13.03.2019

Posted at 10:14h in Yleinen by
0 Likes

-Kaupallinen yhteistyö, Olympus–

Sommittelu, eli kohteiden ja elementtien sijoittelu kuva-alalle visuaalisesti ja kuvan viestiä sekä tarkoitusta tukien, on yksi valokuvauksen tärkeimmistä asioista, tai oikeastaan kyllä tärkein. Valokuvauksen tekniikasta mitään ymmärtämätön kuvaajakin, joka luottaa täysin kameran automatiikkaan, joutuu nimittäin tekemään sommitelutyön itse.

Mitä valita mukaan kuvaan, mitä jättää pois? Ottaako kuva kaukaa vai mennä selvästi lähemmäs? Pysty- vai vaakakuva? Kaikki nuo valinnat ja monia muita on tehtävä ennen napin painallusta. Kamera tai puhelin voi hoitaa puolestasi kaiken teknisen, mutta päätös siitä mitä kuvataan ja mistä vinkkelistä, on vain kuvaajan ratkaistavissa.

Kokosin tähän esimerkkikuvien kera vinkkejä kuinka tehdä kuvatessa harkitumpia valintoja joiden ansiosta lopputuloksena on mielenkiintoisempia ja parempia kuvia. Hyvä kuva ohjaa katseen juuri sinne mihin kuvaaja sen on halunnut ja pitää katsojan mielenkiintoa yllä pidemmänkin aikaa

 

1. Valitse kuvaan pääkohde

Harjaantumattomalla kuvaajalla meinaa usein iskeä ahneus ja yhteen kuvaan halutaan mahduttaa kerralla paljon kaikkea. Niinpä juhlista ja lomamatkoilta nappaillaan paljon laajoja yleiskuvia. Lopputuloksena onkin useimmiten otos, jossa on paljon ihmisiä ja elementtejä, mutta mikään ei nouse kunnolla esiin ja kuva on levoton.

Pyri siis valitsemaan kuvaan aina jokin pääkohde, joka kiinnittää katsojan huomion. Yllä oleva kuva opiskelijoista näyttää myös miljöötä ja kertoo paikalla olleen useampia henkilöitä vaikka pääkohteeksi onkin valittu yksi ihminen.

Kuvaparin vasemmalla kuvaan on ahnehdittu kaikki leikissä mukana olleet henkilöt. Selvää pääkohdetta ei erotu, joten katse harhailee kuvassa ja taustalla olevat tavarat ja elementitkin vievät huomiota. Oikealla harkitumpi poiminta samasta tilanteesta.

 

2. Sommittele kohde kultaiseen leikkaukseen

Kultainen leikkaus on jo antiikin Kreikan ajoilta peräisin oleva sommittelun perussääntö, jota noudattamalla on kautta aikojen saatu aikaiseksi paljon ihmissilmää miellyttäviä lopputuloksia niin kuvataiteissa kuin arkkitehtuurissakin. Yksinkertaisesti sanottuna kuva-ala jaetaan vaaka- ja pystysuunnassa kolmeen osaan ja kuvan tärkeimmät elementit sijoitellaan sitten noiden kuvaa jakavien viivojen risteyskohdille.

Yllä olevassa kuvassa on kahdet viivat, sisemmät tarkemmin kultaisen leikkauksen suhdeluvun 1 : 0,618 mukaan ja ulommat hieman vapaammassa 2:3 suhteessa. Ei hommaa tarvitse ottaa niin millin ja pilkun tarkasti, että päässä pitäisi suuria laskutoimituksia tekemään, mutta se on hyvä summittainen apu kuvan sommitteluun.

Itselläni kultainen leikkaus tuntuu eksyvän kuviin tiedostamatta ja lähes automaattisesti ja kaikki siitä poikkeavat sommitelmat ovat aina tietoisia valintoja rikkoa tuota klassista sääntöä.

Myös seuraavaan kuvaan voisi piirtää nuo samat viivat ja huomata kohteen osuvan niihin aika prikulleen.

 

3. Jätä liikkeelle ja katseelle tilaa

Kohteen liike ja katse johdattelevat myös kuvan katsojaa jatkamaan silmillään kuvassa samaan suuntaan. Liikkeen ja katseen suuntaan jätetty tila tekee kuvasta miellyttävämmän kuin se, että vaikkapa tuo kuva Millasta pyöränsä kanssa olisi rajattu poikki heti pyörän edestä. Liike saa tilaa jatkua sen sijaan, että törmäisi kuvan reunaan.

