Minulla olisi jonossa kymmenen juttua joista voisin postata, mutta nyt on ihan pakko palata vielä hieman tuohon edelliseen Naked truth -postaukseen ja sen aiheuttamaan pienoiseen viraali-ilmiöön. (kyseiseen postaukseen pääset TÄSTÄ!)

Kirjoittaessani postauksen ja haastaessani muita bloggaajia mukaan ajattelin, että olispas hauskaa jos vaikka neljä tai viisi bloggaajakaveriani innostuisi asiasta. Veikkasin myös, että postaus poikisi ehkä maksimissaan parikymmentä kommentti, joka siis on todella hyvä määrä omassa blogissani. No, veikkasin väärin. 😀

On hienoa nähdä, että onnistuin herättämään keskustelua. Sitä on käyty monien blogien kommenttibokseissa ja Facebook-sivuilla. Suurin osa on kokenut aiheen hyväksi ja tärkeäksi ja sanonut, että vallalla olevat kauneusihanteet todellakin tarvitsisivat venyttämistä. Sitten on ollut myös niitä joiden mielestä koko meikittömyyshaaste on ollut ihan idioottimaine, koska ”eihän meikittömyydessä ole mitään ihmeellistä”. No ei ole tietenkään kaikille, mutta hyvin monelle naiselle sekin on suunnattoman suuri kynnys.

Minä olen bloggaajana sitä laatua joka ilahtuu ihan suunnattomasti, jos kaiken kirjoittamani hömpän keskellä joku yksikin ihminen kokee saaneensa jostain minun kirjoittamastani tsemppiä ja kimmokkeen ajatella jotain toisin. Ja sitä tuo postaus on onnistunut kommenttien perusteella tekemään.

Bloggaajat kuvien takana ylhäältä vasemmalta: Taking Life It is-Enni, Peace, Love and Bubblegum-Kirsi, Hearts & Minds -Sansu, Kemikaalicocktail -Noora, Pupulandia -Jenni, Step by Step -Tiina, Focus on Fashion -Salla, More to Love -Mimmi ja 365 days with Ida -Ida.

Olipa huomiota herättänyt blogi-, some- tai mikä tahansa -ilmiö sitten mistä aiheesta tahansa, niin aina tulee myös se aallon kohta, kun esiin nousee vastustusta. Tämän aiheen kohdalla arvostelu on näkynyt mm. siten, että bloggaajien on sanottu olevan ”liian virheettömiä”. Että hyvä se on kuulema näytellä hyvää ihoa ja tekoripsiä, kun oikea totuus on toisenlainen. Että nyt sitä kuulema vasta vääristynyttä kuvaa levitetäänkin.

Tuohon en oikeastaan voi todeta muuta kuin, että ei bloggaajatkaan nyt sentään ole yksi yhtenäinen rotu. Ihan on laidasta laitaan tavallisia tyyppejä täällä blogien takana. On näppynaamoja, täydellisellä iholla siunattuja, niitä jotka käyttää itseruskettavia, niitä jotka on kalpeita kuin aave, pallopäitä, ovaalikasvoisia, pyöreitä, hoikkia ja kaikkea siltä väliltä.

Tärkein pointti tässä aiheessa nyt kuitenkin oli ja on, että omasta peilikuvasta kannattaisi oppia tykkäämään ja muidenkin ihmisten kohdalla katsoa syvemmälle kuin vain ulkokuoreen.

Mutta hyvää tai huonoa, niin hämmentyneellä ilolla olen haasteen leviämistä ja keskustelua sen ympärillä seurannut. Huomenna on jo varmasti uudet aiheet ihmisiä keskusteluttamassa, mutta ehkäpä yksi tai kaksi pientä ajatuksen siementä jäi ihmisten mieliin itämään.

Vielä eilen päivällä suunnittelin, että keräisin tänne kuvakollaasin kaikista löytämistäni meikittömistä bloggaajanaamoista, mutta nyt alle kaksi vuorokautta postaukseni julkaisun jälkeen olen saanut huomata sen täysin mahdottomaksi. Ja yllätykseksni asia ei suinkaan rajoittunut bloggaajiin, vaan onpa jotkut ihmiset toteuttaneet haastetta Facebook-profiilikuvillaankin!

