Viime päivät ja niiden myötä päälle vyörynyt informaatio (ja misinformaatio) -ähky ovat herättäneet niin paljon levottomuutta ja epätietoisuutta, että olo on ollut monin tavoin lamaantunut. On ollut vaikea tarttua oikein mihinkään tai tehdä mitään järkevää. Viikonloppu meni nukkuessa ja leffoja katsellessa. Tänään oli onneksi työvuoro Satakunnan Kansassa, jotta sain tämän muuten aikatauluista tyhjentyneen viikon käyntiin.

Niin, se tyhjä kalenteri. Tältä viikolta peruuntui Miss plus size -kilpailun juttuja (mm. finaali), yksi muotinäytös ja yksi kuvauskeikka. Ei siis tällä viikolla mitään hurjia tulonmenetyksiä, mutta ahdistaakin sitä seuraavat viikot. Mun duunikalenteri on aina täyttynyt tosi lyhyellä syklillä, mutta tässä vallitsevassa maailmantilassa on tosi vaikea kuvitella, että sinne olisi nyt juurikaan töitä tyrkyllä.

Kaiken keskellä pitäisi jaksaa ylläpitää reipasta me-henkeä ja kaivaa positiivisia puolia siitä, että kerrankin on aikaa hyggeillä. Mutta kyllä mä joudun nyt ihan rehellisesti myöntämään, että tunteiden kärkisijoilla on huoli omasta (taloudellisesta) pärjäämisestä. Kaikki yhteisölliset ja maailmanlaajuiset huolet siinä toki heti kintereillä seuranaan pelko läheisten terveyden puolesta.

Ei siinä mitään, jos tämä koronakatastrofi on ohi vaikka kuukaudessa. Tai parikin pärjään ilman tuloja. Mutta isompaa kuvaa katsellessa tämän kriisin vaikutukset juurikin talouteen ovat niin valtavat, että pienyrittäjän huolet eivät rajoitu kuukauteen tai pariin.

Tänään iski vielä hallituksen tiedotustilaisuuden aikana hirvittävä yksinjäämisen pelko mikä purkautui hillittömänä megaitkuna.

Mutta nyt kun on paniikin, ahdistuksen ja pelon tunteet käyty läpi laajalla skaalalla, on aika miettiä toimintasuunnitelmaa. Tähän mennessä olen listannut seuraavat toimenpiteet to do -listalleni:  (osa näistä sopii toki vinkiksi myös muille saman ahdingon kanssa painiville!)

  • Laskuta kaikki vielä avoimena roikkuvat työt.
  • Hoida lainat (yrityksen laina ja opintolaina) hetkeksi lyhennysvapaille. Pankkini Nordea onneksi jo ehti viestimään, että tämä onnistuu helposti.
  • Arvioi uudelleen kuluvan vuoden tulot ja laske ennakkoverot uusiksi (eli pienemmiksi).
  • Peruuta parin ei-välttämättömän ohjelmiston ja aplikaation tilaus ja tsekkaa muutkin kuukausittaiset menot, että mistä voisi karsia.
  • Laadi vanhoille yritysasiakkaille tarjous lisäkuvista. Joku voisi hyvinkin ostaa lisäruutuja kuvapankkikuvauksista.
  • Kontaktoi kaikki lehtikuvausasiakkaat ja muistuta olemassaolostasi.
  • Käytä vapautuvaa aikaa mm. blogin sisällöntuotantoon ja sen suunnitteluun.

Näiden akuuttien tuloihin vaikuttavien asioiden lisäksi tehtävälistalle riittää kyllä vaikka mitä pitkään roikkunutta asiaa, mm. nettisivujen ja blogin parissa, jotka ovat odottaneet, että olisi aikaa.

Ja kun hätäisimmät pelastustoimenpiteet on tehty, voikin alkaa kehittelemään ihan uusia ansaintakeinoja. Joko sitä vihdoin suunnittelisi ja toteuttaisi paljon toivottuja valokuvauskursseja esimerkiksi. Verkossa? Livenä?

Ja sitten jos jossain kohti tulee täysin tyhjää ja tylsää, niin voishan sitä vaikka vihdoin myös tiskata.

 


Syksy on uusien asioiden aikaa. Silloin on luontevaa aloittaa jotakin ja tarttua rohkeasti johonkin sellaiseen mikä on aiemmin arveluttanut. Tällaisia asioita syksyllä 2017 itselleni ovat sekä työhuoneen vuokraaminen että samettiin pukeutuminen.

Näistä kahdesta jälkimmäinen arvelutti huomattavasti enemmän ja olin tainnut sitä koskien lausua sanat, että ”en kyllä ikinä..”. Mut sen nyt tietää miten noiden lausuntojen kanssa käy. Jossain kohtaa muutin ennustettani siihen ja kauhulla odotin kuinka viimeistään pikkujoulukausi saisi minut sekoamaan jostain loimusamettikoltusta.

Mut minun ja ysäristä muistuttavan kissankarvamagneettimateriaalin tiet kohtasivat jo aiemmin ja intouduin ostamaan tuon luumunvärisen puseron käydessäni Marks & Spencerin pressitilaisuudessa. Ihanan kamala ja kamalan ihana. Mutta väri hurmasi.

