-postauksen tuote saatu veloituksetta-

Kaivelin tuossa pari viikkoa sitten meikkivarastoani uuden ripsivärin toivossa ja löytyihän sieltä jemmasta onneksi useampikin korkkaamaton kokelas. Nappasin käyttöön muistaakseni Indiedaysin maaliskuisten synttärikekkereiden lahjakassissa saadun Maybellinen Illegal Length maskaran ja yllätyin iloisesti.

En ole oikeastaan pariin vuoteen tainnut ostaa ripsivärejä muuten kuin kerran tai pari Diorshowta lentokentältä reissuilla ollessa, mutta muuten olen käyttänyt järjestelmällisesti pois lahjakasseissa saatuja tai kokeiltavaksi lähetettyjä ripsareita. En ole ripsarin suhteen niin hifistelijä tai merkkiuskollinen, että vain jokin tietty kelpaisi, joten hyvin suuri osa kokeilemistani ripsiväreistä on täyttänyt omat tarpeeni.

Jonkun alekorista muutamalla eurolla poimimani Lumenen (kyseistä tuotetta ei näköjään löydy enää onneksi edes valikoimista) muistan viime talvena nakanneeni roskiin jo parin käyttökerran jälkeen, kun jälki oli mielestäni liian klimppistä, mutta yleisesti ottaen käytän saamani ja ostamani maskarat loppuun ja siirryn mielenkiinnolla seuraavaan.

Eli monet "ihan kivat" ripsarit ovat meikkipussini kautta kulkeneet ja toimineet hyvin arjen kaunistautumisen luotettavina työmyyrinä. Mutta tämä viimeisimpänä korkattu räpsyväri oli pitkästä aikaa sellainen, että ilahdutti minua oikein erityisesti ja fiilis oli muutakin kuin, että "ihan jees". Tässä muutama ennen- ja jälkeen-kuva demonstroimaan millaiset silmäkarvat Illegal Length oikein loihtii.

 

Ennen tilanteessa olen ihan kevyesti taivuttanut ripsiä. Ripseni ovat omalta väriltäänkin onneksi melko tummat, mutta silti melko huomaamattomat. Olen itse ajatellut aina, että minulla on todella lyhyet ripset, mutta joku kosmetologi yritti kyllä joskus väittää, että olen väärässä. Ehkä se onkin lähinnä nuo ulkonurkat joiden ripset tuntuvat aina ihan liian nysiltä ja sinne aina nimenomaan kaipaan pituutta ja lisää näyttävyyttä.

 

 

Sitten tuo hieman epätasaisen näköinen kierteinen harja käyttöön ja töhnät ripsiin. Itse tykkään harjasta ja sillä onnistuu esim. silikoniharjoihin verrattuna "rähjäisestä" ulkonäöstään huolimatta helposti myös pienempien ripsien käsittely.

Ja sitten se syy miksi tykästyin kovasti Illegal Lengthiin: lopputulos, joka on yhtä aikaa sekä lähtötilannetta näyttävämpi että ihanan luonnollisen näköinen!

Tykkään varsinkin arkimeikissä todella luonnollisesta lookista (kyllä, kuvassa minulla on jo päivän kaikki meikit naamassa) ja se pätee myös ripsiin. Illuusiota ripsien yhdestä tai kahdesta lisämillistä en kuitenkaan voi vastustaa, joten Illegal Length onnistui mielestäni taikomaan juuri minun naturelliin lookkiini passaavat räpsyt. Ja sen ekstramillin lisäksi se antoi ripsille kivasti myös lisävolyymiä. Ripset eivät näytä liian meikatuilta, mutta erottuvat silti kauniisti.Tykkään kovasti!

Tämä ripsari  saattaa siis hyvinkin mennä minulla ostoslistalle mikäli meikkivarastosta pääsee jossain kohtaa tarjonta ehtymään. Mutta koskaanhan ei tiedä, jos taas seuraava tulokas onnistuu hurmaanaan minut niin, että unohdan tämän Maybellinen tekoset. Kuka tietää. Mutta ainakin tämän törpön ajan olen varsin tyytyväinen ripsiini.

