Koneen kätköistä löytyi tasan kaksi viikkoa sitten otettuja asukuvia jotka eivät olleet vielä päätyneet tänne saakka. Hattu on siis keikkunut lähes yhtäjaksoisesti päässä jo ainakin sieltä asti ja muistaakseni hieman pidempäänkin. Nukkumaan mennessä sentään useimmiten raskin luopua knallista. Sanon useimmiten sen vuoksi, että viimeisen viikon aikana on kyllä tullut ainakin pariin otteeseen torkuttua hatun lieri vinoon junassa. Maailman kohtaaminen mustan huopapotan alta kurkistellen tuntuu vaan jotenkin turvallisemmalta kuin paljain päin.

Mutta oli minulla asukuvien päivänä jotain muutakin päällä kuin pelkkä hattu. Hoikat huippumallit pystyvät toki esiintymään valokuvissa pelkän knallin kanssa paljastamatta siltikään ythään intiimiä osaa itsestään, mutta meikäläisen ruhosta ei tuolla hatulla taitaisi saada piiloon yhtä tissiä enempää. Vai mahtaisko peittyä sekään. Ette ehkä halua nähdä kuvia joissa testaan. 😀

Asu ei ole kokonaisuutena ihan sitä ominta ja tutuinta itseäni, mutta kyseessä onkin ”mitä jätesäkeistä ekana käteen sattuu” -mallinen asu, eli ajalta ennen kuin vaatteet oli purettu uudessa kodissa kaappeihin. Mutta tunnettuani hetken aikaa oloni ensin hieman oudoksi, sitten Pirjo-Riitaksi ja sen jälkeen vielä vähän wannabe-taiteilijamaiseksi, tajusin että pitäisi ehkä useamminkin alkaa vetämään päälleen muutakin kuin niitä kaikista ilmeisimpiä yhdistelmiä. Eli aina kun alkaa tuntumaan siltä, että sama housut+paita -yhdistelmä on jo syöpynyt peilin pintaan, voikin pakata vaatteensa sikin sokin säkkeihin ja viettää pari viikkoa jänniä asuarpajaisia aina aamuisin.

Jos midimittainen hame ja sen kaverina ollut huitula aiheuttivatkin minulla kevyitä ”Pirjo-Riitta kollegan viiskymppisillä” -fiiliksiä, niin asusteet onneksi virittivät kokonaisuuden astetta nuorekkaammaksi (siinä vaiheessa, kun alkaa käyttää jostain omista kamppeistaan tai itsestään sanaa ”nuorekas”, tietää pelin olevan jo menetetty…), ei kun tutummaksi.

Knallia ja Alternativen mahtavaa laukkua olettekin nähneet jo aiemmin, mutta Biancon kauniit puupohjaiset sandaalit ovat jääneet esittelemättä. Paljastin yhdessä postauksessa soittaneeni Jonnalle hätäpuhelun, kun jäin pohtimaan ottaako mustat vai ruskeat. Häpeissäni tunnustan ottaneeni molemmat. Eli nuo nahkaa kauniisti jalan ympärille punovat sandaalit löytyvät minulta nyt kuvissa näkyvien ruskeiden lisäksi myös mustana. -70% alenuksen ansiosta maksoin niistä yhteensä vain n. 45 €.

Harmikseni sandaalikelit taitavat vedellä nyt todella viimeisiään, joten monesti eivät käyttöön ehtineet enää tänä kesänä. Mutta onneksi kesä on joka vuosi. Ja mikään ei ole niin ihanaa, kuin kaivaa kaikki talviunilla olleet kesäkengät laatikoistaan heti kun ulkona alkaa tuoksua aurinkoinen kevät. Enkä minä ihan vielä aio luovuttaa, siirrän sandaalit lopullisesti talviteloille vasta kun varpaat alkavat sinertää.


