04.11.2012 Pitsinaamio keräsi kehuja
Viikonlopun alkuperäiset suunitelmat eivät sisältäneet mitään halloween-häröilyä, mutta jotenkin siinä vaan kävi niin, että päädyttiin Iinan kanssa eilen illalla seuraavanlaisiin tunnelmiin.
Monen mutkan ja useiden kekkereiden kautta päädyimme Noir Conceptin halloween-bileisiin ja sieltä vielä Dubrovnikiin. Noirissa juhlakansa oli todella panostanut kostyymeihin ja törmäsimme mm. pariin Karl Lagerfeldiin, Captain Americaan ja pienestä merenneidosta tuttuun Ursulaan. Siinä joukossa omat normivaatteet ja perusnaamat alkoivat tuntua todella noloilta ja huomiota
Myös Vivienne Westwoodin upeisiin korkkareihin, pitsipoksyihin, korsettiin ja stay uppeihin sonnustautunut barokkiherra oli niukasta asustaan huolimatta todella näyttävä ilmestys.
Koska olimme alipukeutuneita, täytyi meidän pikaisesti keksiä jotakin. Laukusta löytyi huulipuna ja yksi pitsikapistus.
Niinpä piirrelttiin Iinuskalle vähän leveämpi hymy ja minulle mystinen puoli naamaa peittävä maski. Sain näkökenttääni yllättävän vähän rajoittaneesta naamiostani todella paljon kehuja illan aikana ja naurut oli taattu, kun kerroin mikä päässäni oleva härpäke todellisuudessa on. Ne on nimittäin Iinan rintaliivit!
Olin juuri aamulla pelleillyt noiden tissiliivien kanssa todeten, että itselleni nuo riittäisivät korkeintaan unimaskiksi. Siitä se ajatus sitten lähti. Hienot korvatkin tuli kaupan päälle, kun liivien toppaukset ja kaarituet torröttävät pään sivuilla. 😀
Viihdyin maskissani mainiosti, sillä sen suojista saattoi häpeilemättä tuijotella komeita miehiä. 😉
Dubrovnikissa saatiin sitten vielä minulle mustat huulet ja Iinalle kunnon maalit naamaan, kun paikalla oli kauheuksia juhlakansan naamaan taituroinut Cthulhu. Tuo maskeeraajan oma lonkeronaama (ylläoikealla) oli kyllä ainakin omasta mielestäni illan pelottavimman näköinen naamioituminen. Hyvä kun uskalsin edes istua kauhistuttavan kammotuksen käsittelyyn.
Baarin hämärässä meitä tuli vastaan myös Iinan ”kadonnut isoveli” jonka kanssa oli pakko napata yhteiskuva.
Tuollaisen horror-kaunottaren viereen siis sain kömpiä, kun palasimme kemuista kotiin. Kotimatka sisälsi mm. Mäkkäri-visiitin sekä minun katusoittajaan kohdistuneen hillittömän halailukohtauksen. Jamppa nimittäin soitti teiniaikojeni suosikkia Goo Goo Dollsia, niin kyllähän siinä ihan herkistyi.
Kitarasankari oli onneksi piinkova ammattilainen, eikä musisointi tauonnut tahdiksikaan vaikka yksi tissiliiveillä naamioitunut naisimmeinen lonkeroitui hetkeksi ympärille. Pointsit siitä. Ja kolikoita kans.
Asukuvien ottaminen klo 2.52 useamman skumppalasillisen jälkeen ei ehkä ollut se kaikista kirkkain idea, mutta tulipahan räpsittyä parit todella kuraiset otokset. Olin liikkeellä todella rennoissa vetimissä ja pitsiliivien kaverina päälläni oli marimekon lyhythihainen pellavaneule ja Elloksen alesta tilaamani taskuin varustettu hame.
Punaiset Bullbokserin nilkkurit valikoituivat jalkaan illan ensimmäisten kemujen väriteeman vuoksi. Noista punaisista, kuohuvista tyttöjen kekkereistä lisää huomisessa postauksessa.
Että semmonen pikainen halloween stailaus!