Yksi miinuspuoli tässä tuotteessa kuitenkin on. Maskarassa on pikkuruista kuituhöytyvää ja ainakin pari kertaa on ripsiväriä laittaessa päässyt käymään niin, että ilmeisesti sellainen kuituhöytylä on luikerrellut silmään ja sehän onkin sitten vaivannut siellä tunnin jos toisenkin.

Mitään sellaista näkyvää ei silmässä näy, että voisi ronkkia ryökäleen poissa, mutta tuntee, että jotain siellå kuitenkin on. Mutta sen näkyvämmin silmät eivät ole onneksi ärsyyntyneet, eli ei punoitusta, veden vuotamista tms, joten kyllä sen jonkin aikaa kestäneen ärsytyksen kanssa on pystynyt elämään silloin kun sitä on ilmaantunut. Mutta tuo siis vinkkinä oikein herkkäsilmäisille, että harjasta voi tosiaan varista sitä kuitua joskus silmäänkin.

Illegal Lengthin hinta n. 14-15 €, mutta näyttäis olevan tällä hetkellä alennuksessa esim. Sokoksen verkkokaupassa 10,50 €.

Miltäs vaikuttaa? Kivan naturelli vai liian pliisu?

 

 

 

 

 


Niin… tulihan siellä Roomassa jonkin verran tehtyä ostoksiakin, vaikka ei varsinaisesti yritettykään ryntäillä kaupoissa. Pääasialliset ostoskadut jätettiin lähes kokonaan väliin ja poikettiin lähinnä erilaisissa pikku putiikeissa, jos tuli jotain mielenkiintoista vastaan. Porta Portesen markkinoista hieman jo kirjoittelinkin ja niiden lisäksi katukauppiaiden kojuja tuli tietysti tarkasteltua, kun kohdalle sattui.

Tässäpä sitten olisi lähes kaikki Rooman ostokseni. Joukosta puuttuu yksi Zarasta (sen verran tuli poikettua ketjuliikkeissä) ostettu pellavapaita ja läjä katukauppiailta ja markkinoilta ostettuja mikrokuituisia alushousuja ja -toppeja.

Tienasin elokuussa pari sataa ylimääräistä normaaliin verrattuna, joten sovin itseni kanssa, että sen rahan saan pistää haisemaan ostoksiin ilman mitään omantunnon tuskia.

Omenanvihreät mokkanahkaiset desert bootsit olivatkin esillä jo  yhdessä asupostauksessa. Ovat todellakin kaikkien niiden kolmenkymmenenyhdeksän euron arvoiset mitä niistä pulitin. Kannatti juosta takaisin Trasteveren jollakin pikkukujalla sijainneeseen puotiin takaisin vielä ihan reissun viime hetkillä.

Vatikaanista haluttiin kaikki tietenkin ostaa rukousnauhat. Itse päädyin tuollaiseen kirjavilla helmillä varustettuun yksilöön, joka kustansi vajaan kympin. Rukousnauhan lisäksi tärkeä vatikaanista mukaan tarttunut juttu oli vaihtorahana saatu Paavin kuvalla varustettu 50 sentin kolikko, joka piti tietenkin tallettaa.

Oransseilla pääkalloilla koristellun rannerenkaan minulle osti äiti jollain ruokakauppareissullaan katukauppiaalta. Maksoi kai huimat kolme euroa. Jostain matkamuistomyymälästä taas tarttui mukaan eurolla suloinen Pinokkio-magneetti, joka pääsi jääkaapin oveen Amsterdamista ostettujen puukenkien kaveriksi.

Oransseja pikkulaukkuja siunaantui matkalaukkuun sitten oikein kaksin kappalein. Yritin pitää silmäni auki oranssin nahkaclutchin varalta jo ensimmäisestä päivästä lähtien, mutta vaikka ihania laukkukauppoja tuli vastaan yksi jos toinenkin, ei toivomaani väriä tuntunut löytyvän. Viimeisenä päivänä sitten hotellimme lähellä oli katukauppias jonka pöytä pursui  upean näköisiä laukkuja, joten pitihän ne käydä kopeloimassa.

