Oman minimallistoni kaavat nro. 2 – Merinovillainen mekko aka. kokovartalovillasukka

Hiphei, postilakko on vihdoin ohi, joten jokohan ne olisi tilaajille tippuneet Suuri Käsityö -lehden marras-joulukuun numerot laatikkoon. Joka tapauksessa lehtihyllyistä löytyy edelleen  tuo julkaisu, josta löytyy järjestyksessään toiset minun minimallistoni kaavat.

Niin paljon kuin edellisessä lehdessä nähdyistä mekoistakin tykkään (etenkin arkimekko on ollut paljon käytössä. Se on päällä tänäänkin!), niin tässä tuoreimmassa numerossa nähtävä vaate on vielä enemmän sielultaan minua.

Kun aloin ideoimaan lehteen tulevia vaatteita, niin heti alusta asti oli selvää, että haluaisin käyttää johonkin ihanan pehmoista merinovillaneulosta. Se on täydellinen materiaali talveen sekä lämmittävyytensä, että ihanan tuntunsa vuoksi.

Kun pakkanen talvella kiristyy, kaivan esiin kaikki villamekkoni. Alle on helppo kiskoa tarvittava määrä sukkahousu- ja kalsarikerroksia ja helman alla on useimmiten lämpimämpi kuin housuissa. Niinpä halusin suunnitella lämpöiseltä halaukselta tuntuvan mekon talveen.

Niin ihania kuin mekkojen ja puseroiden kietaisuleikkaukset ovatkin, niin itselleni ne ovat valmisvaatteissa yleensä liian ”antavia”. Pääntiestä näkyy yli puolet tissien valtakuntaa ja alle on aina puettava toppi siistimään maisemia.

Kuten edellisen mekon kohdalla sanoin halunneeni kerrankin jotain selästä avonaista, niin tämän mekon kohdalla ajatus oli saada kietaisuleikkaus riittävän pienellä pääntiellä. On se ihanaa, että kun itse suunnittelee, niin saa semmoista kuin tarvitsee.

Pitkähihaisen ja yksivärisen mekon ilmettä keventää epäsymmetrinen helma ja etuosan laskokset tuovat siihen muotoa. Suosin yleensä 3/4 mittaisia hihoja, mutta tämän ollessa tarkoitettu etenkin talven kylmimpien päivien mekoksi, on täyspitkä hiha käytännöllisempi takin alla lämmittämässä. Hiha on kuitenkin sen verran kapoinen, että pysyvät hyvin myös lyhyemmäksi rutattuina.

Kengät – Minna Parikka / Korvikset- La Kiva (saatu)

Mekon 100% merinovillaneulos on Eurokankaasta ja sitä löytyy Eurokankaasta parhaillaan esim upeassa fuksian sävyssä. Valikoimissa myös petroolin sininen, tummanvihreä, kirkas keltainen ja monta muuta.  Arvatkaa vaan tekisikö mieli saada tämä pehmoinen mukavuusmekko monessa eri värissä!

Olen sen verran jo ompelusuunnitelmissani edennyt, että hain ompelukoneeni viime viikonloppuna Tommin varastosta omaan kotiini. Että jokohan sitä pian uskaltaisi itsekin ompeluhommiin. 

Tämäkin mekko on jo ehtinyt osoittaa ihanuutensa käytössä. Vaikka itse sanonkin, niin en oikeasti keksi mukavampaa vaatetta talveen. Tätä voin todellakin täydestä sydämestäni suositella kaikille, jotka kaipaavat mukavaa mekkoa talveen!

Mekon kaavat ja ohjeet löydät siis uusimmasta Suuri Käsityö -lehdestä. Kaavat saatavilla koissa 34-54.

 

Studiokuva: Heidi Koivu/Sanoma

 


19 Comments
  • V
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mikä koko sinulla on tuosta mekosta? 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kaavoja korjattiin vielä tämän protomekon sovitusten jälkeen, joten en pysyy sanomaan mikä koko tämä on kaavoista. Mutta sillähän ei mtään väliä olekaan kun jokaisen pitää sieltä omien mittojen mukaan se kaava valita

  • V
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Entä minkä hintaiseksi mekkosi tuli (kangas)?

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kankaan metrihinta on 39,90 €. Tarkkaa menekkiä en tiedä. Parilla metrillä selvinnee.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Todella upea malli!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kiitos! 🙂

  • Såini
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Maha todella turvonnut. Liian tiukka. Jotain rajaa. Pitääkö laitta kokoa taikka kaksi liian pieni päälle?