 

4. Tarkasta tausta

Kasvaako kohteen päästä lipputanko taikka liikennemerkki? Törröttääkö korvasta puun oksa? Skannaa kuvauskohteen ääriviivat ennen kuvan ottamista ja sommitele häiriötekijät taustalta pois.

Vasemmassa kuvassa tympii sekä päästä kasvava harmaa ikkunanpoka että silmän tasalla oleva  taustalla olevan rakennuksen ikkunassa oleva musta teksti. Tausta rauhoittui hieman kuvakulmaa muuttamalla.

 

5. Käytä katsetta ohjaavia linjoja

Seinät, polut, aidat, tiet ja monet muut elementit toimivat kuvassa katsetta johdatellen. Sommittele kuvasi siis noita linjoja hyödyntäen, niin kuva imee katsojan huomion juuri sinne minne sen haluat.

Ikkunaseinä ja sen vaakalinjat kuljettavat katseen poikaan. Alla ravustajat löytyvät laiturin ja veneen osoittamasta suunnasta.

 

 

6. Kehystä kohde

Etsi ympäristön tarjoamia kehyksiä. Kohteen voi rajata kauniisti vaikkapa oviaukon tai puiden oksien avulla. Kylmäpihlajan majakka nousee kuvassa näyttävästi esiin varjoisien alueiden muodostaman kehyksen ansiosta.

Alla puolestaan porttikongiin vievä holvikaari antaa kuvan pääkohteelle kauniit kehykset.

 

7. Vaihtele kuvakulmia

Kaikkea ei todellakaan tarvitse kuvata silmäntasalta. Kyykisty tai nouse ylemmäs ja tarkastele miltä kohde näyttää eri perspektiivistä. Tai aina ei tarvitse edes kyykkiä tai kiipeillä tuolilla, vaan kääntyvän näytön avulla, jollainen esim Olympuksen PEN-lameroista löytyy, eri kuvakulmia ottaa haltuun huomattavasti helpommin.

Esimerkkikuvassa opiskelijaporukan hyppyihin tuli huomattavasti lisää korkeutta ja uusi kampusrakennus näyttävämmin kuvaan, kun kuvaaja laskeutui rähmäälleen maahan.

 

8. Luo kuvaan syvyyttä

Kuva-alaa voi jakaa osiin myös syvyyssunnassa ja pääkohteen ei tarvitse aina olla etummaisena. Luo kuvaan syvyysvaikutelmaa sommittelemalla elementtejä niin etualalle, kuvan keskelle kuin taka-alallekin.

Itse tykkään etenkin miljöökuvauksissa etsiytyä milloin minkäkin puskan takaa kuvaamaan, jotta etualalle saa jotain ”hössöntössöä”, kuten itse vaikkapa tuossa Iinan kuvassa mössönä näkyviä kukkia nimitän. 😀

 

Loppuun vielä kolmen samasta tilanteesta otetun kuvan kollaasi ilmentämään useammankin edellä mainitun asian hyödyntämistä. Ensimmäisessä kuvassa (vasen ylä) sen enempää ajattelematta otettu räpsy Annista istumassa baarin sohvalla. Katse harhailee vähän siellä sun täällä ja huomiota kiinnittää mm. taustalla näkyvät Kirjakaupan punaiset ikkunateippaukset. Kokonaisuus on levoton.

Seuraavassa kuvassa sommittelu ja rajaus ovat jo rauhallisempia. Pääkohde erottuu selkeämmin, mutta miljöötäkin on mukana. Tausta edelleen levoton, koska näkyy niin terävänä.

Tausta rauhoittuu hieman kuvakulmaa muuttamalla ja syväterävyyttä kaventamalla (kuvattu siis isolla aukolla). Kohde sommiteltu jotakuinkin kultaiseen leikkaukseen ja katseella on tilaa. Etualalla epäterävänä olevat shakkinappulat luovat kuvaan syvyyttä. Katse pysyy niissä elementeissä joihin se on haluttukin eikä harhaile ympäriinsä.

Hyvin pieniä valintoja kuvaustilanteessa, mutta isoja eroja lopputuloksissa!

 


11.03.2019

Posted at 23:41h in Yleinen by
0 Likes

Ai että miksikö viime aikoina on ollut niin harvoin asukuvia? Syy nro.1 on toki se minkä varmasti jo teidättekin. Jaksaminen ja keskittymiskyky ovat olleet kaikkea muuta kuin hyvällä tolalla, joten olen pistänyt voimani varsinaisiin töihin ja nipistänyt blogista. Syy nro 2. taas on se, että mun pukeutuminen on ollut kahdella sanalla kuvaten tylsää ja harkitsematonta. Ei oikein inspiroi nappailla asukuvia, kun päällä on päivästä toiseen farkut ja joku mukava mutta nuhjuinen turvaneule.