Kuvassa taaempana roikkuvaa korutonta clutchia piti sitten ihan jonkin aikaa käännellä käsissä ennen kuin varmistui, että se on materiaaliltaan keinonahkaa aidon sijaan, niin miellyttävän tuntoista materiaalia se oli. Vaikka pääasiassa pyrinkin nykyään ostamaan vain aitonahkaisia tuotteita, niin joskus hinnan ja laadun oikeasti kohdatessa saatan päätyä poikkeukseen ja niin kävi juuri tuon veskan kohdalla. Se nimittötäin maksoi vain kympin ja oli aika tasan sen värinen kuin toivoinkin.

No senhän tietää miten siinä käy, kun jotain etsimäänsä ei ole ensin löytänyt ja sitten vihdoin vastaan tulee se ensimmäinen toiveisiin sopiva. Heti perään niitä kaivatun kaltaisia tuotteita alkaa löytyä sitten enemmänkin.

Vain muutama tunti ensimmäise laukun ostamisen jälkeen hotellimme takana kulkevilta pikkukujilta paljastui vielä yksi laukkukauppa, jonka ovenpielessä roikkui esillä kuvassa etummaisena oleva tupsukoristeinen clutch. Aitoa nahkaa ja irtosi kolmella kympillä, joten pitihän sekin matkaan napata.

Ehdin jo miettiä, että oliko nyt ihan typerää, kun tuli ostettua kaksi melkein samanlaista laukkua, mutta sain ilokseni huomata, että kympin maksanut keinonahkainen on toista sen verran isompi, että se hotkaisee sisäänsä iPadin, joten sain sille nätin laukun.

Reissun ainoa selkeästi hieman tyyriimpi ostos oli Via del Corsolta (eli kyllä siltäkin shopping streetiltä tuli joku pätkä käveltyä) Tiber Shoesnimisestä kenkäkaupasta löytyneet mahtavat nilkkurit. Portugalilaisen Felmini-merkin nahkaiset upeudet hurmasivat minut ensisilmäyksellä, joten ei muuta kuin onnistunut sovitus sekä 120 € tiskiin ja olin hullunlailla hymyilevä uusien kenkien omistaja.

Kengät olivat muutenkin ihan justiinsa oman makuni mukaiset, mutta tuo kirjava vuori, jonka saa kivasti käännettyä näkyville nosti ihastuksen ihan uudelle tasolle. Kenkien nahka on näin tuoreeltaan vielä melko napakkaa, joten täytynee ajaa ne sisään kiskomalla kenkien kansa jalkaan kosteat sukat ja tallustella hetken aikaa kotona.

Tiedättekö sen tunteen, kun jo sovittaessa tiedät kenkien jämäkästä olemuksesta huolimatta, että ne tulevat käytön myötä muuttumaan aivan täydellisiksi? Näiden ihanuuksien kanssa tunee oli juuri sellainen.

Viimeisenä sitten vielä tuollainen musta pikkuveska, joka tarttui mukaan jostain kenkä- ja laukkuliikkeestä jonka nimeä tai sijaintia en kuolemaksenikaan muista. Siellä oli jotain alennushommia menossa, joten pääosin nahkainen (läpän sisäpuoli ja laukun ulkopohja ovat keinonahkaa) Mulberryn Alexaa ulkomuodoltaan muistuttava laukku maksoi 39,50 €.

Itse en olisi toki edes tajunnut tuollaista Alexa-yhdennäköisyyttä ellei siskoni olisi asiasta maininnut. Minä kun en oikein ole kärryllä noista törkyhintaisista merkkilaukuista.

