Kävin viime viikolla tekemässä jo lähes perinteeksi muodostuneen tulevan malliston sovittelureissun Junarosen showroomille ja nappailin tietenkin kuvia kokeilemistani asuista. Tässä ekassa postauksessa muutama mekko/hame ja myöhemmin tulossa toinen postaus, jossa housuja ja yläosia. Kaikki postauksen vaatteet siis tulossa myyntiin vasta syksyllä.

Trumpettihihainen printtimekko yllätti minut ihan täysin. En olisi osannut tarttua tähän kaupassa, mutta päälle kiskottuani totesin tosi kivan näköiseksi. Mekon malli  oli itselleni just nätti ja imarteleva myös sivuprofiilista. Pituus oli mallikappaleessa hieman nafti, mutta asiasta lähtikin heti viestiä merkin päämajaan, että josko myyntiin tulevaan lopulliseen versioon saataisiin jokunen sentti mittaa lisää, niin menisi hieman pidemmillekin mimmeille.

Tämän kurkimekon malli oli hihoja lukuunottamatta aika samanlainen edellisen kukkamekon kanssa. Laskeutui tosi nätisti ja ns. vartalonläheisesti hinkeistäni huolimatta. 

Punaista näkyi todella paljon ensi syksyn mallistossa. Tätä pliseerattua hieman trumpettihihaista mekkoa tulee myyntiin luonnollisestikin myös mustana.

Tämä mekko nauratti mua röyhelöhihoineen ihan hirmuisesti henkarissa ja olin ihan varma, että ei oo todellakaan mun juttu. Mutta minut houkuteltiin kuitenkin sovittamaan ja niinnhän siinä kävi, että päällähän se oli ihan eri näköinen kuin henkarissa roikkuessa.

Ikiaikainen pelkoni kaikkia röyhelöitä kohtaan alkaa hieman murenemaan ja mitä enemmän tätäkin mekkoa katselen, sitä enempi siihen tykästyn. Little black dress with a twist. 

Pitsi on ollut jo pitkään yksi suosikkimateriaaleistani mitä tulee juhlamekkoihin. Puen tosi usein esimerkiksi häihin. Tämänkin punaisen hieman A-linjaisen leningin voisin hyvin kuvitella itselleni johonkin suht klassista pukeutumista vaativiin juhliin. Punainen väri kuitenkin tuo mekkoon kivaa sähäkkyyttä. Tämä mekko tulee löytymään syksyllä kaupoista myös mustana ja tummansinisenä.

Tulossa on jälleen myös pitkiä leninkejä. Tämä pitsiyläosainen maksimekko on tyyliltään aika samanlainen kuin minulla viime syksynä nähty Elloksen mekko.  Juuri sellainen mekko jollaisia on hyvä löytyä kaapista ainakin yksi kappale.

Jos kaikki edellä nähdyt asut voisinkin kuvitella päälleni, niin loppukevennyksenä yksi, jota en voisi. Lintuneule ihan jees vaikkapa farkkujen kaverina, mutta tämä kokonaisuus ei ehkä ole ihan mun juttu. 😀

Omat suosikit ehdottomasti eka trumpettihihainen kukkamekko ja röyhelöhihainen pikkumusta. Saatan joutua hankkimaan!


Mä tajusin aamulla, että herranjestan, mä en ole vielä aloittanut nahkarotsivuodenaikaa! Mä olen niin innolla käyttänyt sitä vihreetä bomberiani, että rotsit ovat saaneet vielä pönöttää kaapissa. No, eipä nuo kelitkään nyt vielä ole niin mahtavia ollut, että montaa kertaa olis kannattanutkaan lähteä liikkeelle avonaisella nahkatakilla. (Kun minähän en niitä rotseja kiinni pistä vaikka sattuis mahtumaankin.) Eli eiköhän mun rotsit vielä anna mulle anteeksi, mutta kyllä ne siellä jo malttamattomana odottaa kevätaurinkoon pääsyä.

Itselläni on käyttökelpoisia nahkatakkeja kaapissa kolme kappaletta, mutta jos jolta kulta vielä puuttuu, niin tässä muutama pluskoon rotsivinkki.

 

1. Tumamanharmaa biker – Asos Curve, koot UK 18-28, hinta 200,00 

2. Tikattu bomber – Junarose, koot 42-50, hinta 239,95 

3. Mustaa vinolla vetskarilla –Junarose, koot 48-54, hinta 274,95

4. Sinisen sävyä – Mango Violeta, koot S-XXL (n. 42-50), hinta 149,99

5. Brodeerauksia ja niittejä – Asos Curve, koot UK 18-28, hinta 266,66 

6. Röyhelöhelmainen biker – Ellos, koot 34-50, hinta alessa 60,00

 

Itsellä käytössä nämä kolme rotsia

 

Joko sulla on alkanut nahkarotsivuodenaika?