Juuri edellämainitut kamppeet ne on päällä näissä Iinan helmikuun puolella Helsingissä ottamissa kuvissakin, mutta väripilkkuna ja katseenvangitsijana on sentään Parikan shokkipinkit nilkkurit. Noin huomiota herättävien kenkien kanssa sopiikin hyvin pukea päälle huomaamatonta mustaa ja harmaata.

Näistä kuvista tulee mieleen tuo mukava viikonloppu, jonka vietin Helsingissä Iinan ja hänen poikansa kanssa. Se oli yksi helmikuun harvoista valopilkuista, mutta sitäkin kirkkaampi. Muistan miten ihanalta tuntui pitkästä aikaa nauraa todella paljon.

Oli myös lohdullista tuntea, että vaikka moni asia elämässä onkin mennyt uusiksi, niin ympärillä on silti ihmisiä, joiden kanssa kaikki on kuin ennenkin. (Vitsit miten kova ikävä Iinaa tulikin tätä kirjoittaessa.)

Mun lähipäivien tärkeimpiä ja lohdullisimpia ajatuksia onkin ollut se, että mun ympärillä on edelleen todella paljon rakkautta ja välittämistä. Parisuhde ei ole noiden asioiden ainoa muoto. Olen saanut tämän myrskyn keskellä huomata olevani rakas ja tärkeä monelle ihmiselle, mutta mustimmissa hetkissä se oli vain ehtinyt unohtua ja hautautua pelkojen alle. 

Farkut – Ellos / Kashmirneule – Ellos / Kengät – Minna Parikka / Korvikset – Aarikka

 

Eilen ihana ystävä saapui luokseni välittömästi, kun kuuli puhelimessa itkuni. Tänään puhuin puolitoistatuntisen töitä ja terapointia yhdistäneen maratonpuhelun toisen ystävän kanssa.

Moni vähän etäisempikin kaveri on viime aikoina pyytänyt kanssaan lounaalle, kahville, kaljalle osoittaen siten, että ovat olemassa, jos kaipaan seuraa ja jotain kenelle puhua. Olen tarttunut moneen kutsuun. Huomennakin on treffit vanhan opiskelutoverin kanssa, jota olen viime vuosina tavannut yleensä vain työn merkeissä. 

Jos jotain on viime ajat opettaneet, niin ainakin sen, että kun uskaltaa olla avoin ja kertoa tarvitsevansa toisia ihmisiä, on muiden helpompi tarjota apuaan ja seuraansa. Kun näyttää avoimesti tunteensa, on toistenkin helpompi kertoa omia asioitaan sinulle. Avoimuus lisää avoimuutta. 


07.03.2019

Posted at 20:49h in Yleinen by
0 Likes

On tämä kyllä yks s***anan työmaa. Tämä itsensä ja elämänsä keräily nimittäin. 

Viimeiset pari kuukautta ovat olleet todella vaikeita. Erosuru iski kunnolla päälle vasta, kun oli ehtinyt hetken aikaa asustella yksin. Muutto ja alkuajat meni niin käytännön asioita hoidellessa ja keskittyessä johonkin sohvatyynyjen valintaan, että todellisuus ja kaiken lopullisuus iskostui tajuntaan paremmin vasta, kun pysähtyi. 

Alkuvuosi onkin mennyt sitten ihan toden teolla konetta buutatessa. Mulla on olo kuin olisin kaatunut tietokone, joka on käynnistettävä uudelleen. Mutta ensin on saatava sammumaan käynnissä olevat ja jumittavat ohjelmat.

Erossa ei ole kyse vain siitä, että menettää yhden rakkaan ihmisen, vaan uusiksi menee paljon asioita. Olin 21 vuotias, kun muutimme yhteen. Yli 15 vuoden ajan olen siis jakanut arkeni toisen ihmisen kanssa. Tottunut ääneen, joka ovelta kuuluu kun avain kääntyy lukossa. Tottunut menemään nukkumaan iho vasten ihoa. Ihan hirmuisen paljon tottumuksia. Asioita jotka olivat tietyllä tavalla kaikki nuo vuodet, mutta nyt ne ovatkin toisin.

