13.08.2018 Legginssit ja leopardia
Jos joskus vuosina 2008-2011 kirjoitti googlen kuvahakuun wetlook-legginssit (keinonahkaleginssit tai vaikka mitä muita leggaritermejä), niin ensimmäisten kahdenkymmenen osuman joukossa oli vähintään puolet minun asukuviani. Olin siis selkeä leggarinarkkari enkä varmaan pariin vuoteen juuri muihin housuihin pukeutunut.
Sittemmin onneksi farkut ja muut oikeat housut tekivät paluun vaatekaappini legginssien jäädessä taka-alalle. Täysin en niistä toki ole luopunut, edelleen pukeudun toisinaan esimerkiksi samettilegginsseihin, mutta sitä viime vuosikymmenen leggarit ja joku pitkä trikootoppi -yhdistelmää en hirveästi ikävöi. Ihan haulla ”tuhlaus vuodatus legginssit” löytyy heti paljon tuon ajan kuvastoa. 😀
Mutta sopii kivat kinttuja nuolevat trikoopöksyt tyyliini vielä vuosikymmen myöhemminkin. Kokonaiskuva vaan näyttää onneksi hieman toiselta. Nuo hieman kiiltäväpintaiset ja leveällä kuminauhavyötäröllä varustetut legginssit löytyivät toissa viikolla Lindexistä. Niissä on kiva hieman mokkanahkainen look ja sen sekä hieman nilkasta löysän lahkeen ansiosta tuntuvat hieman housumaisemmilta kuin ihan perustrikoolegginssit.
Marks & Spencerin parin vuoden takainen takki on ollut pitkään käyttämättömänä, mutta tähän säähän se oli juuri sopiva pitkähihainen ja sopi värinsä puolesta kivasti asusteisiin. Tämä on ensimmäinen asu helteiden jälkeen, jossa on jo hieman syysfiilistä.
Nämä Minna Parikan kissatöppöset löytyivät edullisesti Zadaasta!
Huivit ovat olleet viime aikojen pakollinen asuste, kun mulla ei vaan ole ollut mahdollisuutta varata aikaa kampaajalle eikä kotiparturinkaan kanssa ole mennyt aikataulut yksiin. Mutta onneksi huivit on tosi kivan näköisiä, joten ei tää pakkoasuste haittaa.
Noita ihania silkkilangasta tehtyjä tupsukorviksia myy porilainen Katoko. Ne tuntuvat niin ihanilta, että tupsuja tekisi vaan mieli koko ajan sivellä.
legginssit – Lindex / pusero – Tuloni / takki – Marks & Spencer / kengät – Minna Parikka (2nd hand) / laukku – Liebeskind Berlin (2nd hand) / korvikset – Suzywan Deluxe, Katoko
Blogi on viime aikoina päivittänyt selkeästi aiempaa harvemmin. Uskoisin tahdin hieman taas tiivistyvän, kun saan nuo kokopäiväiset kesäduunit alta pois kuun vaihteessa. Mutta toisaalta olen kyllä saanut tämän vuoden aikana todeta, että ei mun kannata tästä blogista ja sen päivitystahdista hirveästi stressiä repiä, sillä hyödyn usein enemmän pitämällä vapaata kuin että päivittäisin useammin saavuttaakseni jonkun tietyn kävijämäärän. Että ehkäpä tää rennompi tahti on nyt kokonaisuutta ajatellen mulle parempi ainakin toistaiseksi.
Muuten ei kyllä ole rennommasta tahdista tietoakaan. Kello tulee kohta yhdeksän, mutta vielä on muutama tunti kuvankäsittelyhommia jäljellä. Ja huomenna pitää ennen iltavuoroon menoa käydä tekemässä ensin vähän omaa kuvauskeikkaa. Ja vaikka mitä asiakasduuneja on odottamassa niitä hetkiä kun pääsen illalla pois SK:sta. Mä en mielestäni haali itselleni töitä, mutta jostain niitä vaan sataa. 😀