05.02.2012

Posted at 20:55h in Yleinen by
0 Likes

Veera sairasvuoteelta hei! Tai oikeastaan sohvalta jos ihan tarkkoja ollaan. Tein loppuviikosta lähes kaikki mehut vieneen parin päivän työreissun Helsinkiin ja eilen, lauantaina sitten puristin pari studiokuvausta vielä ihan viimeisillä voimillani. Sen jälkeen jo perjantai-illasta asti väijynyt karmea flunssa sitten rytisikin päälle kaataen minut suoraan sänkyyn.

Olo on kaikin puolin kamala enkä pysty ymmärtämään mikesi tämä päänsärky voi hellittää hetkeksikään. Huomisen vapaapäivän aikana olisi pakko toipua sen verran, että tiistaina pääsee töihin, sillä just nyt ei ole duunien puolesta sellainen rako, että ehtisi makailla kuumeisena kotona niistämässä.

Äänestyspaikalle on matkaa vain pari korttelia, mutta tänään kyllä toivoin, että olisin kerrankin käynyt piirtelemässä lappuun jo ennakkoon. Lupasin kuitenkin itselleni runebergintortun palkkioksi, kun vaan jaksaisin käydä hoitamassa tuon tärkeän tehtävän. Meinasin ensin mennä siitä missä aitaa ei ole ja vetää vaan toppakamat pyjaman päälle, mutta päädyin sitten kuitenkin edes vähän panostamaan äänestysreissun kunniaksi.

    

Yritin jopa huijata itseni jotenkin pirteämmäksi huulipunan avulla, mutta ei se kyllä valitettavasti toiminut sisäisesti. Eli ei vie huulipuna pois päänsärkyä. Outo juttu. Mutta kyllä se noin niin kuin ulospäin vähän hämää eukkoa elävämmäksi.

Olen jo monta viikkoa luottanut punaisten asusteiden voimaan muuten niin mustan talvipukeutumiseni kanssa. Mamman neulomalle Alina-huiville ei löydy oikein vastustajia minun kaapeista vaikka siellä paljon ihania lämpimiä neulehuiveja löytykin. Alina on kuitenkin ollut tänä talvena se ainoa ja oikea pehmeytensä, lämpönsä ja kauniin värinsä vuoksi.

Pirteät pitkävartiset sormikkaat ovat puolestaan mamman neulojaystävän taidonnäyte. Äiti oli saanut ne lahjaksi, mutta minä ihastuin niihin niin kovin, että sain mamman luovuttamaan ne minulle.

Ten Pointsin Pandorat ovat ehkäpä lempikenkäni juuri nyt. Harkitsen ihan tosissani hankkivani samat kamelinruskeina kevääksi. Syyskuusta ehkä tuonne toukokuun loppuun, eivät minun kymmenet villasukkani juuri lomaile. Onneksi oma kaappini on täynnä niin nättejä villiksiä, että saavat huoletta vilkkua kenkien varsista.

Muru tunnustaa lempivaatteillaan rakkauttaan niin kotiseutua kuin rokkiakin kohtaan. Eilen sen päältä kuoriutui illalla Karmarock-talkoohupparin alta Porispere-festaripaita ja tänään päätä lämmitti Karmarock-pipo. Mistä saatais jätkälle jonkin rokkifestarin kalsarit?

Kun numerot oli vapisevin käsin lappuun piirretty, oli palkinnon aika! Runebergin torttu ja maailman suurimmalla kermavaahtokasalla varustettu kuuma kaakao alakerran kahvilassa maistuivat loistavasti vaikkakin niiden syöminen ja juominen parin korttelin kuntoilun jälkeen otti ihan fyysisesti kunnon päälle. Niin heikko on mun oloni juuri nyt.

Oo, minun muru. Komeinta koko maailmassa. Herra on vaan ottanut vähän tosissaan Leevi and the Leavingsin laulamat sanat: ”tässä naamassa arpikin kaunistus olisi” ja hankki viimeksi elokuussa tikkirivin otsaansa koristamaan. Sais vaan keksiä arvelleen jonkin vähän raflaavamman tarinan kuin ”kaaduin baarissa rokkikeikalla johonkin terävään kulmaan”. Joku ”ryntäsin auttamaan työstäjän uhriksi joutunutta neitoa ja sain osuman rosvon nyrkkiraudasta, mutta näkisittepä miltä se rosvo näytti minun käsittelyni jälken”, kuulostaisi jotenkin huomattavasti jännemmältä ja sankarillisemmalta. 😀

Päätetään tämä sekava postaus vielä mahtavaan talvipukeutumisvinkkiin. Mikä olisi tyylikkäämpi tapa suojautua luihin ja ytimiin hiipivältä kylmyydeltä kuin verhoutuminen klassikko taideteokseen. Teddyvuori ja kaikki! 😀

