"Sä näytät jotenkin hirveen paljon hienommalta sillon kun et oo täällä töissä!", totesi kerran eräs työkaveri, kun poikkesin mekko päällä ja normaalit meikit naamassa toimituksessa jollain muilla asioilla kuin työvuoron merkeissä.

Mitä.. en yhtään ymmärrä miten hänellä tuli tuollainen ajatus mieleen, olenhan minä aina töissäkin niin kovin laitettuna, hienona ja kauniisti pukeutunut! Katsokaa vaikka. 😀 😀

*kuvan kynsilakka ja kengät saatu*

Tämän takia ei kauheen usein asukuvia näy sellaisilta päiviltä, kun olen lehtikuvaushommissa. Jos ei muukaan pukeutumiseni ole kovin fäshönii, niin on se nyt yleensä vähän kuvauksellisempaa kuin nää työpäivien valinnat. Mutta tänään päätin ikuistaa tämän arkirealismin huipentuman. Pikkasen lököttävät mammafarkut, Amorphis-huppari ja vaelluskengät. Kaiken tämän hälläväliä kuhan on mukavaa –tyylin kuitenkin sitten kruunasin lakkaamalla kynteni passaamaan yhteen noiden Merrellin kenkien kanssa. 😀

Mä lakkaan kynsiä tosi harvoin, koska A) olen siinä ihan tosi huono ja B) mun kynnet on tollaset nysät, mutta olen ilokseni huomannut, että noi Lumenen Gel Effect -lakat on jotenkin tosi jotenkin helppokäyttöisiä. Siis levittyvät ihmeen siistin näköisesti, jopa tällaisen totaalisen kynsilakkaustöpeksijän käsissä. Ehkäpä voisin koittaa aktivoitua tässä asiassa, nyt saatuani muutamia ihania kevätsävyjä kokeiluun. (Kuvassa sävy 6 Laineilla. Kaupoissa ensi kuussa)

Iltavuorossa ohjelmassa oli taas pitkästä aikaa lätkän kuvaamista. Oli pakko napata muutama ruutu kännykällä, jotta saatte käsityksen siitä mistä me tuolla Isomäen jäähallissa oikein kuvataan. Parin neliömetrin kokoinen kuvaajien spotti sijaitsee vaihtoaitioiden välissä, eli ihan siinä tapahtumien ja joukkueiden välisen vittuilun ytimessä. Vaihdossa olevat maalivahdit vielä kaiken lisäksi eivät istu tuossa samalla vaihtopenkillä kuin muut pelaajat, vaan töröttävät valtavien varusteidensa vuoksi korkeammilla jakkaroilla meidän kuvaajien molemmin puolin.

Jos meitä sattuu karsinaan kolme kuvaajaa (maksimimäärä, mikä saa olla), on siellä kyllä varsin tiivis tunnelma ja saa melkein varoa, ettei tule horjahdettua molken syliin. Tänään kaksi erää vahdossa ollut Ässien Andreas Bernard on kyllä sen verran komea tapaus, että sen syliin vois vähän kaatuakin. 😀 Mutta kyllä mun kaikista suosikein vierustoveri on ollut syksyllä Ässissä vuokralla ollut Oskari Setänen, joka pelasti mut kerran täpärästi kiekolta nappamalla sen hanskaansa juuri naamani edestä. Oih, mikä prinssi! 

Kypärä on kuvatessa pakollinen, sillä laidan luona heiluessa on hyvin mahdollista saada mailasta tai kiekosta päähän. (siitäkin huolimatta, että vieressä istuu maalivahti) Valppaana saa siis olla ja ottaa pari peruutusaskelta, kun ukkoja rysähtelee laitaa päin omalla kohdalla. Tiukimmissa vaihtotilanteissa saattaa saada pelaajan itselleen kirjaimellisesti syliin, kun kentältä vaihtoaitioon syöksyvä pelaaja hyppää laidan yli vähän väärästä kohtaa. Eli jännitystä ja tiukkoja tilanteita riittää. 

(Tossa oikealla alhaalla olevassa kuvassa näkyy mun takaa lippispäinen tyyppi, se on maalivahti. Eli tosiaan aika iholla ollaan. :D)

Olin jokin aika sitten seuraamassa yhden pelin ihan vapaa-ajalla yleisöstä käsin ja se tuntui kauhean tylsältä. Katsomosta puuttui kaikki se vaaran tunne, hienhaju ja pelaajien vastapuolelle heittämät herjat mitkä leijuvat ympärillä, kun seuraa tapahtumia tuosta kaukalon reunalta. Jos vielä vuosi sitten suhtauduin kiekkokuvaukseen hieman nihkeästi, niin olen sittemmin jo innostunut asiasta ja ilahdun, jos työvuoro osuu pelipäivälle. Tokikin olen hommassa vielä melko surkea, mutta just kivaa opetella jotain uutta. 

