Ai hitto, että itseään on vaivaannuttava katsoa videolta. Mutta siitä huolimatta olen tänään kuvannut kaksi videota, toisen työhakemuksen liitteeksi ja toisen tänne blogiin.

Olen jo kuvissa täällä esitellyt parikin siistiä turbaanimallia joiden sitomisen opettelin netistä löytyneiden ohjeiden avulla (siksak-turbaani ja toispuoleinen solmuturbaani) ja ainakin muutamat teistä olivat kiinnostuneita näkemään tarkempia ohjeita niiden väsäilyyn. Niinpä kuvasin tänään videolle noista kahdesta helpomman eli tämän yhdellä huivilla tehtävän kivan solmuturbaanin, joka kuvassakin näkyy.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tätä kuvaa varten sidoin huivin uudelleen päähäni videon kuvaamisen jälkeen ilman peiliä tai kameran näyttöä ja tästä tuli itse asiassa paljon paremman näköinen kuin videolla näkyvä väkerrys. En ole ihan varma teinkö solmut jotenkin toisin päin solmiessani huivia näppituntumalla, vai mistä ero johtui, mutta kannattaa siis testailla tuota tehdessä, että miten ulkonäköön vaikuttaa se kumpaan suuntaan solmut tekee. Eli viekö huivin solmun reiästä läpi etu- vai takakautta. Toivottavasti älyätte mitä koitan selostaa.

Videosta tuli omaan makuuni turhan pitkä, yritän seuraava tehdessä osata tiivistää asian paremmin. Kertokaa ihmeessä oliko opastus riittävän selkeä vai täytyykö seuraavalla kerralla vääntää enempi ratakiskosta. Ja muutenkin mielellään kuulen, että jos näitä lisää teen, niin katsooko niitä ylipäätään kukaan.

Laatu näyttäis olevan melkoista kuraa. Uppasin videon suoraan iMoviesta youtubeen ja tollaisen se siitä teki. Tutustun hommaan vähän tarkemmin, joten seuraavaan videoon tavoitteena vähän siistimpi lopputulos.


Pari viikkoa sitten oli taas loistava syy matkata Helsinkiin, sillä minä ja Iina pääsimme tekemään yhden jakson Indiedaysin omaan Blogi TV:seen. Oma kirpparisekoiluaiheinen jaksomme oli järjestysnumeroltaan jo 11 ja kantaa nimeä More dash than cash.

Blogi TV -jakso ja aiemmissa jaksoissa on ehditty seurata mm. bloggaajien järkkäämien muotikuvausten etenemistä ja bloggaajien muodonmuutoksia sekä mallitoimistokäyntejä. (Jännä, ettei mua valittu siihen mallitoimisto-casting -jaksoon.. 😀 ) Aiemmat jaksot näkee kaikki Blogi TV:n omalta sivulta.

UFF2

Kuten arvata saattaa, niin mun ja Iinuskan homma meni melkoiseksi sekoiluksi. Mä itse asiassa ihmettelen että videon tekijät saivat aikaiseksi niinkin asiallisen jakson meidän menostamme. Kuvasimme jakson Fredan UFF-myymälässä ja meidän tehtävämme oli koota second hand aarteista itsellemme sekä arki-, että juhla-asut.

Meillä oli kuvauspäivän alkajaisiksi pikkuinen pelko, että mahdetaanko me saada aikaiseksi mitään oikeita asuja vai meneekö kaikki ihan huumoriosastolle, mutta siinähän kävikin sitten niin, että itse jouduin menemään ihan kassan kautta kotiin löydettyäni niin paljon huippuja vaatteita. Osa niistä onkin vilahtanut jo täällä blogissakin.

UFF3

Yllätyin tosi iloisesti miten paljon löysin muutakin itselleni mahtuvaa kamaa kuin vain +65 mummokamppeita. Sellaisia nimittäin pelkäsin XL-valikoiman olevan täynnä. Mutta väärässä olin! Löysin muutamia jo ihan lemppreiksi nousseita vaatteita ja yllätin itseni kokeilemalla jotain ihan itselleni uudenlaistakin.

Eli oikein kivoja ja oman näköisiä asuja onnistuttiin kokoamaan kirppariaarteista, mutta toki videolla on nähtävissä myös kokonaisuuksia jotka eivät olleet ehkä ihan niitä suurimpia hittejä… Yksi hääpukukin päätyi sovitukseen ja jopa samoin tein käyttöön. ;D

Mutta en mä sen enemää viitsi sisältöä teille valottaa. Katsokaa ihmeessä itse!

Tällaisten videoiden tekeminen on kyllä ihan hullun mukavaa puuhaa! Ja meillä Iinan kanssa sujui yhteistyökin todella loistavasti ja kaikki varsinaiset spiikit saatiin purkkiin kertalaakista. Tai no, taisi siinä joku hepulikohtaus vähän keskeyttää homman jossain välissä. 😀

UFF1


Muutama viikko sitten paljastin Indiedaysin ja S-Pankin yhteistyökamppiksen ensimmäisessä videopostauksessani mm. Sen kuinka kurjalta jääkaapimme usein näyttää kuun loppupuolella, kun tilipäivään on vielä pari päivää aikaa. Kerroin myös kuinka S-Pankin ruokatili on helpottanut arjen rahankäyttöä parisuhteessamme. Voit halutessasi katsoa ensimmäisen videon TÄÄLTÄ.

Vaikka yhteinen tili tekeekin asioista sujuvampia, ei se tarkoita, etteikö raha-asiat edelleen tuottaisi välillä ongelmia ja kiistaa puolison kanssa. Viime videolla haastoinkin minua ja Tommia tässä kuussa hieman suunnitelmallisempaan rahan käyttöön tavoitteena, että kuun viimeisinä päivinäkin jääkaapista löytyisi muutakin kuin valo. Mikä onkaan tilanne nyt muutama viikko myöhemmin? Entä mitä haluaisimme seuraavaksi muuttaa yhteisissä raha-asioissamme? Mm. Nämä asiat selviävät tältä uudelta videolta.

Moni teistä onkin jo osallistunut S-ryhmän 100 € lahjakortin arvontaan kertomalla edellisen kampanjapostauksen kommenttiboksissa oman taloutensa talousjärjestelyistä ja yllättänyt minut sillä miten sopuisasti te tunnutte raha-asioita hoitavan. Minä odotin enemmän draamaa ja tarinoita riidoista. 😀 Monella tuntui vastausten perusteella jo olevan taloudessa yhteinen tili arjen hankintoja varten tai useat ruokatilin avaamista ainakin harkitsivat.

Vielä ehdit 2.6. saakka osallistua tuon 100 € lahjakortin arvontaan kertomalla kommenttiboksissa teidän taloutenne järjestelyistä raha-asioiden suhteen. Videolta selviää mihin me Tommin kanssa erityisesti kaipaisimme vinkkejä itseämme paremmilta talousguruilta. Muistathan osallistuessa nimimerkin ja sähköpostiosoitteen!