Tämän tyylin huipentuman ja paljon muuta lämmikettä löytää Porin torin laidalla kulkevalla Nortamonkadulla sijaitsevasta Lakki- ja Hattukaupasta. Ja älkääs naurako siellä! Mun kaveri kertoi just ostaneensa sieltä oikein mahtavat lyhyet villahousut ja itse ihastelin ikkunassa ollutta nahkaista lentäjänlakkia. Kyllä pappakaupatkin voi yllättää iloisesti vaikkei nyt metso-fleecet iskiskään. 😉


02.02.2012

Posted at 00:36h in Yleinen by
0 Likes

Iiiih! Sain juuri ilmoituksen, että tämän alesesongin todennäköisesti paras löytöni oli juuri saapunut ensimmäiseen välietappiinsa, eli ystävän ovelle Amerikan maalla. Sitten on edessä vielä matka tänne kauas pohjolaan. Hieman kyllä jännittää, että millainen kaunokainen on livenä, mutta ainakin ensimmäisen silminnäkijähavainnon mukaan ihanalta näyttää.

Henkilökohtaisesti voin kyllä sanoa inhoavani  blogeissa esiintyviä  ”tässä pientä sneak peakia mun ostoksesta! (ja kuva jossa näkyy parhaassa tapauksessa ostoskassin kulmaa)”-postauksia, mutta tällä kertaa sorrun itse innoissani samaan ”enpäs kerro enempää. lällällää”-typeryyteen. Olen nimittäin niin innoissani tuosta ostoksesta, etten malta olla ihan hiljaa, mutta en uskalla hihkua vielä tämän enempää ja esitellä kokonaisempaa kuvaa ennen kuin uutukainen on oikeasti todella omilla käsivarsillani. Mutta kyllähän te nyt jo tuosta nurkastakin näette, että törkeän upeeta blingblingiä on luvassa!

Äääh, kello on taas ihan liikaa! Etenkin kun aamulla on herätys jo kuudelta ja luvassa on tiukkaa kuvaussettiä koko päivän ajan. Mutta tällä kertaa mä olenkin oikeastaan menossa töihin ihan ennennäkemättömällä innolla ja se johtuu siitä, että mulla on uusia mahtavia työkaluja!! Ei enää tympeää taistelua ja kiroilua onnettomien käsisalamoiden kanssa, sillä valaisuhommat miljöössä hoituu tästä eteenpäin Ranger Quadroilla. Olen ehtinyt intoilla tuliteriä vehkeitä jo vajaan viikon, mutta meidän eka yhteinen oikea työkeikka on luvassa vasta huomenna. Mä en melkein malta odottaa. Kyllä mä siis osaan intoilla jostain muustakin kuin kengistä ja käsilaukuista. 😀

Mutta nyt mä kaadun hotellin pehmeisiin lakanoihin ja pidän koko yön peukkuja pystyssä, että tämän Radissonin aamiaiscroissantit ovat kunnollisia, muten kameran takana on hyvin hyvin pettynyt ja kiukkuinen valokuvaaja. Nih. Se on kuulkaa vakava asia ne croissantit.


01.02.2012

Posted at 07:00h in Yleinen by
0 Likes

Vierailin nyt tiistaina ihanassa paikassa, joka oli täynnä värikkäitä vanttuita, neulepuikkojen kilinää ja pehmoisia lankakeriä. Kyseessä oli Porin Eetunaukiolla tämän päivän ajan vierailulla ollut Marttaliiton ja Novitan Tumppurekka.

Jaa niin mikä?, saattaa siellä moninyt ihmetellä. Tumppurekassa voi istahtaa neulomaan Marttojen opastuksella, tutustua Vanttuut-näyttelyyn ja uusiin kivoihin tumppuideoihin. Rekasta voi myös ostaa Novitan lankoja ja muita neuletarvikkeita sekä lehtiä.

Aiempien vuosien Sukka- ja Tilkkurekkojen tavoin Tumppurekassa on ideana tarjota yhdessä tekemisen ja onnistumisen elämyksia ja viedä käsillä tekemisen ilosanomaa ympäri maata. Näin Martat ovat aktiivisesti tekemässä töitä maabrändityöryhmän kansalaisille asettaman tavoitteen eteen: siirretään kädentaitoja sukupolvelta toiselle.

Itse en tänään ehtinyt neulomispuuhiin, niin mielelläni kuin olisinkin hapuillen luonut silmukat ystävällisten Marttojen avustuksella. Rekkakiertueen teemaksi on valittu lappilaiset perinteiset Lovikka-lapaset joita Martat vakuuttelivat helpoksi malliksi myös aloittelevalle neulojalle.

