Olen aina tehnyt turbaanini joko neliön tai suorakaiteen mallisista huiveista eikä mieleenikään ole tullut, että sellaisen saa tehtyä myös tuubihuivista. Mutta Porin Vilan ihana myyjä opasti minulle tämän turbaanikiepautuksen viikonloppuna ja, koska se on niin idioottihelppo juttu, oli pakko tehdä asiasta välittömästi videotutoriaali. Jos siis solmujen ja rusettien väkertäminen tuntuu turbaanihommissa hankalalta, niin tässäpä ratkaisu. Ei enää homma  helpommaksi juuri voi käydä. Kesän kätevin päähine, olkaapa hyvä!

 

 


Olen tainnut jokusenkin kerran mainita, että en voi käyttää juurikaan mitään silmämeikkiä kuvatessani, sillä ihan kaikki tökötit leviävät pandamaskiksi silmien ympärille. Olen testannut varmasti kymmeniä eri ripsareita ja eye linereita, mutta tullut jo muutama vuosi sitten siihen tulokseen, että on vaan helpompaa olla laittamatta silmiin yhtään mitään. Työpäivän meikki koostuu siis useimmiten ihan vaan meikkivoiteesta, poskipunasta ja kulmakynästä.

Vaikka silmämeikittömyys (tai meikittömyys yleensäkään) ole mulle etenkään töissä mikään ongelma, niin kyllä mä silti aina toisinaan elättelen toiveita sopivan ripsarin löytymisestä. Etenkin juhlissa kuvaajana ollessa tuntuu, että haluaisi olla huolitellun näköinen ja itselläni siihen huoliteltuun ilmeeseen kuuluisi se ripsiväri, joka hieman terästäisi katsetta.

Minulle on suositeltu vaikka sun mitä räpsytinvärejä, mutta olipa kyseessä vaikka mikä megasupervedentuulenmaailmanlopun kestävä tuote, niin minun mikkihiiriposken ja luomien väliin hinkkautumista sekä silmien vuotamista ne ei koskaan kestä. Ja jotta ymmärtäisitte mistä oikein on kyse, niin tässä havainnekuva:

En siis osaa kuvata niin, että pitäisi tuota kameran ulkopuolelle jäävää silmää auki, vaan rypistän sitä todella lujasti kiinni, joten ripset tosiaan on siellä aika tiukassa hinkkauksessa luomien välissä ja se siis aiheuttaa sen, että ripsarit ja rajaukset ei pysy ollenkaan paikoillaan, vaan leviävät ihan ympäriinsä. Tähtäyssilmässä tuotteet pysyvät paikallaan huomattavasti paremmin, mutta tän "rypistyssilmän" ympärille ilmestyy pandarengas lähes välittömästi, kun aloitan työt. 

No mutta, sorruin nyt sitten vielä yhteen kokeiluun. Moni on vuosien varrella suositellut Sensain 38 °C -maskaraa, joka siis lähtee pois ainoastaan lämpimällä vedellä ja vannonnut, että se ihan varmasti pysyisi minunkin ripsissäni. En kuitenkaan ostanut tuota Sensaita, vaan Kicksissä myyjän suositteleman Cliniquen High Impact Curling -maskaran, jonka puhdistusperiaate on sama. 


Ensivaikutelma oli, että "kauheen tylsän näköinen hylsy!". Harjan kaarevasta muodosta puolestaan pidin, se sopii ainakin oman silmäni muotoon varsin hyvin. Ripsivärimassa oli aluksi vähän turhan kosteaa, ja jälki oli sen mukaista, ripsistä tuli ihan klimppiset. Nyt jonkin aikaa auki oltuaan, on värimassa kuivunut hieman miellyttävämmäksi ja sen saa ripsiinkin hieman nätimmin. 

Ylemmässä kuvassa ripset ennen maskaran lisäämistä ja alla tilanne kahden ripsivärikerroksen jälkeen.

