Mitä, joko se on taas perjantai? Ja edellisenä viikonloppuna napatut asukuvatkin vielä julkaisematta! Mutta eipä nuo ole kuvatiedostot pantatessa pilaantuneet, niin esitelläänpä edellisen lauantain iltavetimet tässä.

Lauantai-illan tukkaviukura näkyikin jo tässä postauksessa, mutta muistin ulos lähtiessä kuvata myös asuni. Jatkoin samalla niittihameella, joka oli päälläni jo aiemmin samana päivänä, mutta vaihdoin villapaidasta astetta fiininpään yläosaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mulla on parin viime vuoden aikana vähentynyt hirveästi korkkareiden käyttäminen. Siis en minä niitä aiemminkaan kauheasti arjessani pitänyt, mutta ei siitä ole varmaan vielä kahtakaan vuotta, kun muistan joku kerta olleeni ihan kauhuissani, kun lähdettiin viikonloppuna ex-tempore kaverin luota baariin ja mulla oli jotkut matalat kengät jalassa. Olin ihan, että ”en pysty, tää on väärin, mulla on aina korkeat korot, kun suuntaan ns. viihteelle”. Tuntui oudolta ja alipukeutuneelta. Lyhyt helma ja huikeat korot oli ihan perus baarivarustus.

Nykyään puolestaan korkkareissa tulee helposti jotenkin vaivaantunut ja ylipukeutunut olo. Eri asia tietenkin jotkut ihan kunnon kemut joihin tietää kaikkien muidenkin panostavan, mutta sellanen perus viikonloppuviihteily jossain baareissa ja yökerhoissa on sellasta maastoa missä tuntee helposti itsensä liian tälläytyneeksi. No, onpa kyllä ihan se yökerhoissa notkuminenkin vähentynyt kovasti. Muutama viikko sitten eksyin pitkästä aikaa  työkavereiden kanssa jatkamaan iltaa vielä kaverin kemuista eteenpäin ja täytyy sanoa, että enpä olis sillä lookilla vielä jokunen vuosi sitten hievahtanutkaan lauantai-iltana ulos.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

paitapusero-MEXX/niittihame-H&M/kengät-H&M/korvikset-Itse tehty

Samat farkut mitä arkena, kiilakorkoiset talvinilkkurit, perustoppi ja neuletakki. Ihan siis niin tasan semmoset vaatteet, että olin varautunut kotikemuihin ja saunailtaan, mutta ei häirinny enää vähejään baariin suuntaamista. Meikkikin osui naamaan kahdessa minuutissa siinä vaiheessa, kun taksi oli jo soitettu. Aikoinaan se oli tunnin operaatio siiderin lipityksen lomassa, kun piti naamaa puunata, että voi lähtee kapakkaan.

Meille on tulossa tänään muutama kaveri viettämään singstar-kemuja enkä tiedä jatkuuko matka tästä sitten kenties johonkin baariin. Pitäisköhän koittaa vaihteeki ulkoiluttaa jotain korkoja.. onnistuiskohan vai iskeekö ovella paniikki ja on pakko vaihtaa? Jää nähtäväksi!

Millaisia kehityskaaria teidän (baari)tyyli on kokenut vuosien varrella?


Mua on viime aikoina vaivannut yksi asia, nimittäin se, että en oikein tiedä mistä haaveilisin ja unelmoisin. Pitkään mä toivoin, että elämä ois vähemmän kiireistä eikä työ nielisi musta kaikkea energiaa ja nykyäänhän asiat on just niin ihanasti. Just nyt on jotenkin niin rauhallista ja leppoisaa, että haluan nyt vaan nauttia tästä vaiheesta enkä ole toistaiseksi oikein keksinyt mitään isompia tavoitteita ja unelmia itselleni. En haaveile isommasta kodista, en lapsista, en megahäistä, en maailmanympärimatkasta enkä just nyt työnkään suhteen mistään sen kummemmasta kuin että sitä rittäis jatkossakin niin et ittensä just elättää. Mutta jos ei mitään isoa pilvilinnaa ole mielessä, niin ehkä sitten jotakin pienempää?

Yksi hieman pienemmän mittakaavan materialististen haaveiden kohde mulla on kyllä ollut päähänpinttymänä jo useamman vuoden. Ja se on asia nimeltä kashmirneulepöksyt!

Mun mammalla on yhdet vuosia vanhat kashmirkotipöksyt ja voi jessus, kun ne on pehmoiset ja ihanat ja turvalliset ja ihan kuin olis lämpimässä pesässä. Ei voi viluinen ihminen vetoisessa kämpässä mitään ihanampaa kuvitella jalkaan kiskovansa kuin kashmir”verkkarit”.

