24.09.2017

Posted at 14:33h in Yleinen by
0 Likes

Apua, tästä mekosta ei pysty käärimään hihoja! Mutta koska syksyn upeissa punaisissa sävyissä hehkuva mekko on niin upea ilmestys, yritän sopeutua täyspitkinä hulmuaviin hihoihin. Onneksi ahdistusta hieman lievittää se, että leveät ja kepeät trumpettihihat eivät tunnu ikäviltä ranteissa.

Junaroselta saadun mekon kanssa sopii ihan täydellisesti yhteen uudet Wondersin syvänpunaiset nilkkurit. Bongasin kengät alunperin Stockalta, mutta siellä ei ollut enää omaa kokoani. Siten alkoikin ankara Googletus ja kenkäkaupoissa juoksu. Ziosta löytyi sama malli, mutta väärissä väreissä ja nettikaupoistakin oli oma koko loppu.

Tilasin kokeeksi koon 37 vaikka tiesin, että Wondersilta mun koko on 38, mutta elättelin edes pientä toivoa, että jos niistä vaikka suutarilla venyttämällä saisi sopivat. Mutta ei. Olin jo luovuttanut, mutta sitten tsekkasin Booztin vielä kerran. Ja jes, sinne oli palautunut yksi pari koossa 38! Näissä on samanmallinen korko kuin keväällä hankkimissani nudekorkkareissa, jotka jo julistin maailman mukavimmiksi. Niinpä pystyin luottamaan myös nilkkureiden olevan omaan jalkaani täydelliset. 

Syksyn ostoslistalta voi nyt siis ruksia kohdan punaiset nilkkurit. Punaiset housut olis vielä etsinnässä!

Jos mekko kiinnostelee, niin se löytyy ainakin Junarosen omasta nettikaupasta.  Hintaa mekolla on 44,99. Kooksi riittää omaa normaalia vaatekokoa pienempi. Oma mekkoni on kokoa 46 ja showroomilla sovittelin keväällä samaa leninkiä koossa 44.

mekko – Junarose (saatu) / rotsi – Saki / kengät – Wonders / huivi – Becksöndergaard / laukku – Zara

Ärsyttää, kun mulla on jostain syystä taas ihan hirvee stressi päällä. Tulevalla viikolla on ihan sopivasti töitä, ei mitenkään ylimitoitetusti, mutta jostain syystä pyöritän taas to do -listaa päässäni ihan vimmaisella loopilla enkä ole viikonloppunakaan oikein osannut relata ja päästää irti työajatuksista.

Se on raivostuttavaa. Ihminen tarvii vapaata. Pitää olla päiviä, jolloin ei tarvii tehdä töitä edes ajatustasolla. Mutta miksi se on niin vaikeeta? Miksi niitä tulevia asioita murehtii niin hirveesti etukäteen vaikka ei välttämättä ole edes mitään syytä? Mä en haluais taas joutua siihen ahdistavaan tilanteeseen, missä mä en saa sitä to do -listan ajattelemista lainkaan katki. 

On taas vähän ikävä mun ihanaa terapeuttia, jonka kanssa keskustellessa moni asia meni päässä parempaan järjestykseen. Mut ihan itse tässä on nyt kuulaansa jumpattava perkele. Että joo, on kivan näköinen kolttu ja kengät, mut päässä ei oo yhtä hyvä harmonia.


23.09.2017

Posted at 15:15h in Yleinen by
0 Likes

”Mikä vittu teitä porilaisia oikein vaivaa?”, tiedusteli Juha Vares elokuvassa Jäätynyt enkeli ja voin sanoa, että ihan samaa pohdin minä aikoinaan vasta Kainuusta tähän kaupunkiin muuttaneena. Tuosta muutosta tuli juuri hetkekssi sitten kuluneeksi jo 16 vuotta. Tänään Porin Päivän kunniaksi onkin hyvä hetki hieman kerrata miten omat fiiliikset tästä kapungista ovat kehittyneet.

Ekan vuoden tai puolitoista olin ihan sitä mieltä, että tää on kaamee paska kaupunki, missä ihmiset on ihan älyttömän epäkohteliaita ja nuivia. Oman kotiseutuni tapoihin oppineena jutustelin niitä näitä niin kaupan kassalle kuin vaikkapa kanssajonottajille baarin vessassa ja saatuani oudoksuvia katseita päästä varpaisiin aloin tajuamaan, että ei ookaan täällä vissiin oikein tapana.