Mutta muistuttipa laukku ketä tai mitä tahansa, niin kiva se on. Mutta tunnustan kyllä, että kyseessä oli ihan täysin sellainen ”en kyllä lainkaan tarttis enää yhtään mustaa laukkua, mutta lällällää järki, ostan silti!” -tyylinen hankinta. 😀

Siinäpä niitä sitten oli. Mitään muuta neuvoa en osaa Roomassa shoppailuun antaa kuin, että kannattaa antaa kaikeinlaisille pikkukujille ja katukojuille mahdollisuus. Esimerkiksi laadukkaita nahkalaukkuja ja mahtavia nahkakenkiä myyviä liikkeitä tulee ihan väkisin vastaam vähän siellä täällä kun vaan pitää silmät auki. Voin sanoa, että olisin löytänyt esimerkiksi kymmenittäin aivan mahtavia bikereita ja saappaita, jos ei olisi tarvinnut laskea rahojaan. Kuola valui monta kertaa pitkin pikkukaupojen lattioita.

Miltä näytti hankinnat? Menikö paheksuttavaksi törsäämiseksi? 😀


 Kuten jo aiemmin sanoin, niin Rooma-jutut eivät ole vielä ohi vaikka lomalta arkeen paluu onkin jo suoritettu. Yksi itselleni mieleenjääneistä jutuista oli ehdottomasti Pantheonin lähikortteleista löytyvät monet monet uskonnolliset vaatekaupat.

20120911-195847.jpg

Ihan parin korttelin sisällä oli jopa neljä taikka viisi katolisia pappeja ja nunnia palvelevaa myymälää joiden näyteikkunat pursusivat upeasti kirjailtuja papinkaapuja, blingbling ehtoollismaljoja, kokoontaittuvia paimensauvoja ja paljon paljon muuta. Oli pakko tuijotella kaikki ikkunat läpi.

20120911-195901.jpg

Näyttävien seremonia-asujen lisäksi tarjolla oli tietenkin myös uskonmiehille ja naisille sopivia arkisempiakin työ- ja vapaa-ajanvaatteita. Alla olevassa kuvassa ilmeisesti sisarten suosimia yöpaitoja ja kerrastoja. Neitseellistä ja mukavaa.

Mutta täytyy kyllä sanoa, että etenkään naiset eivät katolisen kirkon muodin mukaan juuri väreillä iloittele. Mustan mekon päälle voi talvella kietaista harmaan neuletakin ja viimassa pusketaan harmaassa tai mustassa villakangastakissa. (kuulostaa ihan meidän suomalaisten talvipukeutumiselta. :D) Paavi, piispat ja kardinaalit puolestaan saavat verhoutua toisinaan väreihinkin.

20120911-195855.jpg

Via Di Santa Chiaran ja Via Dei Cestarin nurkat olivat tarjonnan puolesta varsinainen nunnien ja sisarten shoppailusuora ja siellä näkyikin paljon ostoskassit kädessä heiluvia mimmiporukoita.

 

Juteltiinkin parin sisaren kanssa yhden liikkeen edustalla ja kyselimme tietäisivätkö naiset mikä liike on itsensä Paavin vaatettava liike. Sisar Rita sanoi sen olevan Via Dei Cestarilla sijaitseva De Ritis, mutta internetin mukaan ainakin Paavin valtakauden ensimmäiset vaatteet ovat tulleet jo yli kahdensadan vuoden ajan Gammarellistä.

Löysin ehow.comista artikkelin, jossa kerrottiin, että aina kun konklaavi kokoontuu valitsemaan uutta Paavia, valmistaa Gammarelli Paavillisen vaatesetin monessa eri koossa valmiiksi niin, että valittiinpa Paaviksi kuka tahansa ehdokkaista kuka tahansa, voi hän heti sujahtaa oikean kokoiseen virka-asuun.

20120911-195911.jpg

Itseäni jäi lähinnä mietityttämään, että saakohan noista kaupoista kuka tahansa mennä tekemään ostoksia. Olisinko siis voinut hakea itselleni vaikkapa kardinaalinpunaiset sukat taikka koristeellisen ”pannumyssyn” kahvipöytää koristamaan, se jäi reissulla selvittämättä. Mutta sisaret joiden kanssa keskustelimme, tarjoutuivat kyllä viemään meidät johonkin heidän lempikauppaansa, joten uskoisin, että tavallinenkin tallaaja voi tehdä tuolta pyhiä vaateostoksia, jos katolisen kirkon muoti viehättää.