Jes, oon taas takaisin kotona Porissa. Seuraavaan lähtöön aikaa 17 tuntia! Siinä ajassa tarttis purkaa laukku ja pakata se uusiksi. Viikonlopun messuhommien puolesta vaatteiden valinta ois toki ihan helppo nakki, mutta kun huomenna olis yks lehtihaastis + -kuvaus, mihin pitäis keksiä kaksi asua, jotka onnistuis jotenkin läpileikkaamaan mun tyyliä. Miten hitossa se tehdään kahdella asulla, kysynpähän vaan. 😀 Että saattaa olla pientä sovittelurumbaa tänä iltana edessä.

Tänä aamuna puolestaan ei paljoa tarvinnut miettiä mitä laitan päälle, kun kaivelin Jyväskylässä matkalaukusta kamppeita. Mittari näytti +24 ja edessä oli neljä tuntia junassa, joten nappasin kassista ainoan vielä puhtaana olleen t-paidan ja ainoan lyhyen alaosan. Olin siis viime viikolla reissuun lähtiessä katsonut säätiedotuksia joiden mukaan Kainuuseen luvattiin sellaista 14-16 astetta, joten olin pakannut kassiin lähinnä pitkiä housuja. No ei mennyt ennustukset ihan nappiin, vaan hellettähän se pukkasi. Mutta matkalaukkuelämän jämäasuksi aika kiva ja raikas setti. Aina on hyvä fiilis, jos on raitapaita päällä. 

En tiedä oletteko pistänyt merkille, mutta mulla on ihme fiksaatio aina nyhertää perus t-paitojen helma joko pienelle solmulle tai survoa helma vaikkapa farkkujen vyölenkkiin. Mä en vaan jostain syystä tykkää vapaana liehuvasta teepparin helmasta. Nappasin vertailukuvan tälleen puseron helma perusasennossakin ja jokin tossa tökkii. Jotenkin liian suora linja. Kun helman taikoo solmulla tai housun taskuun pistämällä hieman epäsymmetriseksi, on oloni vaan omempi ja kivempi.

Osittain tuon paidan helman solmiminen liittyy siihen, että joidenkin löysempien puserojen kanssa se auttaa poistamaan pahinta telttaefektiä jonka paita tekee etupuskurin päältä laskeutuessaan. Mutta vaikka tämä paita ei kovin löysä olekaan, niin silti tykkään helmasta enempi tuon pienen epäsymmetriaa tuovan solmun kanssa. Tai no, solmu ja solmu. Tässä paidassa ei riitä materiaalia solmuksi asi, joten helmassa on hiuslenkki! 😀

hame-HM/t-paita-Lindex Holly & Whyte/laukku-Zara/kengät-Toms/aurinkolasit-Le Specs/korvikset-Aarikka

Jalassa mulla oli viime viikolla korkkaamani Tomsit. Mulla on ollut ennestään vaaleanpunaiset ja mustat glitteriset Toms-tossut, mutta jälkimmäiset kävelin jo viime kesänä puhki ja nakkasin mäkeen, joten halusin yhden uuden parin tilalle. Nyt valkoisen värin makuun viime aikoina päästyäni, nämä raikkaat pellavakankaiset tossut tuntuivat loistavalta valinnalta. Mutta kauankohan pysyvät noin freeseinä…

Nyt on pakko alkaa asujen sovittelupuuhiin. Huhhuh, tuli hiki jo pelkästä ajatuksesta. Huomenna siis nokka kohti Helsinkiä. Lauantaina ja sunnuntaina on vuorossa Verkkokauppa.comin Jätkäsaaren myymälässä Kamera ja Musiikki -messut, missä mä olen Olympuksen osastolla auttamassa kameran valinnassa. Siellä on melko hyviä messutarjouksiakin luvassa, joten jos on kamera-asiat ajankohtaisia, niin tuu ihmeessä poikkeamaan!