. Monta ihan turhaakin artsufiltteriä Olympuksen laitteista löytyy, mutta ainakin näissä kuvissa näkyviä Pin Hole, Vintage ja Grainy Film -filttereitä tykkään itse käyttää. Muuten suht valmiin näköistä kamaa, mutta vintage-filtterin asetuksista voisin kyllä vääntää vähän lisää kontrastia. (Vinkki: sekä PEN- että O-MD -kameroissa on mahdollista säätää suotimien kontrastia, terävyyttä ja saturaatiota!)
Kuvissa käytetyt filtterit: Maj Karma, Ylppö ja Kurittu-Grainy Film, Maj Karma, Häiriö -Vintage, Stam1nan molemmat kuvat -Pin Hole, Pariisin kevät 1. kuva -Vintage ja 2. kuva Grainy Film.
Kaikissa kuvissa kamerana Olympus O-MD EM-1 ja objektiivina 75mm 1.8.
