11.10.2011 Tää lady ei oo aina ihan ojennuksessa
Oon joskus ennenkin tainnut mainita, että mä en todellakaan kuulu niiden upeiden naisten joukkoon jotka jollain yliluonnollisella tavalla näyttävät tilanteessa kuin tilanteessa upealta ja säihkyvältä. Mä kuulun niihin joille tulee hiki, takatukka kastuu, meikki valuu ja vaatteet menee matkan varrella huonosti. Alushousut on persvaossa, sukkahousut kierteellä ja niskalaputkin saattaa törröttää väärään suuntaan. Enkä mä urpo tajua vilkaista peiliin muuta kuin vessassa.
Lauantai oli aika pitkälti äsken kuvailtua kaaosta. Tai no, alushousut pysyi hyvin ja sukkahousuja ei ollut, mutta hiki ja lähmä ja vaatteet rutussa ja päin helvettiä senkin edestä. Kaapelitehtaalla oli kuumempi kuin uimahallin saunassa , joten itse ainakin sain sanoa meikeilleni bye bye jo vartin paikallaolon jälkeen. Hiki oikeasti ihan virtasi mun otsalta ja niskasta eivätkä keinonahkahousut varsinaisesti tehneet oloa helpommaksi. 😀
Parin tunnin vaatteet päällä saunomisen jälkeen leidi näyttikin sitten asukuvassa hieman kärsineeltä.
kuva: Jim Bergström
Vyötäröstä ylöspäin oon ihan yhtä sotkua, mutta onneks on pirun upeet kengät, huomion vievä laukku ja kohtuu kuumat pöksyt ihan kaikilla tavoin. (Mulla on noita housuja nyt sitten kahdet, kun ne ekat osoittautuikin käytössä vähän turhan löysiksi joten tilasin yhtä kokoa pienemmät. Löysemmät on arkihommiin ja piukemmat biletykseen!)
Mut onneks ei oo niin pahaa naama- tukka- ja asukriisiä etteikö se shampanjalla ja hyvällä seuralla paranisi. Kuten eräs ystäväni joskus terassilla tokaisikin valittaessani hamettani liian lyhyeksi ja korkojani liian korkeiksi, ”Hyvältä sä näytät, pari siideriä vielä lisää, niin uskot sen jo itsekin!” Tämä ei siis tarkoittanut kirjaimellisesti että pitäis juoda itsensä kauniiksi, vaan sitä että pitäis muistaa heittää se liika itsekritiikki romukoppaan ja keskittyä olennaisempiin asioihin kuten ystäviin, herkkuihin ja hauskanpitoon. Ja niinhän me tytöt sitten tehtiinkin. Niin silloin terassilla kuin nyt ID-tyttöjenkin kanssa. Mutta jostain syystä sitä vaan aina aluksi sortuu kriiseilyyn ja tuhlaamaan aikaansa vaivaantuneisuuteen.
Miettiessäni tätäkin lauantai-iltaa joskus hieman myöhemmin, olen kuitenkin aika varma että muistan ennemmin sen kuinka paljon naurua se sisälsi ja kenen kaikkien kivojen ihmisten kanssa aikaani vietin kuin sen, että meikkini oli valunut hien mukana tissivakoon. Ja niin varmaan muistavat kaveritkin.
Pitäsiköhän teipata itselle mantra jääkaapin oveen ja vessanpeiliin.. Se kuuluisi näin:” Minä olen ihan kelpo ja ihana silloinkin, kun olen hikinen ja vaatteet miten sattuu. Alushousut persvaossa eivät vaikuta persoonaani.”
