18.11.2012 Naked truth
Mä harvoin mitenkään suivaannun blogien kommenttibokseissa esitetyistä typeristä kommenteista ja vielä harvemmin mä vaivaudun niihin tarttumaan kommentoidakseni takaisin. Omassa blogissani jotkut harvat päänaukomiset ulkonäöstäni ja kiloistani olen yleensä kuitannut jollain ”diipadaapa-ihansamantekevää”-vastauksella.
Kuluneella viikolla luin kuitenkin rakkaan ystäväni Iinan blogista kommentin, joka sai päässäni napsahtamaan. Mm. alla olevan kuvan sisältäneeseen, Mert Otsamon Iinalle suunnittelemaa pukua esittelevään postaukseen oli tullut kommentti, jossa sanottiin, että puku olisi sopinut paremmin jollekin hoikemmalle ihmiselle, sillä avoin selkäpuoli on kovin paljastava.
Meikäläisellä paloi käpy tässä kohtaa melko täydellisesti ja kirjoitin melko äimistyneen ja tulisen vastauksen kommenttiin. Mikä ihme on tämä joidenkin ihmisten ajatusmaailma, jonka mukaan vain johonkin todella tiukkaan muottiin sopivat ihmiset saavat pukeutua niin kuin haluavat? Tai, että on kauhistus, jos jollakin näkyy valokuvassa kaksoisleuka, vatsamakkara tai ihan mikä tahansa inhimillinen ”virhe” kehossa. Heti ollaan huomauttelemassa, sillä onhan se nyt herran jumala kauheeta, jos joku muu kuin mallimaailman tai Hollywoodin kauneusihanteet täyttävä ihminen näyttää vartaloaan ja ihoaan photoshoppaamattomana.
Yhden lukijan puolestaan ehdotettua minulle joululahjaksi kuvankäsittelyohjelmaa ja kurssia sen käyttön, alettiin tosissaan miettimään, että mikä ihmisiä oikein vaivaa. Mulle on ihan sama jos joku arvostelee mun ottamia kuvia, sillä ei oo tässä asiassa nyt mitään väliä, vaan nämä kommentit saivat pohtimaan sitä, että miksi on niin suuri rikos olla normaali ihminen.
Onko lehtien käsitellyt kuvat todella saaneet monet meistä sellaiseen mielentilaan, että photoshoppaus on välttämätöntä? Onko totuus niin vallan hirvittävää, että tällaisten tavallisten ihmisten kuin vaikkapa me bloggaajat, on suojeltava lukijoita siltä kaikin mahdollisin keinoin? Siellähän saattaa joku todellisuudesta vieraantunut tyyppi vaikka järkyttyä, jos näkee ihohuokosia, tai vaikkapa finnin!
Olen valokuvaaja, joten kyllä, kuvien käsittely on itselleni ihan arkipäivää. Muotokuvista häivytetään hurjan tummia silmäpusseja ja poistetaan lapsilta mustelmia. En siis missään nimessä olen kuvankäsittelyn vastustaja, vaan omatkin blogikuvat kulkevat aina photarin kautta. Useimmiten blogikuvat käyvät läpi lähinnä sävyihin ja kontrastiin vaikuttavia säätöjä, mutta oikein paskana naamapäivänä tulee toisinaan poistettua se naaman suurin finnikin.
Kysymykseni kuitenkin kuuluu, että miksi ihmeessä sen kuuluisi olla jokin oletus, että kaikki kuvat käsitellään virheettömiksi? Miksi on niin kamalaa, jos valokuvassa näkyy jotain sellaista, mitä on mahdollista nähdä livenäkin? Meistä jokainen näyttää jostain kulmasta katsottuna kauniimmalta kuin jostain toisesta.
Hoikimmallekin ihmiselle ilmaantuu ryppyjä, ruttuja ja makkaroita, kun sopivalle mutkalle vääntäytyy. Keho elää ja näyttää erilaiselta päivästä, vuorokaudenajasta, valosta, vaatetuksesta ja katsojasta riippuen. Se mikä jonkun mielestä on kamalaa, on toisen mielestä kaunista.
Tässä kuvassa olen minä tänään. Täysin meikittömänä, tukka unen ja pipon jäljiltä ja photoshoppaamattomana. Mahtaako siellä nyt yleisö haukkoa henkeään kauhusta? Iho on täynnä virheitä, väsymys paistaa silmänalusista ja kulmat rehottavat nyppimättömänä. Olenko nyt siis kamala ihminen jonka kuuluisi hävetä olemassaoloaan? Onko tämän kuvan julkaisu ilman perusteellista kuvankäsittelyä jonkun mielestä nyt suurikin rikos? Kauheeta, kun joku näyttäytyy täysin luomuna, eihän sellainen nyt sovi nykykultturissamme ei kaduille eikä internetiin.
En minä ajattele olevani suunnaton kaunotar, mutta en myöskään ajattele ulkonäköni olevan tärkein itseäni määrittelevä asia. On huonoja naamapäiviä jolloin peilikuva ei juuri kiinnosta ja toisinaan taas peilistä tuijottaa omasta mielestä varsin mukiin menevä mimmi. Olipa naamapäivä mikä hyvänsä, olen kuitenkin aina luottanut siihen, että tärkeämpää on pääni sisältö. Kun ystävä nauraa kanssani putkeen tuntitolkulla tiedän olevani hyvää seuraa ja rakastettu ihminen huolimatta siitä kuinka marsulta näytän nauraessani ja kuinka monta kaksoisleukaa se saa minulla esiin.
Mitä jos hyväksyttäisiin sekä oma, että kanssaihmisten epätäydellisyys.
Toivoisin meidän bloggaajien pystyvän taistelemaan sitä ilmapiiriä vastaan, jossa sallittua on vain virheettömyys. Ilahtuisin kovasti, jos muutkin bloggaajat innostuisivat postaamaan itsestään kuvan juuri sellaisena kuin ovat meikin alla, photoshoppaamattomana. Näytettäisiin, että jokaisen blogin takana on ihan oikea ihminen pienine virheineen. Sillä niin täydellisesti kuin se välillä unohtuukin, niin kultturissamme vallitseva kauneusihanne on useimmiten melkoisen rakentamisen ja kuvankäsittelyn tulos.
Totean loppuun kuten Vilan näyteikkunan mainoksessakin jokin aika sitten luki, ”you will never be more than you are naked”. Vatsamakkarat ja allit sentään saa halutessaan vaatteiden alle piiloon ja jos mieli tekee, niin silmänaluset voi photoshopata. Se on valintoja. Mutta ahdamielisyyttä, todellisuudesta vieraantumista, ilkeyttä ja tyhmyyttä, asioita jotka tuntuvat aiheuttavat esimerkiksi toisten ihmisten ulkonäön arvostelua, ei voi photoshopata pois.
