13.08.2015

Posted at 23:00h in Yleinen by
0 Likes

​

  1. Toppi-Reebok, Ellos Vaikka siviilissä en tällaisia väri- ja kuvio -oksennuksia päälleni pukisikaan, niin urheiluvaatteissa ne viehättää.
  2. Sukat-Puma, Ellos Nämä Puman varrettomat sukat ovat ehdottomat lempparini! Eivät kurkistele rumasti treenikengistä.
  3. Trikoot-Nike, Zalando Värikkäiden ja kuviollisten yläosien kanssa kokonaisuutta rauhoittaa mstat trikoot
  4. Painonnostokengät-Adidas Itselläni käytössä olevista Powerlift 2.0 -kengistä on tullut markkinoille uusi väri.
  5. Toppi-Reebok, Ellos. Vaakaraidat leventää, tekisikö ne myös lihaksikkaamman näköiseksi? 😀

Se on hieno tunne, kun kävely on tönkköä ja takamuksessa ja reisissä sykkivä kevyt kipu muistuttaa, että siellä kaiken läskin alla on myös lihasta. Tätä fiilistä ei olekaan kesän aikana koettu sillä sporttitouhut jäivät touko-kesäkuun vaihteessa ihan hunningolle. Ei mitään sen kummempia syitä kuin että en vaan saanut ahteriani ylös sohvalta. Alkukesä meni kohdallani sellaisessa väsymyksessä ja sumussa, että en tehnyt juurikaan muuta kuin kävin töissä ja nukuin ja sitten sitä vaan jotenkin ajatteli suosiolla palaavansa salille syksyllä ns. uuden kauden alkaessa. Eilen sitten muutaman kuukauden tauon jälkeen punttikoulussa kyykätessä jysähti mieleen kyllä melkoinen katumus siitä, että päästi itsensä hunningolle. Rauta painoi aivan liikaa, tempauksen kertaamisen sai jälleen kerran aloittaa pelkällä tangolla ja jo muutaman etukyykyn jälkeen piti alkaa vilkuilemaan kelloa, että koska kidutus olisi ohi.

Olo oli siis monella tavalla epämukava, mutta löytyihän siitä painojen pariin paluusta jotain positiivistakin kuten se, että eräs nuorimies kommentoi rinnallevetojani katsoessaan, että "sä olet kyllä käynyt täällä aiemminkin.". En siis ollut taantunut aivan ensikertalaisen tasolle vaikka se itsestä siltä tuntuikin. Ilahdutti kovin. Päivän positiivisiin kuului tietenkin myös punttikoulusta tutuksi tulleiden kivojen treenikavereiden näkeminen ja se, että ylipäätään sain itseni raahattua paikalle. Kyllä se tästä taas lähtee! Ensi viikolla suunnitelmissa palata myös Lastaamon CT Voima -tunneille.

Pyörin eilen Intersportin hyllyjen välissä ja myyjä tuli kysymään mitä etsin. "Treenimotivaatiota lähinnä metsästän", oli vastaukseni. Oikeasti en kyllä itse tarvitse tällä hetkellä yhtään urheiluvaatetta, sillä viime talvena tuli hankittua yhtä jos toistakin, mutta ainahan niitä uutuuksia on kiva kyylätä ja ainakin itselleni ne kunnolliset ja hyvän näköiset treenireleet ovat todella tärkeitä. Haluan päälleni vaatteita joista tulee energinen ja sporttinen olo ja sitä en itse missään virttyneissä verkkareissa ja ikivanhassa t-paidan retkussa tavoita.  Vaikka oma sporttivaatekaappi onkin tällä hetkellä kunnossa, niin keräilin kuitenkin kollaaseihin muutamia omaa silmääni miellyttäneitä syksyn uutuuksia itselleni tutuilta ja käytössä hyväksi havaituilta merkeiltä. Kaikki kollaasien tuotteet ovat sellaisia joista kokovalikoima riittää ainakin kaltaiselleni 46-48 kokoiselle.