Siinä on aika paljon totuttelemista. Paljon hetkiä, kun toivoisi voivansa työpäivän jälkeen soittaa toiselle ja kysyä, että mitä tänään syötäisiin. Paljon hetkiä, kun haluaisi eteiseen astuessa huutaa moi ja alkaa kertomaan päivän tapahtumia. Monta iltaa, kun toivoisi, että voisi kuiskata hyvää yötä toisen kaulakuoppaan. 

Arki ja koko elämä on on rakennettava monella tavalla uusiksi. On mietittävä miten juuri minä haluan aikaani viettää, sekä päivittäisellä tasolla kuin suuremmassakin mittakaavassa. Tuntuu kuin elämäni elokuvasarjan toinen osa olisi päättynyt (ensimmäinen osa oli lapsuus ja nuoruus, toinen osa sitten nämä vuodet pitkässä suhteessa), mutta seuraavan osan käsikirjoituksesta ei ole vielä hajuakaan. Vain pääosan esittäjä on varma, mutta kaikki muu täysin auki. Tyylilaji, tapahtumapaikka, muut hahmot, ihan kaikki. 

Joka puolelta vakuutellaan, että aika auttaa. Ja toki minäkin siihen jossain mieleni perällä uskon. Tiedän, että yksin elämiseen tottuu ja suru menetetyistä asioista laimenee. Mutta kun se aika tuntuu kuluvan niin helvetin hitaasti. Miksei voi olla jo vaikka ensi syksy? Miksei voi olla jo se hetki elämässäni, kun on taas jonkin onnellisen asian vuoro? Miksi pahimman ahdistuksen keskellä jokainen minuuttikin tuntuu tunnilta?

Kävin tänään sekä psykiatrilla että terapiassa. Psykiatri totesi minun olevan ihan normaalilla ”surutyön polulla”, mutta masennustaipuvaisuuteni vähän mutkistavan asioita lisää. Oli lohdullista kuulla, että tämä on normaalia. Että kaikki nämä ristiriitaiset tunteet ja vaikeus hallita niitä, ovat aivan luonnollisia. Se saa uskomaan siihen, että ne paskat tunteet tulevat joskus menemään myös ohi. 

Surua ei oikein voi lääkitä, se on vaan surtava, mutta masennusta voi. Mun lääkitystä siis tarkastettiin ja toivon sen myötä saavani hieman lisää tukea tähän asioiden käsittelyyn. Sillä tilanne on se, että nää asiat on nyt rämmittävä päässään läpi sen sijaan, että vaan yrittäisi työntää ne pois mielestä. Mulla on hirveä tarve työstää ja käsitellä. Käynnistää se kone uudelleen ilman jumittavia ohjelmia. 

Terapiassa sitten pyöriteltiin mm. sitä, että mun pitäis ymmärtää, että ei parisuhteen päättyminen tarkoita sitä, että mä olen huono ja epäonnistunut. Suhde on kahden ihmisen yhteinen ”luomus”. ”Parisuhde on sarja kahden ihmisen tekoja”, kuten terapeuttini sen sanoi. Se että meidän teot ja tekemättä jättämiset johtivat tällaiseen lopputulokseen, ei tarkoita sitä, että minä olisin huono ja arvoton. Järjellä ajatellen ihan yksinkertainen juttu, mutta tunnepuolella ei lainkaan itsestäänselvyys. 

Puhuttiin myös siitä, että pitäisi pystyä hyväksymään se, ettei kaikkeen saa vastauksia eikä ratkaisuja. ”Et voi ratkaista tunteitasi, ne on vain elettävä”, muistutti terapeutti. Noita ajatuksia mutustellen siis eteenpäin. Lähes päivittäin tuntuu jotain pieniä ajatuksia loksahtelevan päässä paikoilleen. 

Tänään tuli ensimmäistä kertaa myös sellainen ajatus, että ehkä pohja alkaa olla nyt saavutettu. Huonoja päiviä ja todella kamalia hetkiä on varmasti vielä edessä, mutta jotenkin tuli fiilis, että nyt on raivattu ja revitty rikki niin, että ehkä tästä pikku hiljaa vihdoin alkaa myös uudelleenrakentamisen aika. 

En malttaisi odottaa, että jotain ihanaa tapahtuu! Sillä vaikka kuinka mustimpina hetkinä mihinkään hyvään ei jaksakaan uskoa, niin mun järki sanoo, että elämän aaltoiluun kuuluu sekä hyvät että huonot ajat. Nyt on huono, joten joskus on taas pakko olla edessä jotain hyvää. Näiden nyt jylläävien tunteiden yli ei voi nyt vaan hypätä, eikä niitä voi kiertää. Täytyy mennä läpi.