Kahvilan myyjän rahojen ojennuksen yhteydessä suustaan päästämä ”tollai” perinteisen ole hyvän sijasta sai mut miettimään, että kuuluisi tässä nyt sit kiittää vai ei. Tollai. 

Kun pyysin erästä miekkosta kanssani kahville, vastasi hän, että ”ei sen väliä” ja minä ajattelin häpeissäni, ettei häntä kiinnosta seurani sitten tippaakaan. Vastaus kuulosti äärimmäisen negatiiviselta ja epäkohteliaalta ihmiselle, joka on tottunut myöntäviin vastauksiin, jotka alkavat sanalla joo tai kyllä. 

Pitkän aikaan sitä oli paikallisten alkuasukkaiden seurassa jotenkin tosi epävarma ja hädissään. Tuntui, ettei ne ole lainkaan kiinnostunut uudesta tulokkaasta ja sitä tietysti ajatteli itsessä olevan jotain vikaa. Kohtuullisen suulaana tapauksena päädyin kuitenkin sitten taktiikkaan ”jos, ette puhu mulle, niin mä puhun teille niin kauan,  että tutustutaan”. 

Kun Itä- ja Länsi-Suomen kulttuurierojen aiheuttamasta shokista pikkuhiljaa pääsi yli ja alkoi ymmärtämään, ettei porilaisen suusta tulevat negatiiviselta kuulostavat ilmaukset ehkä tarkoitakaan mitään negatiivista, vaan päinvastoin, alkoi alun paska kaupunki –mielikuva pikku hiljaa haalistua. Eikä loppujen lopuksi mennyt kovinkaan montaa vuotta, kun jo huomasin viihtyväni tässä hieman nyrjähtäneen oloisessa kaupungissa.

Nyt, kuusitoista vuotta karhukaupungissa asuttuani, olen jo pitkän aikaa kokenut tämän kodikseni ja tuntenut uusporilaisuudestani ylpeyttä. Kainuulaiset juureni eivät mihinkään katoa tai unohdu, mutta kyllä mun latvusto on porin merituulissa tuuhentunut.

Poriin sopii mielestäni hienosti sanonta ”mainettaan parempi”. Ehkä täällä tosiaan vielä 15 vuotta sitten oli vähän erilainen ilmapiiri. Sulkeutuneempi ja epäileväisempi. Mutta sinä aikana, kun olen täällä asunut, on Pori ottanut monenlaisia harppauksia eteenpäin.

Porista on tullut tänä aikana ihan vakavasti otettava opiskelijakaupunki, mikä on tuonut sekaan lisää meitä junantuomia, joten jos nyt joku sotkamolainen muuttaisi tänne, ei hän enää olisi niin suuri ihmetyksen aihe. (montako sataa kertaa olenkaan vastanut kysymykseen ”kui sää tänne oikein tulit?”  

Pori on myös vahvistanut asemaansa aktiivisena tapahtumakaupunkina eikä nykyään enää ajatella, että Pori Jazz on ainoa hetki vuodesta, kun täällä tapahtuu jotain. Ei, mun mielestä Porissa tapahtuu ihan koko ajan, ja vaikka mitä. Kulttuuritarjonta on huikeaa, mielenkiintoisia paikallisia bändejä putkahtelee kuin sieniä sateella ja samoin palkintoja nappailevia pienpanimoita! Että ei tää tosiaankaan mikään ihan paska kaupunki oo. (Ja ei-porilaisille tiedoksi että tää ”ei tää oo ihan paskaa” on siis tosiaan äärettömän suuri kehu)

Joo, on ne kaupungin kadut edelleen ihan huvittavan hiljaiset vaikkapa sunnuntai-iltaisin ja talven pimeydessä 70-lukulaisilla kerrostaloilla ympäröity tori näyttää enemmän kuin ankealta. Mutta samaa paskaa sitä on pimeän ja loskan keskellä ihan muuallakin päin Suomea. Että ajatellaanpa nyt niitä positiivisia puolia ihmiset, eikä niitä ankeita hetkiä, käskee vuoden positiivisin porilainen! 😀

Kun nyt tosiaan Porin Päivää vietetään, niin sen kunniaksi päätimme paikallisen taiteilijatalentin, Tommi Lehdon, kanssa laittaa pienen arvonnan pystyyn. Kallon majakkaa, esittävästä työstä on tehty 50 kappaleen julistesarja ja yksi printti signeerauksin olisi nyt tarjolla uuteen kotiin.