No joo.. Se on nimensä mukaisesti ripsiväri. Ei tuo tuuheutta, ei pidennä eikä kyllä ihan hirmuisesti taivutakaan vaikka sellaista lupailee. Muutaman kerran olen onnistunut saamaan hieman taipuisamman lopputuloksen, kun olen malttanut hetken aikaa painaa harjan koveraa puolta ripsiä vasten, mutta ei nyt mitenkään maata mullistavia tuloksia. Kaikin puolin siis jälki ei ole oman makuni mukaista. Tykkään itse ripsiväreistä, jotka aikaansaavat tuuheamman oloisen lopputuloksen.

"Mutta jos se sitten kuitenkin pysyisi hyvin, niin kyllähän tää jälki mulle töihin välttäisi", mietin kuitenkin toiveikkaana. Olisihan maskaralla väritetyt ripset kuitenkin kivempi kuin ei väriä, tuuheutta, ei mitään.

Seuraavassa kuvassa mun lärvi eilen heti työpäivän jälkeen. Olin kuvannut yhden jalkapallomatsin tuulen tuivertaessa silmiin ja tiristäessä niistä tipan jos toisenkin.

Ihan ylipäätään on kasvoille aamulla tuupatut tuotteet kokeneet melkoista katoa ja näppylät huutavat olemassaoloaan.

Mutta mites ne ripset?

Kuvassa vasemman puoleisessa, eli tähtäyssilmässä, on ripsiväriä jäljellä vielä sen verran, että sen ripsariksi erottaa. Jalkapallomatsin ajan tiukasti kiinni olleen silmän ripsissä puolestaan on tavaraa huomattavasti vähemmän, kökkö siellä, toinen täällä.

Eli ei pysy. Kiitosta toki annettava siitä, että ripsiväri on lähtenyt huomaamattomasti murusina, eikä siis ole levinnyt pandarenkaaksi silmän ympärille. Mutta melkein yhtä tyhjän kanssa kuitenkin. 

Summa summarun on siis se, että tämän törpön käytän nyt töissä loppuun, kun oon kerran ostanut, mutta eipä kannata kyllä enää toiste ostaa. Hintaa tälläkin tuotteella kuitenkin lähemmän kolmekymppiä. Eli silmämeikittömänä valokuvaajan jatkan tästä edespäinkin. 

 


Yövyin viime viikolla työmatkalla niin hurmaavassa hotellissa, että siitä on aivan välttämätöntä vinkata teillekin. Jos vaikka jonkun teidän kesälomareissulal sattuisi Jyväskylä kohdalle, niin tämä todella viihtyisä ja aivan omanlaistaan tunnelmaa henkivä Boutique Hotel Yöpuu kannattaa ehdottomasti pitää mielessä. 26 huonetta sisällään pitävä Yöpuu on täysin uniikki ja ketjuihin kuulumaton hotelli. Nykyisella omistajapariskunnallaan Yöpuu on ollut vuodesta 2006, mutta hotelli on alunperin perustettu 1988. Hotellin yhteydessä toimii myös ravintola Pöllöwaari.

Itse saavuin Jyväskylään junalla, joten Yöpuu sijaitsi ainakin siihen nähden todella näppärällä paikalla, vain reilun puolen kilometrin päässä matkakeskuksesta. (Hotellin osoite: Yliopistonkatu 23). En hotelliin mennessäni tiennyt yhtään millaista paikkaa odottaa. Olin varannut heiltä kokoustilan käyttöön koulutusta varten ja yöpyminen varattiin sitten vasta myöhemmin, enkä ollut mitenkään tutustunut, että millaisesta yöpaikasta on kyse. Melkoisen monta ketjuhotellien ihan kivaa, mutta persoonatonta huonetta nähneenä oli yllätys melkoisen positiivinen, kun avasin oman huoneeni nro 310 oven. Vastaanottovirkailija kyllä mainitsi avainta antaessaan, että minulle on laitettu huone nimeltä "minun Afrikkani", mutta en vielä sen kuultuani älynnyt mistä on kysymys.

Mutta siis miten ihana huone! Tykkäsin etenkin siitä, että huone oli kahden ikkunan ansiosta todella  valoisa, myös sängyn kulmittainen asettelu toi huoneeseen ihan muista hotellihuoneista poikkeavan fiiliksen. Huone huokui heti kutsuvaa ja kodikasta tunnelmaa. Toki myös sisustus oli mieleeni, etenkin upea seepratalja lattialla.