Meillä kaikilla on varmasti aina sillöin tällöin rumapäiviä. Kukaan muu ei huomaa mitään eroa, mutta omasta mielestä näyttää vähintään sata kiloa lihavammalta, 20 vuotta vanhemmalta ja kaikin puolin vaan kamalammalta kuin normaalisti. Mitkään vaatteet ei istu päälle ja olo on suoraan sanottuna ihan paska. Useimmiten nuo rumapäivät eivät kuitenkaan johdu mistään oikeasti päälle päin näkyvästä vaan ovat vain oman mielikuvituksen/hormonitoiminnan/v*****ksen tuotetta. Mutta mielikuvitusta tai ei, niin ihmistenilmoille meno on rumapäivinä aina yhtä tympeää.

Mutta mitenkäs sitten suu pannaan, kun rumapäivä iskee päälle ihan fyysisesti, niin että kamaluus näkyy kotoa kirkolle asti eikä uskalla laittaa edes mitään pakkelia peitoksi.  Mua katsoi torstaiaamuna peilistä niin karmea Quasimodo, että säikähdin itsekin. Saatoin vain kiitellä tuuriani, että karmea naama osui tyhjille lomapäiville eikä mihinkään julkista esiintymistä vaativaan työpäivään.

Edes kuvat eivät onnistu näyttämään totuutta niin karmivana, mitä se oikeasti oli. Molemmat silmäluomeni olivat turvonneet moninkertaisiksi, turvotusta oli myös alahulessa, silmänaluset olivat kuivat ja hilseilevät ja kasvot olivat kauttaaltaan pienten näppylöiden peitossa.  Kasvot myös kutisivat kauttaaltaan aivan kuin miljoonat muuraihaiset olisivat juoksennelleet ihollani.

 Ajattelin kyseessä olevan jonkin nopeasti ohimenevän allergisen reaktion, mutta kun kutina ja luomet eivät olleet eiliseen iltaankaan mennessä juuri rauhoittunee allergialääkkeiden syömisestä huolimatta, suuntasin päivystykseen. Sain sieltä toista, eritoten kutinaoireisiin tarkoitettua allergialääkettä,ohjeen sivellä naamaan 1% hydrokortisonia ja kehotuksen tulla kiireesti takaisin mikäli ilmenisi esim. hengenahdistusta tai kaulanalueen turvotusta.  Mitään sellaista ei onneksi kuitenkaan ilmennyt ja lääke ja voide yhdessä ovat hillinneet kutinaa ja luomienturvotuskin alkaa jo pian olla lähes kokonaan poissa. Mutta karmiva näppykasa tämä naama on edelleen ja sekä ylä-, että alaluomet ovat kuin karheaa ja kuivaa sementtiä.

Mitään aavistusta ei ole, että mikä tällaisen reaktion aiheutti. Jokin yliherkkyys-/allergiareaktio tässä mitä ilmeisemmin on kyseessä, mutta sen kun tietäisi, että mistä johtuva. Olen moniallergikko, mutta olen perinteisesti reagoinut itselleni sopimattomiin ruoka-aineisiin ja eläimiin lähinnä hengitysoirein ja turpoavilla sarveiskalvoilla. Iho-oireita ei ole juurikaan ollut, varsinkaan kasvoilla. Yhden kerran aiemmin on silmäluomeni reagoineet samanlaisella kuivumisella ja sen aiheuttajaksi jäljitin sitten YSL:n vuosia käytössäni olleen valokynän. Oireet katosivat heti, kun nakkasin kynän roskikseen.

Jollekin kosmetiikkatuotteelle herkistymiseltä tämäkin siis vaikuttaa. Olen nyt noin kolmen viikon ajan käyttänyt ELF:in mineraalimeikkejä jotka ovat itselleni uusi tuttavuus, muuten kaikki ennen tätä reaktiota käyttämäni tuotteet ovat itselleni jo vanhoja tuttuja. (mikä ei tosin sulje pois niiden mahdollista syyllisyyttä) Voisikohan syy siis olla ELF:eissä?