Osallistuaksesi Kallo-julisteen arvontaan, kerro kommenttiboksissa mikä paikka, maisema tai nähtävyys Tommin pitäisi sinun mielestäsi seuraavaksi ikuistaa. Porilaisilta vastaajilta toivotaan Pori-aiheisia vastauksia, mutta muitakin maailmankolkkia saa toki ehdotella. Vastausaikaa on keskiviikko-iltaan 27.9. saakka. Muista täyttää myös nimimerkki ja meiliosoite, niin saadaan arvonnan voittajaan yhteyttä. Julisteen postitus kotimaan sisällä.

Tommilla on suunnitteilla lisää kortteja, julisteita ja muitakin tuotteita myytäväksi, joten etenkin porilaiset ja henkiset sellaiset pistäkää herran instatili seurantaan @tomppppa. Instasta näkee myös Tommin muuta piirrostyyliä, joten pistäkää mieleen, jos on vaikka jotain kuvitustarpeita!

”Todella outo, ehdottoman uniikki”. Porin kaupungin uusi slogan on mielestäni enemmän kuin asian ytimessä. Hyvää Porin päivää!

 


22.09.2017

Posted at 19:37h in Yleinen by
0 Likes

Jos pään päällä olevan nutturan päälle pukee pipon, näyttää helposti ihan Smurffilta. Nykyisen tukkatyylini aikana pipojen, hattujen ja turbaanien käyttö onkin vähentynyt huomattavasti, vaikka suuri päähineiden ystävä olenkin. 

Toki edelleen pään lämmitys menee ulkonäön edelle, kun oikein kylmät ilmat tulevat, mutta onneksi on olemassa myös sellaisia ratkaisuja, joilla pysyy sekä korvat lämpiminä että nuttura kuohkeana.

Hankin jo viime talvena Katri Niskasen pinkin pannan, mutta se ei aina ihan jokaiseen asuun sovi. Tänä syksynä KN Collectionilta saamani harmaa Mona -neulepanta onkin loistava vaihtoehto, kun kaipaa hieman hillitympää värimaailmaa. 

Tykkään pannoissa pipoissa eniten juuri tuollaisesta mallista, missä etuosan hieman kulmikkaan mallin ansiosta kasvot pääsevät kauniimmin esiin, kuin otsaa pyöreänä kiertävien päähieneiden kanssa. Ainakin omille pyöreille kasvoilleni kyseinen malli taikoo hieman ovaalimpaa ilmettä.

Mulla on muuten useimmiten ihan tosi kaunis olo, kun päässä on jokin kiva panta, huivi tai muu päähine! Ei sillä, että kokisin päässäni tai naamassani paljaaltaankaan mitään kummempaa vikaa olevan, mutta jotenkin tällaiset päähineet korostavat minussa sellaisia piirteitä mistä erityisesti itsessäni pidän. 

Nutturasta huolimatta meinaan kyllä kaivella talveksi käyttöön taas muitakin päähineitä kuin pantoja. Ne ovat niin helppo tapa tuoda piristystä muuten usein niin synkkään ja tylsään talven ulkopukeutumiseen.

Mulla on kaapissa ainakin dramaattinen turbaanipipo harsolla, kauniin petroolinvärinen villahattu, vaaleanpunainen lipallinen tupsuhattu ja paljon muita. Ne ansaitsevat tulla käytetyksi ahkerasti. Ehkä pitää vaan opetella pitämään hiuksia enemmän auki.

Yksi tyyppi, joka käyttää hattuja todella upeasti omassa pukeutumisessaan, on rakas blogikollega Niina. Tsekatkaa esimerkiksi tämä Edinburghin reissun asupostaus. Etenkin KN Collectionin vihreä karvahattu on hänen päässään aivan superupea!

Täällä omassa kaupungissani Porissa KN Colelctionin hattuja löytyy Sokokselta ja Ratsulasta. Muiden paikkakuntien lukuisat jälleenmyyjät löytyvät täältä.

-kuvien panta saatu-