-Kaupallinen yhteistyö Zadaan kanssa-

Minulta aina toisinaan kysytään kenkäparieni lukumäärää ja joudun tunnustamaan, että ei hajuakaan. Mutta paljon niitä on. Löydän monta kertaa vuodessa kaapeistani ihania jalkineita, joita en ollut pitkään aikaan edes muistanut. Kenkätulvaani ei varsinaisesti helpota puhelimestani löytyvä Zadaa-sovellus, tuo vähän liiankin helpoksi ostosten tekemisen tehnyt käytetyn muodin kauppapaikka. 

Zadaa julkaisi sovelluksestaan uuden version tämän kuun alussa. Päivitys toi mukaan mm. uuden maan Suomen ja Tanskan rinnalle Zadaan laajennettua toimintaansa Saksaan. Tämä tarkoittaa siis lisää potentiaalisia 2nd hand muodin löytöjä. Enemmän myyjiä, enemmän upeita tuotteita! Jos tuntuu, ettei saksan kieli oikein luonnistu, niin ei hätää, Zadaasta löytyy nykyään myös käännöstyökalu, joka helpottaa kommunikointia myyjien ja ostajien välillä.

Muotituotteiden ja kosmetiikan lisäksi Zadaa vastasi nyt myös käyttäjien tarpeisiin ja loi oman osastonsa mm. puhelimille, tableteille ja kameravarusteille. Noita tuotteita kun oli jo pitkään kauppailtu vaatteiden ja asusteiden seassa.

Uusista ominaisuuksista merkittävin on kuitenkin mielestäni kaltaisiani kenkäfriikkejä palveleva kategoriauudistus. Kun aiemmin kengät olivat yksi ainoa kategoria, pystyy Zadaassa nyt hakemaan jalkineita tarkemmin. Olipa haussa sitten tennarit, korkkarit, sandaalit tai vaikka kumpparit, niin voit helposti etsiä niitä valitsemalla hakukriteeriksi vain tietyn kenkäalakategorian.

Itse kyllä tykkään selailla kenkiä ihan vain omalla koollani sen kummempia rajauksia tekemättä, sillä harvoin minulla on mitään tiettyä etsinnässä. Mutta jotain ihanaa voi silti aina löytyä. Niin kuin on kuulkaa löytynytkin. Kaikki postauksen kuvissa vilahtelevat kengät ovat hankintoja Zadaan ihmeellisestä maailmasta. Lähes uuden veroiset viininpunaiset Dr. Martensit kuudella kympillä, useammat Minna Parikat alle satasella.

Suunnatonta iloa tuotti myös Adidaksen leokuosiset lenkkarit joita en ehtinyt hankkia niiden tultua alunperin myyntiin. Mutta niin vain nekin tuli sitten myöhemmin vastaan edullisesti Zadaasta. Löytö oli myös monivuotiset Guessin suosikkikorkkarini, leopardia nekin, jotka löysin Zadaasta koossa 38 omien entisten 37 kokoisten käytyä hieman pieniksi. Pakkohan ne oli hankkia. 😀

Jos mielessä on kuitenkin satunnaisten löytöjen sijaan jotakin tiettyä, niin hakua voi koon ja kategorian lisäksi rajata myös hinnan, värin ja myyjän maan perusteella. Ja tietenkin haun voi osoittaa myös koskemaan vain tiettyjä merkkejä. Itse selaan tasaisin väliajoin omien suosikkimerkkieni valikoimat: Minna Parikka, Wonders, Vagabond, Dr. Martens jne.

Yhdet ihanat Vagabondin nilkkurit ovat matkalla luokseni parhaillaan ja kävelykengät ja mokkasiinit osastolla hieman kiinnostelee sekä pinkin Parikan tennarit, että Kenzon hopeiset espadrillot. Jos joku kaipaa syksyn viimoihin sopivia jalkineita, niin Martensin maihareitakin näyttäisi olevan tarjolla ihan hyvät valikoimat!