Mutta kun.. niin ihanaa kuin oliskin hiippailla ympäriinsä lempimateriaalinsa verhoutuneena, niin en vielä useammankaan vuoden himottelun aikana ole saanut itseäni sille kannalle, että olisin valmis maksamaan housuista niin perkeleesti, mitä niiden hintalaput tuppaa kuiskimaan. Joo, ne on mun haave, mutta näin vajaat pari tonttua kuussa käteen tienaavalle ihmiselle 300 € ei vaan ole housujen hinta. Ei vaan ole. Ei vaikka säästäisin ne rahat, niin silti tuntuisi ihan kaamealta maksaa kolme satalappusta neulehousuista. Voisko maksaa 2 satalappusta? En tiiä.

neulepöksytJ.Crew kashmirpöksyt – H&M sekapantsit

 

Henkkamaukalta saisi neuleverkkarit huokealla 25 € hinnalla. Mutta, en minä tahdo villaa, polyesteriä, viskoosia ja polyamidia. Tuo sekasotku ei ikinä onnistuisi syysflunssan kourissa kieriskellessä lohduttamaan niin kuin kashmir, joka tuo aina mieleen äidin.

Miksi, oi miksi on neulemakuni niin ”elitistinen”? Miksi en iloisesti voi vetää ylleni pakkasella sähköisenä rätisevää akryyliä tai herkkää hipiääni turkaisesti kutittavaa lampaanvillaa? Miksi en piristy polyesteristä ja villiinny viskoosista? Ei tarttis neulepöksyistäkään vain haaveilla, sen kun marssis kauppaan ja pistäis 25 € pöytään. Mutta toisaalta, sittenhän mulla ei olis enää mitään mistä haaveilla. Nyt unelmieni pilvilinnoissa siintää sentään unelmanpehmeät neuleverkkarit.

 


Matkaan tässä parhaillani bussilla kohti Helsinkiä työkeikalle ja tämä viikko on muutenkin mennyt melkoisissa kiireissä. mutta nyt siis ehtii hetken naputtamaan näppistä. Noin 50 % tämän kuun duuneista tuntuu osuneen just tähän viikkoon. Mut näin friikkuna en toki valita, vaan olen hyvin iloinen, että voita on tiedossa leivälle hyvien keikkojen ansiosta taas pariksi kuukaudeksi eteenpäin.

Töiden lisäksi tällä viikolla minua on pitänyt puuhakkaana myös työkaverin matkan ajaksi hoitoon tullut koiruliini Viima, joka on pitänyt huolen minun ulkoiluttamisesta.

Näyttökuva 2014-11-20 kello 13.15.05

Viima on vielä melkoinen vauva, vasta 6 kk, mutta kovin kiltisti hän on ollut vaikka tämä onkin ensimmäinen pidempi ero omasta ”laumasta” ja meidän koti hänelle vieras. Mun ja Tommin menot on onneksi  menneet sopivastu ristiin, joten Viima ei ole joutunut olemaan juurikaan yksin. Tuhoilta on siis suurimmaksi osaksi säästytty. Mun ulkoilukengistä oli yhden lenksun nakerrellut poikki ja Halpa Hallin kuvasto oli eilen pikkuisena silppuna olkkarin matolla ja kuljetellut minun alusvaatteita siihen silppukasaan, mutta ei muuta.

Ikävöinti ja alakuloisuuskin alkoi jo toisena päivänä selvästi helpottamaan ja seurana on ollut iloinen ihana piski. Minun onnekseni Viima on hyvin hellyydenkipeä ja olenkin saanut paijata ja rapsutella häntä oikein hartaasti. Ihana tunne, kun saa illalla kylmissään olevat varpaat lämpeämään hauvan kylkeen tai kun karvakerä kiepsahta sohvalla kainaloon. Lauantaihin saakka saan tästä koiraterapiasta vielä nauttia.

 Näyttökuva 2014-11-20 kello 13.14.59

MInä olen aina niin innoissani, kun pääsen jossain koiria paijaamaan ja otan kavereiden haukkuja mielelläni hoitoon, että minulta usein kysytään miksen hanki omaa koiraa. Onhan se ajatuksen tasolla kauhean kutkuttava juttu, että olisi ihan oma karvapallero halailtavana, mutta ei meidän elämänrytmiin vaan koira sopisi. Kyllä minä näin hoitokoiran kanssa jaksan viikon verran nousta aamuisin ulkoilemaan ja tököttää iltaisin koirapuistossa sitä iloista kirmailua katselemassa, mutta en olisi valmis siihen, että koira olisi aina rytmittämässä arkeani. Mä reissaan niin paljon ja työskentelen kovin epäsäännöllisesti, että siinä olisi hankala antaa koiralle kaikki se aika ja huomio, jonka se tarvitsisi. Enkä mä sitä paitsi kestäisi päivästä toiseen sitä sydäntä raastavaa ”ai nytkö sä jätät mut yksin” -ilmettä, kun olen lähdössä ovesta ulos. Viima ainakin tuntuu olevan siinä ilmeessä ihan mestari. 😀

Kaltaiselleni ihmiselle sopii siis loistavasti tällainen koirahotellin emännän pesti aina silloin tällöin. Saan hieman tyydytystä söpön karvapalleron kaipuuseni ja eläinhalipulaani, mutta saan samalla muistutuksen siitä, että minusta ei olisi koiranomistajaksi.

Tänään en työreissun vuoksi ehdi Viiman kanssa ulos aamulenkkiä enempää Tommin hoitaessa haukkua minun poissaollessani, mutta huomenna otetaan Viiman kanssa ilo irti yhteisestä vapaapäivästä ja lähdetään taas koirapuistoon seikkailemaan. Jos siellä vaikka tulisi tuttuja leikkikavereita vastaan.