-Kaupallinen yhteistyö, sisältää Elloksen kaupallisia linkkejä-

Kaikkien vaaleanpunaisen ja pinkin sävyjen jälkeen tämä viime viikkoinen asu oli tunnelmaltaan jotain ihan muuta. Mustaa, sinistä, turkoosia.. tunsin itseni jotenkin vieraan väriseksi!

En ole mikään suuri tunikoiden ystävä eikä sellaiseksi luokiteltavia vaatteita montaa kaapistani löydykään. Tunika on mun mielessä jotenkin ristiriitainen vaate, ei mekko, mutta ei puserokaan.

Etenkin meille plussakokoisille kyllä kaupitellaan kyseisiä vaatteita hyvin ahkerasti. Toisinaan tuntuu, että monen myyjänkin mielestä ”joku kiva tunika ja leggarit” on suurinpiirtein ainoa asu mitä pluskokoiselle asiakkaalle älytään ehdottaa.  Ja jos haluaa meikäläisen koossa jotakin kotimaista vaatetta, niin tarjolla on harvakseltaan jotain muuta, mutta trikootunikoita kyllä piisaa.

Ehkäpä tämä ylitarjonta onkin aikaansaanut sen, että tunikasta on tullut mun päässä vähän sellainen pukeutumisen kirosana. 😀

Löytyy tunika-nimen alta kuitenkin toisinaan myös vaatekappaleita, jotka viehättävät itseänikin. Yksi sellainen on esimerkiksi tämä Elloksen alesta tilaamani Junarosen sifonkitunika. Sovitin tätä aikoinaan Junarosen showroomilla ja tykästyin siihen miltä kevyt läpikuultava yläosa näytti farkkujen kanssa. On kiva, että housut ja alla oleva toppi näkyvät selvästi läpi, joten fiilis pysyy keveänä. 

Tätä lintu-/kukkakuosista versiota on jäljellä enää muutama, mutta uudemmasta mallistosta löytyy samaa vaatetta uudella kuosilla.

Farkut – HM+ / Tunika – Junarose, Ellos / Nilkkurit – Betty London, Spartoo / Korvikset – Butoni Design

Mutta nyt mä aloin miettimään, että missä menee tunikan ja paidan raja? Kun siis mekon ja tunikan ero on mun mielestä siinä, että mekkoa voi pitää ilman, että siellä on mitään alla, mutta tunikaa useimmiten ei. Mutta mikäs sitten on pitkän puseron ja tunikan ero?

Ehkä tunika on mun mielessä vähän ”ruma sana” senkin vuoksi, että en ihan pääse sisään kyseisen vaatekappaleen sielunelämään ja olemukseen. Se on sellainen monen asian risteytys ja välimalli. Minä kaipaan selkeyttä!

Mulle siis todennäköisesti saa vaatteen myytyä helpommin jos sitä nimittää mekoksi tai pitkäksi puseroksi kuin, että ihan sitä samaa loimea sanoisi tunikaksi. 😀


 

Mulla on olo niin kuin mun edessä olisi tyhjä canvas, jota pitäisi alkaa maalaamaan. Värit ja siveltimet vaan tuntuu olevan vielä hukassa. Ja inspiraatiokin antaa vielä odotuttaa itseään. Odottavat tunnelmat siis. 

Mutta pitää nyt vaan koittaa malttaa mielensä ja olla tyytyväinen tässä hetkessä. Ehkä on ihan hyvä, että hetken aikaa tuntuu siltä, ettei mun elämässä tapahdu mitään. Eka kertaa tosi pitkään aikaan olen tilassa, jossa mua ei esimerkiksi stressaa työt oikeastaan lainkaan.

Mutta tavallaanhan nyt on juuri sellainen tilanne mistä pitkään elämässään haaveiin, että tulisi hetki jolloin tuntuisi kuin voisi aloittaa lähes kaiken puhtaalta pöydältä. Hetki hengähdystä ilman kiirettä ja tunnetta päättymättömästä to do -listasta. Nyt mulla on se hetki.

