-blogiyhteistyö-

Syksyn pitkittyessä ja lumen ja pakkasen antaessa odotuttaa itseään olin muuten ihan tyytyväinen tilanteeseen, mutta eteisessä nakotti kuitenkin pari juttua joiden takia kuiskailin taivaalle toiveita talvesta. Ja kun minusta on kyse, niin arvannette, että kengäthän ne oli tähänkin toiveeseen syynä. Minulla on paljon kenkiä ja päästäkseni niitä suurinpiirtein kaikkia käyttämään tarvitaan selkeää vuodenaikojen vaihtelua!

Yksi syy talven odotukseen oli eräs möhköfanttimainen kenkäpari, joka on jo sen tason klassikko, että se Louvre valitsi sen vuonna 2000 yhdeksi 1900-luvun sadasta tärkeimmästä design-tuotteesta. Nämä klassikot, jotka ainakin itse muistan 90-luvulta, ovat pitäneet jonkin aikaa hieman hiljaiseloa, mutta ovat nyt uudelleen lanseerauksen myötä palanneet kauppoihin ja blogiyhteistyön kautta myös minun jalkoihini. 65

Moon Boot!! Itselläni ei näitä silloin edellisellä 90-luvun kierroksella ollut, mutta muistan ne kyllä hyvin muiden jaloista. Luokkakaverilla Jonilla oli tummansiniset ja luokka ylempänä olleella Minnalla villit kirkkaankeltaiset.

Moon Bootin värivalikoima on monipuolinen ja perusvärien ja kirkuvampien sävyjen lisäksi tarjolla on myös monenlaista metallinhohtoa ja jopa glitteriä. Omani sain valita Nylon-mallin kolmesta perusväristä, mustasta, punaisesta ja valkoisesta. Koska punaisia kenkiä löytyy eteisestä jo iso pino, puntaroin showroomilla pitkään mustan ja valkoisen välillä. Valkoiset houkuttivat valoisuudellaan, mutta ne tuntuivat sitten kuitenkin liian pelottavilta kaltaiseni raparipan tassuihin. Ja sitä paitsi nää mustat näytti mun mielestä tosi kivoilta jo siinä sovitteluvaiheessa pillifarkkujen kanssa, joten mustiin päädyin.

7

Moon Bootien visuaalinen juttu on ehdottomasti se, että ne on niin rumat ja möhköt, että muuttuvat jo cooleiksi ja sympaattisiksi. Suurimman vaikutuksen näissä superlämpöisissä saappaissa teki kuitenkin niiden uskomattoman pehmeä sisus. Sitä pakkaa kauhean kasan vaatetta päälle, vetää Moon Bootit jalkaan ja lähtee ulos pakkaseen, niin vaikka naamaa jäätää, niin samalla on olo kuin jalat olisivat jääneet sänkyyn peiton alle. Ihan just siltä nuo tuntuu jalassa. Pelkkää pehmeyttä. Ja ei ihan tasan varpaita palele!

54585

Mut sellainen paskamainen homma näissä tohveleissa kuitenkin on, että en oo vieläkään keksinyt, että miten näistä erottais ulkonäön perusteella, että kumpi kuuluu kumpaan jalkaan. Sellanen kiva päiväkotiskidi-fiilis siis tulee näitä pukiessa. Muutaman viikon asiaa ihmeteltyäni tajusin sentään, että oikean ja vasemman erottaa kokeilemalla kenkiä sisäpuolelta, sillä sieltä erottaa superlonista (tai mitä se sisus nyt onkaan) kohouman joka on jalkaholvin tuki ja näin älyää sitten parittaa oikean kengän ja jalan. Ja sitten kenkäkauppia vinkkasi, että ”voithan sä laitta apohjan merkit O ja V”. Tunsin itteni idiootiksi, kun ei ollut tällainen tullut itsellä mieleen. Nyt sitten oikean kengän pohjaa koristaa pieni O-kirjain. 😀

5

Ainakaan täällä Porissa en ole Moon Booteja vielä katukuvasta bongannut, mutta Oslon reissussa silmiin osui monetkin. Voisin siis veikata möhköbuutsien vahvaa maihinnousua ensi talveksi. Tällä hetkellä kuu-ukkokenkiä pitäisi löytyä ainakin mm. Sokoksista, pohjoisemmassa Suomessa City Sport -liikkeistä, joistakin Intersport-liikkeistä ja lisäksi monesta pienemmästä kenkäkaupasta ympäri maan.

1

Kuvat: Milla Grönman Photography

Olen ihan varma, että nämä jakaa mielipiteitä todella vahvasti. Mitä olet mieltä, ihanat vai kamalat? Entä löytyykö sieltä lukijoita jotka muistavat tallustelleensa kuubuutseissa ihanalla ysärillä?

Mä joudun kyllä nyt ensi viikoksi jättämään nämä pakkaskengät eteiseen, sillä maanantaista perjantaihin aion kipitellä Rooman katuja tennareissa!

-Yhteistyössä Moon Boot-


Kyseessä on jo lähes kuukauden vanha uutinen, mutta itse törmäsin siihen vasta eilen. Espanjalainen vaateketju Mango tuo nyt tammikuussa markkinoille oman plussa-mallistonsa nimeltä Violeta by Mango!

Mango onkin ollut tähän saakka niitä putiikkeja, jotka olen suosiolla jättänyt väliin shoppailureissuillani, sillä siellä ei ole kokemukseni mukaan ollut edes vahingon mahdollisuutta, että jokin mahtuisi päälleni. Toisen espanjalaisen, Zaran, puolestaan kierrän läpi aina kun kohdalle sattuu, sillä heiltä olen kuin ihmeen kaupalla toisinaan yläosia itselleni löytänyt.