Yks ainoo paska juttu tossa hommassa oli tänään, se ei tosiaan oo selkäkipuisen puuhaa töröttää hartiat korvissa sen muutamaan kilon mötikkä naamalla 3x 20 minsaa. Myöskään ne mun läppärillä tyskentelyasennot erätauoilla ei ollut olosuhteista johtuen kauheen ergonomisia.. Mua on nyt muutaman viikon vaivannut hirveet jumit rintarangassa ja sitä on rassattu fysioterapeutilla, erilaisilla harjoituksilla ja akupunktiolla. Olin nyt vihdoin ollut useamman päivän putkeen kivuttomana, mutta en oo enää. Ja seuraavan kerran kiekkoa kuvaamaan taas lauantaina. Auts. 


Mulla on tämä viikko taas töitä Satakunnan Kansassa ja jo heti eka keikka muistutti jälleen miksi mä rakastan työtäni. Olin kuvaamassa sotaveteraanien kuoron harjoituksia ja he halusivat laulaa minulle (päivänsäteelle, kuten kuoronjohtaja asian ilmaisi) "sen hienoimman laulun". Herrat nousivat seisomaan ja kajauttivat ilmoille Finlandia -hymnin. Juuri kun totesin kuin ihmeen kaupalla selvinneeni tuosta koskettavasta esityksestä silmä kuivana, jatkoi kuoro Veteraanin iltahuudolla. Siinä minä sitten kuvasin ja koitin pidätellä silmää kuivana kaiken liikutukseni keskellä (huonolla menestyksellä). Ne on nämä yllättävät kohtaamiset ja niistä poikivat tunteet se syy, miksi rakastan tätä työtä.  

Mutta ei se pelkästään kyynelten pidättelyksi tuo keikka mennyt, vaan riitti siellä paljon nauruakin. Ne on kuulkaa ne ikämiehet melkoisia poikia flirttailemaan! Hurmasivat mut siinä määrin, että lupauduin kuvaajaksi kuoron juhlakonserttiin ensi kuussa ja hintalapuksi pistin summan "hyvä mieli". Tuli niitä Veteraanin Iltahuudon sanoja kuunnellessa sellainen fiilis, että voisin koittaa antaa edes jotain takaisin.

Maanantain tunnekarttaan mahtui myös iloista yllättyneisyyttä. Sain nimittäin mammalta kivan postipaketin. Tiesin kyllä jo etukäteen, mitä paketti sisältää, mutta piti jännittää onko se sopiva, tuo Sakin rotsi nimittäin. Äiti oli löytänyt osaksi nahkaa, osaksi trikooneulosta olevan takin kotiseudultani -50% hintalappu hihassaan ja arveli sen osuvan tyttären makuun. Ja hyvinhän se mamma lapsensa tuntee!

farkut-H&M Mama/pusero-Lindex/rotsi-Saki

Ihana, ihana ihana! Joustavaa ja pehmeää trikoota löytyy hihojen alaosien ja kylkien lisäksi myös takin selästä. Hirmuisen mukavalta vaatteelta vaikutti tuossa ensisovitusten perusteella. 

Rotsin lisäksi paketista löytyi myös jotain minkä "tarpeesta" kirjoittelin täälläkin viime viikolla, nimittäin kreppirauta! Se taitaa olla kulkaa niin, että mitä ei meidän mammalta löydy, sitä ei tarvita. 😀


Olen kyllä tiennyt, että Leviksellä on olemassa naisille isojakin kokoja, mutta tänne Suomen kauppoihin saakka sellaisia ei ole tainnut hirveästi eksyä. Nyt kuitenkin Zalandoa selaillessa bongasin, että he ovat ottaneet valikoimiinsa Leviksen pluskokoja!

Malleja näytti olevan tarjolla neljä: vasemmalta alkaen 310 Plus Shaping Legging, 311 Plus Shaping Skinny, 314 Plus Shaping Straight ja 315 Plus Shaping Boot.

Koot oli tuumakokojen sijaan esitetty tavallisina vaatekokoina ja farkkuja on saatavilla kokovälillä 46-54 lahjepituuksien ollessa 30, 32 ja 34. 

Niin paljon kuin kivoja farkkuja onkin meille isokokoisille tarjolla eri plussamerkkien toimesta, niin ongelmanahan niissä on usein se, että koon kasvaessa myös lahkeet pitenee ja lyhyet, mutta leveät tyypit joutuvat turvautumaan lahkeiden lyhentämiseen. Siinäkin on kuitenkin omat ongelmansa, jos pituutta on roimasti liikaa. Ei ne lahkeet vaan näytä siltä mille on tarkoitettu, jos niistä pätkäistään 15 cm pois. Nämä Leviksen plussamallit ovatkin siis varmasti kokeilemisen arvoinen vaihtoehto isokokoisille, joiden on vaikea löytää farkkuja joissa myös lahkeen pituus natsaisi.

Hirveen harmillista, ettei mulla ole nyt todellakaan farkkujen tarvetta, sillä hirveesti kiinnostelis noita testailla.