Tämä on nyt itse asiassa toinen kerta vähälle aikaa, kun näyttää siltä, että jokin kosmetiikkatuote on itselleni todella epäsopiva. Joskus reilu kuukausi sitten nimittäin kainaloni alkoivat kutista aivan vimmatusti ja toiseen kainaloon ilmestyi melko iso punainen ja kuiva läikkä. Kutina oli välillä niin karmivaa, että raavin kainaloni lähes verille. Meni melkein pari viikkoa ennen kuin tajusin lopettaa deodorantin (Garnier Mineral sensitive) käytön. En osannut ajatella oireiden voivan johtua siitä, sillä olin käyttänyt samaa dödöä jo kuukausikaupalla. Mutta kuinkas ollakaan, oireet alkoivat vähentyä heti kun jätin deodorantin kaappiin. (oli muuten hienoa olla helteellä pari viikkoa ilman deodoranttia.)

Olen nyt käyttänyt eri deodoranttia ja kutina on pysynyt poissa, mutta kuivat ja hilseilevät läikät eivät ole vielä kokonaan parantuneet. Yksi läikkä itseasiassa jotenkin ns. aktivoitui nyt tämän naamaoireilun kanssa yhtäaikaa ja kainalo taas hieman ns. aukesi. En tiedä voiko näillä asioilla olla jokin yhteys, mutta hieman kyllä hirvittää joka tapauksessa.

Nyt on tilanne siis sellainen, että en oikein tiedä mitä pakkeleita uskaltaisin naamaani laittaa. Ihan hetkeen en nyt varmasti yhtään mitään perusvoidetta kummempaa, mutta pidemmän päälle tällainen paljasnaama-look ei oikein vetele. Jotenkin pitäisi alkaa pikkuhiljaa testailemaan mitä tähän kestää pistää.

Haluaisinkin nyt kuulla muiden kokemuksia kosmetiikkayliherkkyydestä ja sen aiheuttamista oireista. Miten tajusitte mistä tuotteesta oireet johtuivat? Miten pääsitte oireista eroon? Millaisia tuotteita nykyään käytätte? Ihan mitä tahansa ajatuksia mitä tämä aihe herättääkään, niin kirjoitelkaa ihmeessä kommenttiboksiin.


Minulla on jokin ihme innostus korviin. Tai siis päähineisiin joissa on söpöt korvat. Haluan aina kaupoissa sovitella kaikki mahdolliset nalle- ja pupuhatut, huput, sun muut vaikka olisivat lastenosastolla ja jo silmämääräisesti auttamatta pieniä.

En ole ehkä vieläkään toipunut siitä, että ullakkokomeroomme tehdyn murron yhteydessä meni se yksi ihana lukioaikoina hankittu musta karvainen nallehattu. Edelleen joka vuosi säiden kylmetessä miinusasteille alan ikävöimään  tuota päässäni vuosia keikkunutta hattua. Ehkäpä vihdoin täksi talveksi löytyisi jokin uusi korvilla varustettu ihanuus. Sellainen joka saisi Alkon myyjät kysymään papereita, ihan niin kuin se entinenkin hattu teki.

Ja mistä nämä karvakorvamuistelot oikein tulvivat mieleen? No tästä ihanasta Maison Michelin sadehupusta, jota sovittelin ja silittelin eilen ihastuneena Nina’sissa. Toisten mielestä kyseessä oli nalle-huppu, mutta mun mielestä se on selvä hiiri.

Miettikää, putiikki oli täynnä upeita korkokenkiä ja minä innostuin korvallisesta sadehupusta. Toki minä muutamat Louboutinit sovittelin, mutta kiihkeimmin sydämeni sykähteli kuitenkin tuolle höpsölle hupulle. Miten paljon helpommin sadepäivinä irtoaisikaan hymy niin itseltä kuin vastaantulijoiltakin, kun kiskoisi tuollaisen päähänsä.

Kohta on kuitenkin luvassa jotain muuta mikä saa mut sadepäivänä hymyilemään hölmönä onnesta. Minä nimittäin heitän loimet niskaan ja suuntaan tänään Tavastialle katsomaan ja kuulemaan Amorphista. Parhautta.