16.03.2020 Pienyrittäjän koronapaniikki ja alustava toimintasuunnitelma
Viime päivät ja niiden myötä päälle vyörynyt informaatio (ja misinformaatio) -ähky ovat herättäneet niin paljon levottomuutta ja epätietoisuutta, että olo on ollut monin tavoin lamaantunut. On ollut vaikea tarttua oikein mihinkään tai tehdä mitään järkevää. Viikonloppu meni nukkuessa ja leffoja katsellessa. Tänään oli onneksi työvuoro Satakunnan Kansassa, jotta sain tämän muuten aikatauluista tyhjentyneen viikon käyntiin.
Niin, se tyhjä kalenteri. Tältä viikolta peruuntui Miss plus size -kilpailun juttuja (mm. finaali), yksi muotinäytös ja yksi kuvauskeikka. Ei siis tällä viikolla mitään hurjia tulonmenetyksiä, mutta ahdistaakin sitä seuraavat viikot. Mun duunikalenteri on aina täyttynyt tosi lyhyellä syklillä, mutta tässä vallitsevassa maailmantilassa on tosi vaikea kuvitella, että sinne olisi nyt juurikaan töitä tyrkyllä.
Kaiken keskellä pitäisi jaksaa ylläpitää reipasta me-henkeä ja kaivaa positiivisia puolia siitä, että kerrankin on aikaa hyggeillä. Mutta kyllä mä joudun nyt ihan rehellisesti myöntämään, että tunteiden kärkisijoilla on huoli omasta (taloudellisesta) pärjäämisestä. Kaikki yhteisölliset ja maailmanlaajuiset huolet siinä toki heti kintereillä seuranaan pelko läheisten terveyden puolesta.
Ei siinä mitään, jos tämä koronakatastrofi on ohi vaikka kuukaudessa. Tai parikin pärjään ilman tuloja. Mutta isompaa kuvaa katsellessa tämän kriisin vaikutukset juurikin talouteen ovat niin valtavat, että pienyrittäjän huolet eivät rajoitu kuukauteen tai pariin.
Tänään iski vielä hallituksen tiedotustilaisuuden aikana hirvittävä yksinjäämisen pelko mikä purkautui hillittömänä megaitkuna.
Mutta nyt kun on paniikin, ahdistuksen ja pelon tunteet käyty läpi laajalla skaalalla, on aika miettiä toimintasuunnitelmaa. Tähän mennessä olen listannut seuraavat toimenpiteet to do -listalleni: (osa näistä sopii toki vinkiksi myös muille saman ahdingon kanssa painiville!)
- Laskuta kaikki vielä avoimena roikkuvat työt.
- Hoida lainat (yrityksen laina ja opintolaina) hetkeksi lyhennysvapaille. Pankkini Nordea onneksi jo ehti viestimään, että tämä onnistuu helposti.
- Arvioi uudelleen kuluvan vuoden tulot ja laske ennakkoverot uusiksi (eli pienemmiksi).
- Peruuta parin ei-välttämättömän ohjelmiston ja aplikaation tilaus ja tsekkaa muutkin kuukausittaiset menot, että mistä voisi karsia.
- Laadi vanhoille yritysasiakkaille tarjous lisäkuvista. Joku voisi hyvinkin ostaa lisäruutuja kuvapankkikuvauksista.
- Kontaktoi kaikki lehtikuvausasiakkaat ja muistuta olemassaolostasi.
- Käytä vapautuvaa aikaa mm. blogin sisällöntuotantoon ja sen suunnitteluun.
Näiden akuuttien tuloihin vaikuttavien asioiden lisäksi tehtävälistalle riittää kyllä vaikka mitä pitkään roikkunutta asiaa, mm. nettisivujen ja blogin parissa, jotka ovat odottaneet, että olisi aikaa.
Ja kun hätäisimmät pelastustoimenpiteet on tehty, voikin alkaa kehittelemään ihan uusia ansaintakeinoja. Joko sitä vihdoin suunnittelisi ja toteuttaisi paljon toivottuja valokuvauskursseja esimerkiksi. Verkossa? Livenä?
Ja sitten jos jossain kohti tulee täysin tyhjää ja tylsää, niin voishan sitä vaikka vihdoin myös tiskata.
No Comments