Ostaminen on Zadaassa hurjan helppoa, kuten jo mainitsin liiankin helppoa. Käyttäjätilin voi nyt uudistuksen myötä luoda myös ilman Facebook-tiliä (tätä oli moni odottanut) ja maksukortin tiliinsä liitettyä sekä omat tiedot profiiliin täytettyä sujuu ostaminen nopeammin kuin ehdit sanoa leopardikorkkarit. Paketit kulkevat Suomessa Matkahuollon kautta edullisena 4 euron Zadaa-pakettina ja samoilla toimituskuluilla voi ostaa samalta myyjältä kerralla useammankin tuotteen.

Mutta yhtä kategoriaa minä kyllä vielä kenkäosastolle kaipaisin. Miten olisi kategoria ”leopardikengät”? 

Zadaa-sovelluksen saa ladattua itselleen tältä sivulta tai jos se löytyy jo luuristasi, niin päivitä versio uusimpaan App Storessa tai Google Playssa. 

 

PS. Useampikin pari kenkiä joutaa omasta kaapistani kiertoon joten lataan ne lähiviikkoina myyntiin juurikin Zadaahan. Pysykäähän siis kuulolla, jos mun kenkäaarteet koossa 37-38 kiinnostaa. 😉


Saan aina aika ajoin kommentteja lukijoilta, jotka sanovat tykänneensä viime vuonna pyörineistä arkikuvapostauksista. Viimeksi sekalaisesti arjesta kertovien kuvien paluuta toivottiin tänään, joten ajattelin sitten napata takaisin kiinni tähän sarjaan. Tämä tulee nyt toistona Instan puolelta, mutta onhan täällä joukossa myös lukijoita, jotka eivät seuraa mua siellä.

Maanantai tuntuu usein melko ankealta päivältä, mutta tänään ankeus nousi melkoisesti uusiin sfääreihin. Aamupäiväisen kuvauskeikan jälkeen autoon istuessa nimittäin mun päähän iski aivan ennen kokemattoman kova kipu. Se siis hyökkäsi päälle aivan kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ihan kivutta vielä pistin avainta auton lukkoon, mutta auton käyntiin saatuani haukoinkin jo henkeäni kallon takaosssa sykkivän ja repivän kivun vallassa.

Pään sisällä sykki ja tuntui kuin joku olisi työntänyt tylsää poran terää pään takaa kohti silmiä. Mietin, että en uskaltaisi ajaa autoa, mutta toimitukseen oli matkaa vain muutama sata metriä ja halusin päästä sinne työkavereiden luo enkä jäädä yksin autoon kadunvarteen. Niinpä ajoin tuon matkan päätä lähes krampin omaisesti niskatyynyä vasten puristaen ja toivoen parasta.

Kamerareppu ja muut tavarat jäivät autoon, halusin vain nopeasti sisälle ja pitkälleni. Siinä sitten ensimmäiselle vaakatasossa olevalle huonekalulle heittäydyttyäni heijasin itseäni itkien ja lähes hyperventiloiden. Voin kertoo, että kyllä säikäytti. Olen kärsinyt elämässäni monenmoisia päänsärkyjä, mutta tämä oli hetkellisesti jotain täysin uutta.

Työkaverit ottivat nopeasti tilanteen haltuun ja päättivät soittaa hätäkeskukseen. Tuollainen yhtäkkiä alkava kova pääkipu otetaan ilmeisen vakavasti, sillä ambulanssi saapui hyvin nopeasti. Sain heti kärkeen kipulääkettä suoraan suoneen ja ensihoitajat konsultoivat lääkärin kanssa joka laittoi heti jo varauksen sisään, että mut viedään suoraan kuvattavaksi. 