 

  1. Pitkähihainen pusero-Nike, Ellos. Syksyn viimassa lenkkeillessä tarvitaan pitkät hihat.
  2. Trikoot-Reebok, Ellos. Hirveen harmillista, etten oo trikoiden tarpeessa, nää niittipöksyt ois upeet!
  3. Haalari-Nike, Stadium. Haalarin mahtavuutta punttihommissa olen hehkuttanut jo aiemminkin. Ei turhaa pöksyjen nostelua kyykkysarjojen välissä!
  4. Toppi-Nike, Zalando. Tiukan haalarin päällä on kiva käyttää ohutta ja keveää toppia.
  5. Painonnostokengät-Adidas, Fitnesstukku. Kun sain ensi kerran painonnostokengät jalkaan, parani kyykyt selkeästi. Power Perfect II -mallissa kantaa on vielä hieman enemmän kuin edellä nähdyssä Powerlifteissä.

En kai mä ollut ainoa joka lusmusi kesän? Kai jollain muullakin on sama uudelleen aloittamisen kauhu kuin minulla??


06.04.2015

Posted at 21:34h in Yleinen by
0 Likes

Tuhtikuu vai puhtikuu, kysyy tän postauksen otsikko. Just nyt tän neljän päivän totaalisen pääsiäislomalaiskottelun jälkeen tuntuu, että meneillään on todellinen tuhtikuu. Mä en oikeesti ole tehnyt koko pääsiäisenä muuta kuin syöny ja nukkunut. Tai no, oon mä välillä maannu myös sohvalla! Tällaiset pitkät pyhät on mulle aina jostain syystä ihan totaalisen passivoivia ja musta tulee pyjamahousuissa makuuhuoneen, sohvan ja keittiön bermudan kolmiossa hiihtävä limatukkainen muumio, jonka päivien kovin ponnistus on jääkaapin oven avaaminen. Ei kiinnosta nähdä ihmisiä, ei kiinnosta lähteä mihinkään, ei kiinnosta pukeutua, ei yhtään mitään. Ja kun mikään ei kiinnosta, niin sit voi taas vähän syödä tylsyyteen.

Niin paljon kuin mä nukkumista ja syömistä rakastankin ja pidän niitä elämän parhaina asioina, niin kyllä näköjään jossain kohtaa tulee raja vastaan. Mulla se tuli tänään.

Olin juuri lusikoinut naamariini viimeiset pashan rippeet, kun töllöstä alkoi Suurin pudottaja. Kun ruutuun ilmestyi tuo postauksen ekan kuvan mukainen lause, nousin samointein sohvalta, vaihdoin pyjaman lenkkivermeisiin ja pinkaisin pihalle.

Veera nousi neljäntenä päivänä sohvakoomasta, astui kirjurinluodon lenkkipolulle, istui lattialle venyttelemään ja on sieltä tuleva tuomitsemaan oman laiskottelunsa.

    

N. 75 minsaa tossua toisen eteen lempimusat korvissa pauhaten ja loppumatkasta kaverin kanssa puhelimessa höpötellen virkisti oloa kummasti ja sai taas miettimään sitä, että miksi se lähteminen on aina niin helvetin vaikeeta. Miksi jo viikonkin tauko liikkumisesta (työreissujen takia mulla tuli taukoiltua yli kaksi viikkoa) asettaa sen salille tai lenkkipolulle palaamisen riman niin hiton korkealle?

Jos on eilisestä tai sitä edeltävältä päivältä muistissa hyvät treenit, on kassin pakkaaminen ja salille suuntaaminen ihan iisiä, mutta joka kerta, kun se putki katkeaa, on siitä uudelleen kiinni nappaaminen itselleni ihan yhtä vaikeaa kuin se olisi vuoden urheilemattomuuden jälkeen. Miksi on näin? Mistä perkeleestä mä kaivaisin itselleni sen puhdin, että en luisuisi näihin sohvaputkiin ja jäisi vapaapäivinä peiton alle jumittamaan, koska tuntuu, ettei ole syytä nousta?

No, huomenna nappaan salikamat mukaan töihin jo aamusta ihan siltä varalta, että työpäivä sattuu venymään. En nimittäin halua missata huomista CT-voima -tuntia! Vaikka ekan viikon perusteella huhtikuu tuntuukin tuhtikuulta, niin en vielä heitä hanskoja tiskiin. Tässä on vielä hyvät mahdollisuudet kääntää tää puhtikuuksi!