Oman työhuoneen hankkiminen puolestaan ei ole yhtään kamalaa, vaan pelkästään ihanaa. Muuta ei konttorillani vielä ole kuin työpöytä ja Tommin eilen kokoama senkki ja mun valokamat. Työtuolinkin saan vasta tulevalla viikolla. Mutta piti sinne toki heti raahata jotain kivaa sisustusta, joten valkoista tilaa piristämään pääsi isosiskolta joskus joululahjaksi saatu Andy Warhol -taulu. Ihan täydellinen väripilkku muuten kovin rauhalliseen tilaan. Nappailen konttoristani lisää kuvia sitten, kun siellä on oikeasti kamat paikoillaan. 

Tila on sen kokoinen, että toimistohommien lisäksi siellä mahtuu myös pienimuotoisesti kuvaamaan. Siis sellaista peruspotrettia, tuotekuvia ym.  Ja omat asukuvat onnistuu hyvin kuvaamaan tuolla, kun talven pimeys estää ulkona kuvaamisen! (Eli talvella tullaan näkemään paljon tylsiä valkoisen seinän edessä otettuja asukuvia. :D)

Minä siis teen enimmäkseen sellaista kuvauskeikkaa, jotka tapahtuvat asiakkaiden tiloissa ja ulkomiljöissä, enkä varsinaista studiotilaa itselleni edes kaipaa, mutta onhan se ihan kiva, että on kuitenkin edes jonkinmoinen nurkka, joka taipuu pieneksi studioksi.

hame – Mamalicious / pusero – Marks & Spencer / kengät – Betty London, Spartoo / korvikset – Uhana Design

Noita leopardikenkiä on ehtinyt moni ihastelemaan niin livenä kuin somessakin, niin linkataanpas ne tähänkin. Ovat siis Spartoolla myytävää Betty London merkkiä ja löytyvät TÄSTÄ. Minullahan oli jo ennestään Zaran leopardikuosiset chelsea nilkkurit, mutta niiden lesti on mulle just hippasen turhan kapea, eikä kengät ole käytöstä huolimatta muotoutuneet. Niille pitää siis etsiä uusi koti. Kun näistä seuraavien viikkojen työreissuista selviän, voisikin olla hyvä aika pistää taas kaikenmoista muutakin vaatetta ja asustetta myyntiin. 

Että siinä hän nyt poseeraa hymy korvissa ihan bossladyna omalla toimistolla! Ai että tuntuu jotenkin viralliselta ja aikuiselta. Nyt on jotenkin sellainen yrittäjyyden kuherruskuukausi meneillään, että tuntuu jopa laskujen maksu kivalta. ”Ai että, miten hienoo maksaa tää YEL-maksu täältä firman tililtä!” ”Oo, tää satulatuoli on mun eka ostos firman pankkikortilla.” 

Toki vielä mahtavammalta tuntui lähettää ekat laskut omalla toiminimellä. Eka tonni laskutettu! Eli ekojen kertojen aikaa elellään. Vielä, kun tulis se eka oikee työpäivä tuolla konttorilla, mut nyt on lähiaikoina kyllä enempi reissuhommia luvassa. Mut hirmu hyvä fiilis siis just nyt, kuten toivottavasti kuvastakin näkyy!

 


Olen tässä niin innoissani tuoreesta yrittäjyydestäni, että saanen postata hieman duunijuttuja. Tänään olen fiilistellyt uutta työhuonettani, kun ehdin vihdoin viemään sinne ekoja kalusteita ja tavaroita ja viettänyt aikaa pohtien uuden työkoneen kokoonpanoa.

Että Fusion Drive -kovalevy vai SSD ja kuinka merkittävä ero on Intel Core i5 ja i7 -prosessoreilla. Onneksi on näihin asioihin paremmin perehtyneitä ystäviä, jotka ovat minua aiheessa kärsivällisesti konsultoineet. Että jospa sitä jo huomenna saisi aikaiseksi pistää uuden myllyn tilaukseen. 

Mutta olen minä varusteiden hankinnan ja muuttopuuhien lisäksi ehtinyt ihan niitä töitäkin tekemään. Yhden kuvauksen saldoa haluaisin esitellä teillekin, kun on aiheeltaan loistavasti tähänkin blogiin sopivista kuvista kyse.

Porilainen Katoko myy monen muun designmerkin ohella myös kotimaisen Vimman vaatteita ja nyt heille tuli juuri myyntiin uusia tuotteita suositulla Letti-kuosilla. Tämä uusi minttu sävy Letti-kuosista on saatavana eksklusiivisesti Katokosta sekä myymälästä että nettikaupasta. Minä sain tehtäväkseni ikuistaa uudet tuotteet nettikauppaa varten ja hitsit kun olikin kivat ja etenkin pienimpien mallien ansiosta vauhdikkaat kuvaukset! 

Tässä muutama kuva, lisää tuotteita löydät Katokon sivuilta. Lasten vaatteita on saatavilla kokovälillä 60-140 (hieman tuotteesta riippuen) ja naisten vaattet ovat One size -tuotteita paitsi legginssit joissa saatavilla koot XS-XL. 

I love my job! 

PS. Tsekkaa alla olevasta postauksesta alekoodi BomBomin nettikauppaan Sporting Way -treenivaatteisiin!