Eli piipaa-auton kyydillä siis sairaalanmäelle ja siellä suoraan TT-kuvaukseen. Kuvausvehkeessä hurinan kuuntelun jälkeen sitten sydänfilmiä, labrakokeita ja joku useamman lääkkeen tehokas migreenin hoitoon tarkoitettu cocktail tipan kautta suoneen. Jo ensihoitajien antama lääke taltutti kipua tehokkaasti ja päivystyksessä saatu satsi vei loputkin hyvin nopeasti, joten mulla tuli jo olo, että kauheen noloa kun täällä ihan turhan takia hoitohenkilökunnan aikaa vien.

Mutta lääkäri vakuutti, että noin äkillisen kovan pääkivun kohdalla on kyllä hyvä varmistaa, ettei kyseessä ole esimerkiksi aivoverenvuoto. Että vaikka ei välttämättä varsinaista diagnoosia kivulle saadakaan, niin on tärkeää ainakin varmistua mitä se ei ole. Ja huh, ei löytynyt kuvista mitään ihmeellistä poikkeavaa. Ei vuotoa tai tukoksia. Epikriisistä luin, että joku sivuloydöksenä oli joku muutaman millin pineaalikysta ”joka siis täysin normaali hyvänlaatuinen muutos, eikä aiheuta toimenpiteitä”. Etsiskelin lisätietoa ja nesterakkulasta siis kyse. 

Mutta itse tuon kipukohtauksen syy ei siis täysin selvinnyt. Minulla ei ole diagnosoitu migreeniä vaikkakin muutamia kertoja olen siihenkin viittaavista oireista kärsinyt. Lääkärin mukaan oireet voisivat sopia myös ihan niska-hartiaseudun jännityksen aiheuttamiksi. Kun minulla siis pitkää historiaa tensiopäänsäryn kanssa, mutta noin kymmenesosana tämän päiväisestä infernaalisesta kipuhyökkäyksestä.

Mysteeriksi siis jäänee ihan varma dg, mutta tärkeintä oli, että mitään supervakavaa ei löytynyt ja että kipu saatiin hoidettua hyvin tehokkaasti. Ja mainittava on, että hoito oli kaikin puolin loistavaa ja nopeaa niin ensihoidon kuin päivystyksenkin puolella. Hoitajille ja lääkäreille siis ihan kymmenen pistettä. Jäi hyvä ja turvallinen fiilis.

Keikka hoitoon kesti vain reilut pari tuntia ja sitten pääsinkin jo kotiin jatkamaan lepäilyä. Sen verran meni suoneen kaikkea rauhoittavaa ja pönttöä sekoittavaakin, että vaikka kipu oli poissa, niin rauhassa sai loppupäivän ja tämän illan ottaa. Kun lääkkeiden vaikutus alkoi haihtua, tuli perästä vielä hieman huonovointisuutta, mutta nyt alkaa elämä jo oikeasti voittaa. 

Vaikka äkillinen kova päänsärky ei aina tarkoita mitään vakavaa, niin joskus se voi kuitenkin olla jotain mikä vaatii todella nopeaa hoitoa. Ota siis yllättävät oireet ja kova kipu tosissani ja hakeudu hoitoon. Kuten lääkäri sanoi ”9 kertaa kymmenestä kuvista ei löydy tällaisissa kohtauksissa mitään vakavaa, mutta kyllä ne pitää varmistaa, sillä muuten saattaisi jäädä se 1 kerta kymmenestä huomaamatta”.


 

Puhuttiin viime tapaamisella mun terapeutin kanssa mm. siitä miten usein mä valitsen yksin kotiin jäämisen sen sijaan, että näkisin kavereita, osallistuisin tapahtumiin tai vaikka matkustaisin. Tavallaan torppaan itseltäni monta mahdollisuutta iloon ajattelemalla etukäteen, että en kuitenkaan viihdy. Koen turvallisemmaksi ja helpommaksi valinnaksi jäädä suosiolla yksin. En anna itselleni tilaisuutta yllättyä iloisesti, kun jossain menoissa sattuisikin olemaan hauskaa.