11.03.2015

Posted at 22:47h in Yleinen by
0 Likes

Yritin tosiaan viime vuoden puolella kirjoitella mun sporttijuttuja erilliseen Rapakunnossa-blogiini, mutta se ei vaan alkanut koskaan tuntua niin omalta paikalta kuin tämä vuosikausia pystyssä ollut ykkösblogini. Kirjoittelu sinne siis jäi siitäkin huolimatta, että halua näiden juttujen julkaisemiseen on koko ajan ollut. Nyt siis tämän blogimuuton seurauksenä päätin ottaa liikuntatuskailuni ja -iloni osaksi tätä sivustoa.  Jotakin teistä se voi ehkä ärsyttää, mutta mikäli punttihommat ja muu räpiköimiseni liikunnan saralla ei kiinnosta, niin sitten vaan skippaatte postaukset tunnisteella Puntit ja puuro. Tiedän myös, että jotkut näistä Rapakunnossa-juttujen lukijoista olisivat mieluummine seuranneet niitä erillisestä blogista, mutta tämä ratkaisu nyt vaan on itselleni paras ja takaa sen, että tulee ylipäätään sportaamisesta kirjoitettua.

Lyhyt alustus siihen, että missä nyt oikein mennään urheilun saralla, on varmasti paikallaan. Linkkailen tähän samalla vanhoja Rapakunnossa juttuja (jotka tuotu tänne osoitteeseen), jos kiinnostaa tutustua. Aloitin siis vuoden 2014 alussa projektin "liikunnan iloa metsästämässä" (aina mä metsästän jotain.. 😀 ). Kävin uintitekniikkakurssilla, kokeilin ryhmäliikuntatunteja kuten Sh'Bam ja Bodybalance ja vierailin mm. thai-nyrkkeilyssä ja "koira-jumpassa". Sitten, erääseen mun fb-avautumiseen koskien salitreenin tympeyttä minulle esitettiin haaste tulla punttikouluun.

Tempaukset ja työnnöt vei mukanaan ja Punttikarhujen aikuisten punttikoulussa alkoi pikku hiljaa löytyä pettymysten seasta myös onnistumisen iloa. Syksyllä sitten raahasin itseni uuden salin, Lastaamon starttikurssille ja löysin sieltä vielä lisäkipinää treenaamiseen.

Ja nyt, tilanne on se, että käyn aikatauluistani riippuen 1-3 kertaa viikossa treenaamassa. Ohjelmassa punttikoulua, CT-voima tunteja ja satunnaisesti jotain muutakin. Ihan kunnollista rutiinia en ole vielä onnistunut kehittämään, enkä saanut innostettua itseäni omillaan tehtäviin salitreeneihin, mutta nämäkin asiat on työn alla. Sohva houkuttaa edelleen aivan liikaa, mutta juuri siitä sporttimotivaation etsimisestä täällä tulee varmasti olemaan jatkossakin juttua.

Siinä siis pähkinänkuoressa rapakuntoisen ämmän sporttimatka tähän saakka, nyt ajankohtaisempiin asioihin!

Heti postauksen alussa olevalta videolta nimittäin näkyy yksi tän päivän punttikoulussa tavoitetuista onnistumisen tunteista. Maastavetoennätys parani taas kolmella kilolla ja olen enää 12 kilon päässä keväälle asettamastani satasen tavoitteesta!

Osa ihmisistä ajattelee automaattisesti siinä kohtaa, kun kokoiseni ihminen alkaa harrastamaan liikuntaa, että hänellä on varmasti laihdutustavotteita. Noita painonpudotustavotteita on itseltänikin jokusen kerran udeltu, mutta olen joutunut tuottamaan kyselijöille pettymyksen kertomalla itselläni olevan vain painonnostotavotteita. Don't get me wrong, ei mua haittaa, jos tän liikunnan lisääntymisen myötä joku kilo vartalosta johonkin häviäisikin, mutta tilanne nyt vaan on se, että omalla kohdallani liikuntahommien tavoitteet ja motivaattorit ovat toiminnallisia. Pidän vartalostani ulkoisesti ihan tällaisellaankin, mutta mua on alkanut kiinnostaa mitä sillä vartalolla voi tehdä. Kiinnostaa esimerkiksi parantaa liikkuvuutta, saada lisää voimaa ja tuntea itseni vahvaksi.

Laihdutusvinkkejä ei täällä siis ole edelleenkään luvassa, ihan vaan liikuntajuttuja. Painoa lupaan tarkkailla ainoastaan tangon päissä.