Mieli on todella ihmeellinen juttu. Millaisia mullistuksia siellä tapahtuukaan ja miten suuria harppauksia tunnelmasta toiseen se voikaan ottaa. Olen miettinyt termiä mielenterveys. Olen ihminen, jonka mieli on ollut ”kipeä” ja se on sitä edelleen. Mutta toisaalta ajattelen todella suurena osoituksena mielenterveydestä sen, että minulla on selkeästi kykyä käsitellä asioita ja mielelläni voimaa parantua. Tunnen siis jollain tavalla itseni mieleltäni terveemmäksi ja kykenevämmäksi kuin vuosiin. 

Jos on muuten elämässä värit vielä hakusessa, niin pukeutumisessa en vaan tunnu kyllästyvän hempeään vaaleanpunaiseen. Kokomusta asukin muuttuu ihanan keväiseksi kokonaisuudeksi, kun päälle heittää jotain hattaraista.

Minulla on vaaleanpunaisia takkeja nähty ennenkin. Ril’sin villakangastakki on niin lämmin, että sen sai jättää naulakkoon jo helmikuun alkupuolella. Minä oikein toivoin enemmän pakkaspäiviä menneelle talvelle, jotta olisin ehtinyt pitää sitä enemmän, mutta nyt se saa odottaa ensi talvea.

Keväisempään menoon minulla taas löytyy muutaman vuoden vanha Mangon takki, mutta se osoittautui harmikseni materiaaliltaan sillä tavalla kököksi, että on mennyt jo todella huonoon kuntoon. Koska tiedän luopumisen tuosta nukkakasasta olevan jossain kohtaa edessä, en voinut enää vastustaa tätä KappAhlin -70% aletangosta löytynyttä takkia. Olin ihastellut takin väriä jo syksyllä, mutta en sitä normaalihintaisena edes sovittanut. Kannatti jälleen odottaa. 

Kashmirneule – Marks & Spencer (saatu) / Hame – 2-Biz / Takki – KappAhl XLNT / Saappat – Högl (saatu) / Huivi – H&M

Jos edellisessä asussa oli ekaa kertaa talven jälkeen paljaat nilkat, niin tässä oli sitten ekaa kertaa lähes paljaat polvet. Jalassa siis vain 15 denierin sukkikset, joten täähän meinaa jo lähes kesää! 

 

 

 


”Onko sinulla kivuliaat kuukautiset? Sattuuko yhdyntä? Aiheuttaako tärinä kipua? Entä ulostaminen?”

Olin 23-vuotias ja istuin gynekologin vastaanotolla vastaten jokaiseen hänen kysymykseensä kyllä. En ollut tullut paikalle yhdenkään noiden edellä mainitun kivun vuoksi, vaan ihan perustarkastukseen saadakseni ehkäisyrengasreseptin.

Se tutkimus ei kuitenkaan mennyt aivan putkeen. Minuun nimittäin sattui, ihan valtavasti. Kiemurtelin tutkimuspöydällä yrittäen epätoivoisesti rentoutua, mutta sisätutkimuksesta ei tullut oikein mitään sen kivuliaisuuden vuoksi. Niinpä lääkäri päätyi kyselemään tarkemmin mikä kaikki minua sattuu.

Kerroin kuukautiskivuistani, jotka rampauttivat minut aina menkkojen ensimmäiseksi päiväksi. Kuinka oikea reiteni oli silloin kuin tulessa kivun säteillessä usein jalkaterään saakka. Pahimmat hetket oli vain heijattava itseään sängyssä jalkaa hieroen ja toivottava, että kasa särkylääkkeitä auttaisi edes hieman.

Kerroin aina toisinaan yhtäkkiä iskevästä kipukohtauksesta joka tuntui kuin minut lävistettäisiin terävällä seipäällä peräaukosta kohti napaa. Kipu oli repivä, mutta aina hyvin nopeasti ohi. Kerroin myös siitä kuinka seksin harrastaminen usein sattui, jos kumppani työntyi pohjaan saakka.