Kuvankaappaus 2014-1-6 kello 18.38.10

Nyt kuitenkin pitänee kurkata Mangon nettikauppa heti 15.1. kun Violeta-mallisto verkkoon saapuu. Kivijalkaliikkeisiin Violeta tulee aluksi vain Mangon suurimmille markkina-alueille Ranskaan, Saksaan, Italiaan, Hollantiin, Turkkiin, Venäjälle ja Espanjaan. (Eli Mamma, joko varaillaan se Rooman reissu?!)

Violeta kattaa kokoskaalan 40-52 ja tuotteita on aluksi n. 400. Mango on koonnut Violetaa varten 40 henkisen suunnittelutiimin ja heidän käsistään on luvassa uusia tuotteita kuukausittain. Olisiko tässä nyt viimein oikeasti muotia seuraava plussamallisto? Toivon todella, että Mango onnistuu lunastamaan lupauksensa korkealaatuisista, moderneista ja naisellisista vaatteista meille isompi kokoisille. Unohdetaan ne printtikuvioiset trikooteltat vihdoin, jooko?

Kuvankaappaus 2014-1-6 kello 18.41.42

Nyt vaan sitten toivotaan, että Violetan suosio on suurta noilla alueilla, joissa se nyt aluksi tulee myyntiin. Mitä paremmin merkki vetää, sitä nopeammin ja todennäköisemmin se saadaan myös muiden maiden liikkeisiin.

Toivon myös, että kerrankin joku tarjontaansa pluskokoihin laajentava firma tekisi sen siitä lähtökohdasta, että todellakin haluaa laajentaa oman brändinsä tyyliä laajempaa kokoskaalaan, eikä niin, että lähdetään tekemään ”ihan mitä tahansa läskeille”. Jännityksellä siis odotan miltä Violeta tulee näyttämään.

Kuvankaappaus 2014-1-6 kello 18.38.19

kuvat: Mango

Violeta by Mango löytyy jo esim. Facebookista, joten sieltä seurailemalla saa varmasti muitutuksen, kun mallisto on nähtävillä!.


Vilauttelin jokin aika sitten sekavassa viikkokatsaus-postauksessa muutamia behind the scenes otoksia gTien parin viikon takaisista kuvauksista. Nyt olen sitten vihdoin saanut valmiin kuvan käsiini.

Idea tässä kuvausprojektissa oli siis sellainen, että gTie oli kutsunut mukaan kahdeksan erilaista ja persoonallista bloggaajaa muotokuviin itse valitsemissaan gTien asusteissa. Oli siis todellakin suuri kunnia olla yksi mukaan pyydetyistä, sillä mukana on lisäkseni sellaisia cooleja tyyppejä: kuin Pupulandian Jenni Rotonen, Vesa Silver, Noora Shingler, Stella Harasek, Kasper Strömman, Dorit Salutskij ja Outi Pyy. 

Meikistä ja hiuksista vastasi Make up Bible -kirjastaan tuttu Mariela Sarkima ja kameran takana visiota toteutti valokuvaaja Mikko Rasila. Kokonaisuudesta oli huolehtimassa tietenkin itse gTien suunnittelija a.k.a. hiton kuuma muija, Jenni Ahtiainen.

No minkälainen foto musta sitten aikaiseksi saatiin?

veera-korhonen-for-gtie

Ei se huono oo! Sanoo porilainen ja meitä porilaisiahan tossa tiimissä oli itseni lisäksi niin kuvaaja kuin itse suunnittelijakin.

Mulla ei ollut oikeastaan kauheasti vaatteita mukana ja koska ykkösenä kuvaan ajattelemani musta mekko olisi ollut huono mustan taustan kanssa päädyin kuvaan alusmekossa ja t-paidassa. Mutta tärkeintä olikin mielestäni yksinkertaisuus, jotta valitsemani asusteet pääsisivät esille. Että melko hyvin toimii tämä ennalta suunnittelematon  kämäisen t-paidan ja alusvaatteen yhdistelmä. 😀

Kuvaan valitsemani ja itselle saamani Timepiece-kello näkyikin täällä blogissa jo viime viikolla, mutta lisäksi valitsin kuvaa varten korviini kevyet nahkaiset Tori-korvakorut

Molemmat todella minun näköisiäni juttuja aivan kuten on moni muukin gTien upea asuste. Oli helppo lähteä mukaan kuvauksiin, kun kyseessä on brändi, jonka luomuksia löytyy omasta kaapista jo muutenkin melkoinen läjä.

Mikäli gTien korut, kaulavaatteet tai muut asusteet kiinnostavat joko itseä tai joulupukin konttiin laitettavaksi, niin kannattaa hyödyntää seuraava alekoodi. Koodilla veeraforgtie saa loppuvuoden ajan -20% alennuksen gTien verkkokaupasta. Jos puolestaan haluaa hiplata tuotteita livenä ostaessaan, niin se onnistuu Helsingissä tämän viikonlopun ajan auki olevassa gTie Pop Up -putiikissa, joka pitää majaa FRENN-vaateliikkeessä Kiseleffin talossa. Ja sielläkin saa tuon saman alen ilmoittamalla tuon edellä mainitun alekoodin.

Minä ainakin odotan innolla näkeväni kaikkien muidenkin kuvat! Ne julkaistaan huomenna (pe)  aamulla gTien FB-sivuilla. Sieltä siis huomenna kurkkimaan koko muotokuvasarja! Ainakin oman kuvansa jo julkaissut Jenni näytti ihan hengästyttävän upealta ja omaan kuvaanikin olen hurjan tyytyväinen, joten odotettavissa on varmasti aika huikea sarja. Oli ilo olla mukana!