Kun akkainlehdet jälleen näin kevään tullen pursuavat ohjeita rantakuntoon pääsemiseksi, haluaisin jälleen kerran muistuttaa, että rantakunnoksi riittää se, että pääsee paikalle. Ja bikinivartalon saa, kun yhdistää vartalon ja bikinit. Aina löytyy niitä ihmisiä, joiden mielestä uimapuvussa esiintyminen on vain tietyn näköisten ja kokoisten yksinoikeus, mutta heille suosittelen biitsille mennessä silmälappuja, sillä kyllä me isommatkin ihmiset aiotaan kesällä sinne rannalle auringon perässä suunnata.

Tai ainakin minä aion, sillä hankin juuri uuden aivan sairaan hienon uuimapuvun! Se menisi ihan hukkaan vaatekaapissa. Ja olen myös sitä mieltä, että vuosien piilottelun jälleen, myös tissivakoni ansaitsee aurinkoa. Vaikka melkolailla ilman kummempia vartalokomplekseja olenkin saanut elellä, niin rinnat on mulle ollut hieman arka paikka ja etumusta on tullut välillä piiloteltua ihan perinteisen "joku kuitenkin kattoo pahasti" -ajatuksen kiroamana. (Ja niinkuin mullakaan asiaan oikein mikään auttaisi, ei mun etumus siitä pienene, pistinpä päälleni mitä tahansa.) Mutta päätin, että nyt saa loppua, mä en aio hankkia uimapukua poolokauluksella, vaan päädyin tuohon HM+ -malliston huikeeseen nyöriviritelmään. Ja tunnen siinä oloni tosi mahtavaksi. (Harmillisesti kyseinen uimapuku on ainakin HM-nettikaupasta jo loppuunmyyty)

Jos sulta puuttuu vielä upea uikkari, niin nyt on vielä hyvin aikaa etsiä. Tämän päiväisen sään perusteella rantakelit eivät ole vielä ihan heti kulman takana. Selasin kymmeniä verkkokauppoja ja satoja simmareita, ja kokosin tähän postaukseen pienen otannan omia suosikkejani.

Tämän lisäksi voit kurkata pluskoon biitsi-inspiraatiota myös tästä POPSLAM-sivuston kuvakavalkaadista, johon poimivat instasta myös oman uikkarikuvani.

Kollaasien alla aina linkit kuhunkin tuotteeseen. (Ei kaupallisia linkkejä) Ainakin 10 eri nettikauppaa siis mistä etsiä sitä oikeaa, jos ei juuri tämän postauksen poiminnoista mikään kolise. Kannattaa tsekata myös viime vuotinen postaukseni samasta aiheesta, sieltä löytyy vielä jokunen pulju, joita ei tässä mainita.

Onnea metsästykseen! Toivottavasti nähdään kesällä rannalla, me ihan kaiken kokoiset ja näköiset!

MUSTAA JA MESHIÄ

1. Plaisir – Lumingerie  / koot 42-56, C-H

2. Asos Curve / koot UK 16-26

3. KappAhl XLNT tankini / Koot L-XXL

4. Junarose / koot 42-54

5. River Island – Asos / koot UK 18-24

6. Castaluna – Ellos / koot 42-58

 7. City Chic – Asos / koot UK 14-22

 

VÄRIÄ JA RYPYTYKSIÄ

1. Mango Violeta / koot S-XXL (huom plussamallisto, eli n. 42-50)

2. PrimaDonna – Meritta Bra / koot 70-100 B-H

3. Mango Violeta / koot S-XXL (42-50)

4.Figleaves / koot UK 8-22 

5. Forever21 Plus / koot 0X-3X (n 44-50)

6. Forever21 Plus / koot 0X-3X

 

KIVOJA KUVIOITA

1. Curvissa / koot UK 10-24

2. PrimaDonna – Meritta Bra / koot 70-90, C-G

3. HM+ / koot 44-54

4. Yours / koot 44-60

5. Evans /koot 42-60

6. Mango Violeta / koot S-XXL (42-50)

 

PIRTEITÄ BIKINEITÄ

1. Yours / koot 85-100, D-G

2. Curvy Kate – Lumingerie / koot 60-90, E-J

3. Elomi – Ellos / koot 90-100, F-F

4. Elomi – Figleaves / koot UK 34G-44FF

5. Ellos / koot 85-115, B-F

6. Junarose / koot 46-50