Mutta kaikesta tästä kerroin tosiaan vasta kysyttäessä. Koska minä olin kuvitellut sen kaiken olevan ihan normaalia. Että tällaista se nyt vaan naisella on. Kuukautiset on yhtä helvettiä ja ehkä kivulias seksikin tarkoitti ehkä vain huonosti yhteen sopivia vehkeitä. Voi kuinka väärässä minä olinkaan.

”Minä epäilen aika vahvasti endometrioosia”, totesi gynekologi. Endometrioosi, aivan vieras termi minulle vielä tuolloin.

Odotin lähteväni vastaanotolta vain resepti kourassa, mutta sainkin lähetteen laparoskopiaan, eli vatsaontelontähystykseen. 

Siitä se sitten lähti, mun endometrioositaipaleeni. Tai siis, olihan se alkanut jo joskus kauan sitten, mutta en tosiaan ollut sisälläni jylläävästä taudista tietoinen aiemmin. 

Myöhemmin tehdyssä laparoskopiassa diagnoosi vahvistui. Endometrioosikudosta löytyi mm. virtsarakon ja suolen pinnoilta, munanjohtimista, emättimen ja peräsuolen välisestä kudoksesta ja kohdunkaulan takaosasta. Niitä kasvustoja ja kiinnikkeitä sitten yrittivät skopiassa parhaansa mukaan poistaa mm. polttamalla.

Laparoskopiasta oli apua ja kivut vähenivät merkittävästi. Edessä oli kuitenkin vielä toinen operaatio. Tähystyksessä minulta nimittäin löytyi pieni ylimääräinen kohtu, joka katsottiin parhaaksi poistaa. Minulle tehtiin siis vuonna 2007 vielä laparotomia, eli avoleikkaus, jossa tosiaan poistettiin tuo ylimääräinen kohtu sekä toinen munatorvi. Tuossa leikkauksessa toki poistettiin myös endoa.

Itselläni on käynyt sillä tavalla hyvä tuuri endometrioosin kanssa, että olen diagnoosin ja operaatioiden jälkeen saanut elää suurimmaksi osaksi kivuitta toimivan hoidon löydyttyä melko helposti. Itselläni toimii minipillerit joilla kuukautiset on saatu pysymään poissa. Ja kun kuukautiset pysyvät poissa, pysyy myös endometrioosin kasvaminen aisoissa, sillä endometrioosikudos käyttäytyy hieman samoin kuin kohdun limakalvo.

Nyt siis tilanne on siinä suhteessa hyvä, että olen kivuton. Mutta onhan tässä asiassa toki muitakin aspekteja. En voi vähätellä sairauttani siinä kohtaa, kun alan miettimään haluaisinko/olisinko halunnut lapsia. Minulla ei ole yksiselitteistä vastausta asiaan itsellänikään.

Mutta voin todeta olleeni aikoinaan pari vuotta ilman ehkäisyä ilman tuloksia. Sittemmin tuntui järkevimmältä keskittyä juurikin hoitamaan endoa ehkäisypillereillä, koska kivuton elämä houkutteli ainakin akuutisti enemmän kuin lisääntyminen. 

Endometrioosi ei siis tällä hetkellä aiheuta minulle ongelmia päivittäin eikä edes kuukausittain. Pieniä kipukohtauksia silloin tällöin muistuttamassa, että kyllä se mörkö siellä kuitenkin elelee vaikkakin pillereiden ansiosta laiskasti. Mutta isommassa mittakaavassa asiat voisivat olla kohdallani hyvinkin toisin ilman tätä sairautta. 

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista endometrioosiviikkoa. Hyvää tietoa sairaudesta löydät esimerkiksi tästä endometrioosiyhdistyksen potilasoppaasta.

Mikäli postauksen alussa olevat kysymykset aiheuttivat sinullakin pään nyökyttelyä, niin ota asia puheeksi lääkärissä!