Tuskailinkin siellä mm. sitä, että olin lupautunut mukaan toimituksemme Mölkky-joukkueeseen tänä viikonloppuna Porissa pidettyihin MM-kilpailuihin. Sanoin terapeutille, että ”en tajua miksi lupauduin, senkin ajan voisi olla rauhassa kotona ja vaikka nukkua”. 

Sillä tuo se ajatusmaailmani on ollut hyvin pitkään. Että kun mikään ei tunnu oikein hyvältä, niin mieluummin nukkuisin. Teen työt ja muuta pakolliset hommat, mutta ne hoidettuani haluaisin yleensä vain paeta peiton alle. Unessa, tai edes puolittaisessa horroksessa on turvallista ja pääsee pakenemaan päätään.

Eilen sitten kuitenkin suuntasin Mölkky-hommiin ennakkoluuloistani huolimatta. Ja onneksi niin tein. Päivä osoittautui todellakin hauskemmaksi kuin olin odottanut. Innostuin jopa panostamaan peliasuuni siinä määrin, että kävin hankkimassa pelipaidan, lyhyiden shortsien ja vaaleanpunaisten Reinojeni kaveriksi vielä pelipaidan väriin sointuvat pitkät futissukat. Olinkin peliasuuni erittäin tyytyväinen. 😀

Menestystä ei tullut, mutta kyllä ne pelit vei meidänkin tiimin pikku hiljaa mukanaan ja parannettiin suoristuksiamme päivän mittaan. Meidän lohkossa oli kansainvälinen meininki ja otimmekin reippaasti turpaan niin japanilaisilta, ranskalaisilta kuin virolaisiltakin. Mutta yksi voittokin sentään napattiin ja siitä jaksettiin iloita kuin oltaisiin voitettu mestaruus.

Niin kovasti kuin olinkin ajatellut tällaista pitkää päivää isoissa ihmisjoukoissa väsyttäväksi, niin jatkoin silti pelien jälkeen iltaa tiimin kanssa vielä jälkikemuihinkin. Tämän päivän hetkellinen päänsärky sanoi, että kaikkia drinkkilippuja ei olisi tarvinnut ehkä käyttää, mutta toisaalta olen iloinen, että pitkästä aikaa lähdin porukan mukaan enkä vain suunnannut kotisohvalle heti kun tilaisuus koittaa. Mulla oli työkavereiden kanssa tosi hauska päivä. Sellainen joka ehdottomasti kannatti kokea sen sijaan, että olisin viettänyt taas aikaani yksin.

housut – Pola, Tokmanni / pusero – Tuloni / kengät – Minna Parikka (2nd hand) / laukku – Tiger of Sweden / aurinkolasit – Le Specs

Seuraavalla tapaamisella lupasin terapeutille kertoa millaisin fiiliksin viikonloppuani vietin. Mietitään sitä, että olisiko omalle mielialalle kuitenkin parempi aina toisinaan sanoa kyllä kuin kieltäytyä. Sillä ainahan voi lähteä kesken pois, jos ei viihdy. Mutta toisinaan sitä voikin yllättyä iloisesti ja viihtyä, vaikka etukäteen muuta kuvittelisikin.

Mun masennuksenhoitovinkki itselleni (ja toki muillekin) onkin siis, että yritän edes silloin tällöin tarttua kutsuihin ja ehdotuksiin ja tavata ihmisiä, mennä mukaan sen yksinmurjottamisen sijaan. 

Kuvien asun mä vaihdoin eilen päälleni pelien jälkeen. Kuitenkin sillä erotuksella, että eilen jalassa oli valkoiset tennarit. Tänään suuntasin darrapizaalle samassa asussa, mutta nuo puput jalassa. Huiveista ei vieläkään pääse eroon, sillä marsut jatkavat kasvamistaan. Pitää kysyä olisko tuolla miehellä tänään mahdollisuus ajella mun tukka vai vapiseeko käsi liikaa.. 😀