Mikään Afrikka-teemainen hotelli Yöpuu ei kuitenkaan ole, vaikka minun yösijani tuolta näyttikin. Tässä hotellissa nimittäin jokainen huone on yksilöllinen ja uniikki. Löytyy Marimekko-huone, Aalto-teemalla sisustetut yhden ja kahden hengen huoneet, Haiti, Hemingway, Aurinkopaikka ja monta muuta.   Pyysin ennen lähtöäni muutaman sillä hetkellä tyhjillään olleen huoneen avaimia lainaksi ja kävin nappaamassa kuvia.

Hotellin kahdesta sviitistä toisessa on rauhallinen tunnelma sinisen sävyineen ja kristallikruunuineen

Rappukäytävän suuren peilin avulla ikuistui matkustuspäivän vaatteet

Aamiaista nautin ravintola Pöllöwaarissa ja tarjoilut saavat kyllä täydet pisteet. Tämä hotelliaamiinen oli jälleen kerran loistava todiste siitä, että tarjolla ei tarvitse olla sataa sorttia, kun valitaan mukaan vain parasta. Söin samalla viikolla aamiaista myös eräässä suuren ketjun hotellissa, missä valikoiman laajuus oli varmasti viisinkertainen Yöpuun tarjoiluihin verrattuna, mutta kyllä vaan mun maha oli täydempi tämän viimeksi mainitun majapaikan aamiaispöydästä lähtiessä kuin sieltä toisesta.

Herkulliset lähileipomon karjalanpiirakat (söin enemmän kuin kuvassa näkyvän yhden), rucola-mozzarella -salaatti ja juustoleipä hotellin omalla lakkahillolla hakkaavat kuus-nolla ketjuhotellien eineslihapullat ja pakasteesta kiskotut cocktailpiirakat. Omenamehukin oli jotain ihan muuta kuin se hotelleissa yleensä tarjoiltava automaattikama. Mikäli maha olisi vielä vetänyt, niin aamiaiskokki olisi valmistanut tilauskesta vaikkapa munakkaan. Ei siis mitään jauheesta tehtyä pitkään pakissa muhinutta kokkelia, vaan ihan fressi munakas tilauksesta. Se tuntuu jo ihan luksukselta hotelliaamiaisista puhuttaessa. Eli vähemmän on enemmän, kun kaikki on tuoretta ja rakkaudella valittua.

Yhden hengen huone Pikku-aalto on nimensä mukaan sisustettu Aallon klassikkohuonekaluilla

Vuonna 1928 valmistuneessa rakennuksessa on edelleen vanhan ajan tunnelmaa

Suomen ensimmäisen naisarkkitehti Wiwi Lönnin mukaan nimetty kahden hengen huone on hempeä ja romanttinen

Yövyn työmatkoilla hotelleissa aika tiheään ja suurin viehätys siitä on tietenkin jo kadonnut, vaikka edelleenkin toki nautin siitä fiiliksestä, kun hotellihuoneessa saa vaan olla ilman että kuulee tiski- ja pyykkivuoren syyllistävät huokailut. Parhaimmillaan yksi työn lomassa vietetty hotelliyö voi kuitenkin tuntua ihanalta minilomalta ja Yöpuussa todellakin tavoitti tuon olon. Minua harmitti kovasti että olin varannut lipun jo kymmenen aikaan lähtevään junaan, olisi ollut niin ihana viettää vielä pari lisätuntia hotellin rauhallisesta tunnelmasta.

Mä niin vannon, että kun syksyllä taas Olympus-koulutuksia lähden tekemään, niin Jyväskylässä ei tarvitse muita paikkoja miettiäkään. Yöpuu toimi loistavasti niin koulutuksen pitopaikkana kuin kouluttajan virkistävänä ja rentouttavana majapaikkanakin. Ehkäpä seuraavalla reissulla buukkan yhden ylimääräisen yön ihan vaan lomailuun!