Juu, onhan se nappien kiinni ähertäminen vessassa käydessä vähän, tai siis todella ärsyttävää, mutta siitä huolimatta tämä HM+ -malliston saumaton alusbody on noussut jo ihan muutamassa päivässä lemppari vaatekappaleideni listalle. 

Olen ollut jo vuosikausia erilaisten kevyesti slimmaavien ja saumattomien alustoppien käyttäjä ja niitä onkin päivittäisen käytön takia rotaatiossa varmasti lähemmäs parikymmentä kappaletta eri väreissä, mutta bodyjä ei ollut tullut vielä juurikaan testailtua ennen tätä Henkkamaukalta bongaamaani yksilöä. Niin loistavia kuin topit ovatkin, niin tämä kokovartalovehje on osoittautunut vieläkin ihanammaksi alusvaatteeksi.

Etenkin noiden korkeavyötäröisten ja pintaa nuolevien farkkujen kanssa body on helpompi ja miellyttävämpi kuin housujen alla helposti helmastaan ruttaantuva toppi. Täähän on vähän kuin ois pikkuhousut joissa on henkselit, joten ei myöskään ainuttakaan tilannetta jossa huomaisi alushousujen rullaantuneen mahamakkaroiden alle. Halleluja!

Hieman se voisi omaan makuuni olla peittävämpi tuosta edestä, niin ettei rintsikoiden pitsit pilkistelisi koko ajan. Silloin ei haittaisi jos bodyn reuna vilahtaisikin vaikka jonkin paitapuseron alta, mutta tällaisenaan etumus turhan antava. Eli tämä pysytelköön täysin alusvaatekäytössä ja nyt tahtoisinkin sitten löytää sellaisen bodyn, joka saisi myös tarvittaessa näkyä. 

HM:n sivuilla sanotaan shape-bodyn olevan povea, vyötäröä ja takamusta muotoileva, mutta ollakseen ns. läskinkuristaja, saisi omani olla hitusen pienempi ja piukeampi ainakin vatsan kohdalta. Plussaosaston vaate kun kuitenkin on, oli tämä XL pienin koko. Mutta tällaiseen arkikäyttöön tämä koko on itselleni just mukava, en mä sellaisia kunnolla sheippaavia ja kasaan kurovia alusasuja käytäkään kuin joskus harvoin juhlamekkojen alla.

Näin arkikäytössä alustoppien, mekkojen ja bodyjen tarkoitus on ainakin itselläni vain siloitella alushousujen, sukkahousujen tai housunvyötärön aiheuttamia makkaroita vartalon pehmytkudoksessa (ai että kaunis kiertoilmaisu läskille! :D) ja saada vaatteet laskeutumaan nätimmin.

Alkaa pahasti näyttää siltä, että haluaisin pitää tätä niin usein, että pitänee pistää tilaukseen toinen kappale, jotta voi vuoropäivin niitä pestä. 

Ja siitä vessassa käynnin ärsyttävyydestä.. Body päällä nainen oppii ihan muutamassa päivässä sen, että pienet vedet pystyy varsin helposti heittämään ilman nappien avaamistakin. 😀


Jokin aika sitten eteeni sattui Suosikki-lehti syntymävuodeltani 1981 ja minä toki innoissani syvennyin tuohon 20v-juhlanumeroon saadakseni selville minkämoiseen maailmaan mä oikein synnyin noin niinkuin nuorisokulttuurin osalta. Sinkkulistan ykkösenä komeili Kim Wilden Kids in a America ja kotimaisista artisteista jutuissa esille pääsivät mm. Sielun Veljet ja Tuomari Nurmio. 

Mua kiinnosti etenkin lehdessä olleet mainokset ja nappailinkin niistä kuvia teidänkin huvitukseksenne. Miten nää aina saakin niin hymyn kohoamaan huulille. 😀

Ah, mikä ihana kasarimeikki! Pinkkiä niin poskilla, luomilla kuin huulillakin. Vaikka nykymuotoiset hylsyripsarit tulivatkin markkinoille 70-luvulla, piti tuo Ricilsin kakkumaskarakin vielä pintansa kasarilla ja muistan itsekin sen varsin hyvin lapsuudestani. 