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ei missään nimessä ihmisen pidä laittaa päälle liian pieniä vaatteita! Mutta sopivia kyllä ja ne sopivat voi olla istuvuudeltaan erilaisia, myös vartalonmyötäisiä jos vaatteen kantaja itse sellaisesta tykkää. Ja minä satun tykkäämään sekä mekosta että mahastani.

  • Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Maha näkyy tässä liikaa. Aivan kuin olisit raskaana. Ei valitettavasti sovi sulle.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      No kuule kun itseäni ei mahani näkyminen haittaa. Niin mulle on ihan se ja sama, jos vaatteeni ei sinun mielestä sovi minulle. 🙂

  • Riekko
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Herranen aika mitä koulukiusaajia näissä kommenteissa. Mekko näyttää upealta ja on juuri minun(kin) tyyliä.

  • Mkj
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Luin kommentit ja päätin itekki kommentoida sen jälkeen. Ikäänkuin ihmiset kehtais päin toisen naamaa käydä sanomassa, että hei toi mekko ei sovi sulle! En ymmärrä miksi netissä kirjottelu alentaa sitä rimaa.. minusta näytät viihtyvän mekossasi ja se tekee siitä hyvännäköisen! Voisin hyvin kuvitella myös oman pallomahani päälle tuommoisen koltun, silläkin uhalla että sillä joku pahottaisi mielensä! 😉

  • villakausi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Eurokankaan sivuilta näkyy, että kankaan leveys on 125 cm.  Voisi kuvitella, että Käsityölehdessä on menekistäkin jotain tietoa eri kokojen osalta.
    Alkoi kyllä kiinnostaa tuo kangas. Ompelua varten kyllä varmaan tarvitsee myös saumurin, ihan siksakkiin en luottaisi…

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Juu, kyllä siellä lehdessä on menekki kullekin koolle sanottu. Mulla ei valitettavasti ole lehteä itsellä (jossain postilakon vuoksi vielä matkalla) joten en siksi osaa niitä tarkasti sanoa.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos vinkistä, Veera!

    En todella tiennyt, että siellä eurokangaskaupassa myydään merinovillaneuloskangasta. Miten ompeleminen onnistuu, kun se on niin joustavaa?

    Olen ommellut itselleni ne erilaiset kankaat, joista osa oli todella vaikea ommella, koska se oli liian joustavaa. 

    Tykkään lämmintuntuisesta mekosta. Sinulla on ihana mekko. <3

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mun täytyy valitettavasti sanoa, että en itse hallitse ompelua, joten en osaa kommentoida tän neuloksen ompelua. Siksi ajattelinkin aloittaa treenaamisen edellisessä numerossa olleen mekon kaavoilla ja joustamattomalla kankaalla ja tällaisen merinomekon toisessa värissä ehkä tyydyn teettämään osaavammalla. 😀
      Mutta tästä matskusta on kyllä ollut Suuri Käsityö lehdessä paljonkin ohjeita, joten en usko että sen ompelu mitenkään erityisen vaikeaa on

  • Veera Fani
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ei näitä mahojaan tarvitse kenenkään piilotella (itsellänikin on) mutta valitsen aina kylläkin jonkin tummemman värin, joka vähän ”ikäänkuin pienentää” tätä suloista vatsaani. Onneksi on hyvän näköisiä tunikoita kauppoissa ja verkkokauppoissa ja siihen sitten hyvälaatuiset pitkikset kaveriksi. Kumpa ihmiset oppisivat olemaan arvostelematta toisiaan ja nauttisimme vaikka taiteesta, luonnosta, musiikista yms. sen sijaan. Olet Veera mainio pakkaus juuri sellaisena kuin olet ! Iloista Joulun Odotusta kaikille !

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Näytätpä upealta! Ja niin ihana mekko, voin melkein tuntea sen lämmön. Tykkään hurjasti kietaisumallisista, vähän keventää näitä omia muotojani ainakin ulkonäöllisesti 🙂
    Terkuin Sanna

  • Seijahannele
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    En ymmärrä ilkeää/pahantahtoista arvostelua 🙁  Kaikki kuvat, niin asut kuin meikitykin, ovat kauniita. Ja merinovillamekko istuu paljon paremmin kuin DvF:n  kietaisumekot. 

Post A Comment