18.09.2012 Ihastuttavat postimerkit
Awww! Ihan pakko näyttää teillekin miten ihania postimerkkejä tänään bongasin pakettia noutaessani. Molemmat merkit ovat ilmestyneet tämän kuun alussa.
Minulla ei nyt edes ollut mitään tarvetta postimerkeille, mutta nämä arkit oli silti ihan pakko ostaa. Menevät siis säilöön monien muiden keräilyn vuoksi hankittujen arkkien joukkoon.
Miika Saksin kuvittama viiden 1. lk:n merkin Syysuni -arkki ilmapalloineen ja linnunpelättimineen hurmasi taianomaisella värimaailmallaan. Jotenkin ihan tuli sellainen fiilis, että tuolla hevosella olisi pitänyt olla vielä sarvi otsassa.
Vaikka arkin merkit (kuumailmapallo, linnunpeläti, lyhdyt, joutsenent ja tyttö + hevonen) toimivat varmasti kauniisti yksittäinkin, niin ihaninta nämä merkit olisi silti liimata kokonaisena arkkina paketin kylkeen lähettäessään ystävälle vaikkapa syntymäpäivälahjaa.
Toiset ostamani merkit saivat minut todellakin sanomaan aaaaawwwwww! Minulla on meneillään ihan hillitön innostus söpöihin eläimiin. Tuijottelen iltaisin pupujen, kissanpentujen ja suloisten koirien kuvia Cute Overloadista ja murukin tietää ottaa kaikki eläinlapsukaisia sisältävät luonto-ohjelmat nauhalle minua varten. En siis mitenkään voinut vastustaa tuota Satu Lusan suunnittelemaa kuuden ikimerkin postimerkkivihkoa.
Yritän kovasti miettiä kuka karvapalleroista on mielestäni kaikista suloisin, mutta se on lähes mahdottomuus. Hieman surkean näköistä mäyristä tekisi kyllä ainakin heti mieli paijata, mutta mielelläni ottaisin syliin noista jokaikisen, jos en olisi allerginen. Oih ja voih. Mutta onneksi aina voi kuitenkin katsella edes kuvia. 🙂