XZ-hiustenhoitosarja se porskuttaa vaan edelleen. Pakkaukset ja tuotevalikoima on vuosikymmenten aikana muuttunut useaan otteeseen, mutta suomalaisuus on arvo, jota on vaalittu kautta aikojen. XZ:n nettisivuilta löytyy muuten merkin vanhoja mainosfilmejä 50-luvulta alkaen.

Yyh, ihomato on kyllä ällö sana. Vaikea kuvitella, että tuota termiä käytettäisiin mainonnassa enää vuonna 2016. Taidetaan puhua ihan vaan ihon epäpuhtauksista nykyään.

"Ah, tätä nautintoa!". Oman huomioni tässä mainoksessa kiinnitti erityisesti noi lyhyet pitsihanskat, sillä ne on ihan samanlaiset mitkä mun siskolla oli mustana, kun hän pääsi ylioppilaaksi vuonna 1985. Mahtava muoti-ilmiö.

Näyttääkö muuten kenenkään muun mielestä toi vasemman puoleinen tyttö ihan prinssi Harryltä? 😀

Käyttääkö kukaan enää sanaa "verrarit"? Kyllä ne mulle on verkkarit. Karhu kehottaa tekstissään olemaan ylpeä suomalaisesta työstä. Kasikytluvulla se vielä onnistuikin, nyt yli 30 vuotta myöhemmin saakin kotimaassa tehtyjä tuotteita jo etsiä astetta ahkerammin.

Ai että, neulepaita sullottuna farkkujen sisään, niin kasaria, niin kasaria. Onks Mic Maciä muuten olemassa enää lainkaan?

Tokihan nyt ton näköset mokkabuutsit saa ihmisen hymyilemään niin, että lähes kitarisat näkyy!

Jos toi punaisiin pukeutunut treenaaja meinaa tosta nyt maastavetoon ryhtyä, niin suosittelisin laskemaan sitä persusta aika lailla.

Miten musta tuntuu, että nykyään ei törmää enää missään tamponimainoksiin. Johtuuko se siitä, että ne on vähentynyt vai siitä, että ne on pääasiassa tollasissa nuorisolle suunnatuissa julkaisuissa? Oman teini-iän lehdet Suosikki, Sinä & Minä ja MeKaks tuntui olevan Tampaxia ja OB:tä pullollaan. Molemmat merkit olivat esillä myös tässä vuodelta -81 olevassa lehdessä.

Minkä ikäistä porukkaa siellä ruudun toisella puolella on? Oliko kenellekään tutun näköisiä mainoksia?


Tänään ehdin sentään nappaamaan asusta muutaman ruudun enemmän kuin maanantaina bussiterminaalissa, sillä koulun loputtua viideltä olivat Mediapoliksen käytävät sopivan autioita kuvauspuuhia varten. 

farkut-HM+/pusero-Junarose (saatu)/neuletakki-J.Lindeberg/kengät-Vagabond/laukku-Olympus (Saatu)

Asun lähtökohta oli uudet HM+ osastolta ostamani vaaleat pillit johon valitsin sitten muut osat sen mukaan, että reppuun tarvitsi napata vain vaihtopaita huomiseksi ja tietäisin muuten viihtyväni samoissa kuteissa huomisenkin. Melko saman näköinen kokonaisuus muuten kuin TÄMÄ viime syksyinen asu vaikka samaa ei olekaan kuin tuo Junarosen kuviollinen pusero. 

Asusta tarkemman maininnan ansaitsevat ehdottomasti nämä henkkamaukan plussaosaston Skinny high-farkut, näissä on nimittäin vyötärön korkeus todellakin minun makuuni. Mulla oli parit vaaleat farkut jo kaapissani, mutta tällaiset oikeasti korkeavyötäröiset ja kunnolla pillilahkeiset uupuivat, joten nämä olivat just hyvä löytö. Jos joku miettii kokopolitiikkaa, niin mulla on farkuista koko 46. Sama malli löytyy myös mustana.

Nyt mun olkaa vasten odottaa malttamattomana yksi kahdeksan vuotias pikkupoika mankuen, että tulisin vihdoin leikkimään hänen kanssaan legoilla, joten pakko mennä!