Puikkojen kilisyttämisen sijaan minä keskityin vain ihailemaan itseäni taitavampien aikaansaannoksia ja hypistelemään pirtsakan värisiä lankoja. Seinällä roikkuneiden kirjoneulelapasten seassa näkyi ainakin kymmenen tuttua mallia, juuri samoja kauniita kuvioita joita mummini on vuosien varrella taituroinut käsiäni lämmittämään. Mummi on jo 91 vuotias eikä hänen kätensä ole enää moneen vuoteen kestäneet neulomista Sen vuoksi minulle olikin melkoisen itkun paikka, kun ullakkokomerostamme varastettiin joitakin vuosia sitten yksi lipasto.

Sen Sotkan karmean lastulevyhärpäkkeen pois viemisestä olisin voinut voroille vaikka maksaa, mutta sisältö oli korvaamataon. Siellä meni talvihattujen ja kaulaliinojen kanssa myös monta paria minulle niin rakkaita mummin tekemiä lapasia. Riemu olikin sitten melkoinen, kun äitini viime vuonna soitti löytäneensä meiltä kotoa vielä muutaman aivan iskemättömän parin mummin vanttuita. Vaaliin niitä nyt entistä suurempina aarteina.

Mummini on siis taitava neuloja ja oma äitini uskomattomia luomuksia taikova neulesuunnittelija. Näistä lähtökohdista huolimatta neulegeenit ovat onnistuneet ohittamaan minut. Olen neulonut yhdet säärystimet, yhdet lapaset ja yhdet sukat, eli ne pakolliset jutut ala- ja yläasteen käsityötunneilla. Melko rumia ne opettajan ja äidin maltin ja avun ansiosta valmiiksi saadut tekeleet olivat, mutta niitä lapasia muistan sentään ala-asteella jopa käyttäneeni.

Myöhemmissä vaiheissa neulomiseni ovat rajoittuneet muutamaan aloitettuun (muttei koskaan loppuun saatettuun) kaulaliinaan, sekä yhtenä syksynä joululahjoiksi taiteilemiini pipoihin. Pipo koostui aina oikein neulotusta suorakaiteesta, joka taitettiin keskeltä kahtia ja ommeltiin sivusaumat. Lopputuloksena oli kiva ”korvapipo”. Niin yksinkertainen toteutus, että jopa minä onnistuin. Kavennuksista tai sen sellaisista en olisi mitään tajunnutkaan. Mutta siinä ne minun neulomiset. Onneksi on lähipiiri pitänyt minut pipoissa, lapasissa ja sukissa.

Olin viisivuotiaana toivonut joululahjaksi bambuneulepuikkoja. Se taisi olla se hetki elämässäni kun olin hetken aikaa oikeasti langan mutkalle pistämisestä kiinostunut ja olisin halunnut omat puikot. Kauhean lahjavuoren seasta paljastui jos jonkinmoista yllätystä kuten pissaava vauvanukke ja Mauri Kunnaksen Urheilukirja. (miten mä voin muistaa noi? 😀 ) Suuri pettymys oli kuitenkin edessä kun kaikki paketit oli avattu. Yhdestäkään pukin tuomasta nyytistä ei nimittäin paljastunut niitä hartaasti toivottuja bambupuikkoja. Voi sitä harmia ja traumaa. Koko suku muistaa tämän karmean katastrofin edelleen. Siinä taisi siis mennä meikäläisen neulejuna niiden kauppaan jääneiden bambupuikkojen mukana. Mamman puikoillahan sitä hommaa ei ollut yhtään niin kiva kokeilla kuin omilla olisi ollut. Joulupukin vika siis, ettei musta tullut neulehirmua! 😀

Mikäli neulominen ja tumppuhommat kiinnostaa, niin suosittelen piipahtamaan tuolla värikäässä Tumppurekassa, jos se omalle paikkakunnalle sattuu. Viime lauantaina Jyväskylästä kiertueensa aloittanut rekka kiertää yhteensä 19 paikkakunnalla pe 17.2. mennessä. Keskiviikkona 1.2. on vuorossa Turku (kauppatori) ja perjantaina 3.2. Lovikka-lapasia neulotaan puolestaan Narinkkatorilla Helsingissä. Muut kiertuepaikkakunnat ja päivämäärät voit tarkastaa TÄÄLTÄ.

Ja ei tosiaan haittaa jos et vielä osaa. Mene paikalle, osta lankaa ja istahda ihanien Marttojen neuvottavaksi. Mikä olisikaan kivempi ja lämpimämpi tapa piristää ankean tummaa talviasua ja myös omaa mieltä kuin pirtsakan väriset itse kasaan taistellut tumput! Ja jos ei näille pakkasille ehdi valmiiksi, niin nou hätä, tulee se talvi ensi vuonnakin. Tai jos et tahdo neuloa, niin käy ainakin ihastelemassa tumppuja ja juomassa sumpit. Tumppurekasta tuli ainakin itselleni todella hyvä mieli.