Olenkin siis kerännyt linkkejä muiden Naked truth -postauksiin Tyyliä Metsästämässä -facebook-sivulle ja lisään niitä sitä mukaa, kun vastaan tulee. Kurkatkaa siis ihmeessä TÄNNE!


Mä harvoin mitenkään suivaannun blogien kommenttibokseissa esitetyistä typeristä kommenteista ja vielä harvemmin mä vaivaudun niihin tarttumaan kommentoidakseni takaisin. Omassa blogissani jotkut harvat päänaukomiset ulkonäöstäni ja kiloistani olen yleensä kuitannut jollain ”diipadaapa-ihansamantekevää”-vastauksella.

Kuluneella viikolla luin kuitenkin rakkaan ystäväni Iinan blogista kommentin, joka sai päässäni napsahtamaan. Mm. alla olevan kuvan sisältäneeseen, Mert Otsamon Iinalle suunnittelemaa pukua esittelevään postaukseen oli tullut kommentti, jossa sanottiin, että puku olisi sopinut paremmin jollekin hoikemmalle ihmiselle, sillä avoin selkäpuoli on kovin paljastava.

Meikäläisellä paloi käpy tässä kohtaa melko täydellisesti ja kirjoitin melko äimistyneen ja tulisen vastauksen kommenttiin. Mikä ihme on tämä joidenkin ihmisten ajatusmaailma, jonka mukaan vain johonkin todella tiukkaan muottiin sopivat ihmiset saavat pukeutua niin kuin haluavat? Tai, että on kauhistus, jos jollakin näkyy valokuvassa kaksoisleuka, vatsamakkara tai ihan mikä tahansa inhimillinen ”virhe” kehossa. Heti ollaan huomauttelemassa, sillä onhan se nyt herran jumala kauheeta, jos joku muu kuin mallimaailman tai Hollywoodin kauneusihanteet täyttävä ihminen näyttää vartaloaan ja ihoaan photoshoppaamattomana.

 

Yhden lukijan puolestaan ehdotettua minulle joululahjaksi kuvankäsittelyohjelmaa ja kurssia sen käyttön, alettiin tosissaan miettimään, että mikä ihmisiä oikein vaivaa. Mulle on ihan sama jos joku arvostelee mun ottamia kuvia, sillä ei oo tässä asiassa nyt mitään väliä, vaan nämä kommentit saivat pohtimaan sitä, että miksi on niin suuri rikos olla normaali ihminen.

Onko lehtien käsitellyt kuvat todella saaneet monet meistä sellaiseen mielentilaan, että photoshoppaus on välttämätöntä? Onko totuus niin vallan hirvittävää, että tällaisten tavallisten ihmisten kuin vaikkapa me bloggaajat, on suojeltava lukijoita siltä kaikin mahdollisin keinoin? Siellähän saattaa joku todellisuudesta vieraantunut tyyppi vaikka järkyttyä, jos näkee ihohuokosia, tai vaikkapa finnin!

Olen valokuvaaja, joten kyllä, kuvien käsittely on itselleni ihan arkipäivää. Muotokuvista häivytetään hurjan tummia silmäpusseja ja poistetaan lapsilta mustelmia. En siis missään nimessä olen kuvankäsittelyn vastustaja, vaan omatkin blogikuvat kulkevat aina photarin kautta. Useimmiten blogikuvat käyvät läpi lähinnä sävyihin ja kontrastiin vaikuttavia säätöjä, mutta oikein paskana naamapäivänä tulee toisinaan poistettua se naaman suurin finnikin.

Kysymykseni kuitenkin kuuluu, että miksi ihmeessä sen kuuluisi olla jokin oletus, että kaikki kuvat käsitellään virheettömiksi? Miksi on niin kamalaa, jos valokuvassa näkyy jotain sellaista, mitä on mahdollista nähdä livenäkin? Meistä jokainen näyttää jostain kulmasta katsottuna kauniimmalta kuin jostain toisesta.

Hoikimmallekin ihmiselle ilmaantuu ryppyjä, ruttuja ja makkaroita, kun sopivalle mutkalle vääntäytyy. Keho elää ja näyttää erilaiselta päivästä, vuorokaudenajasta, valosta, vaatetuksesta ja katsojasta riippuen. Se mikä jonkun mielestä on kamalaa, on toisen mielestä kaunista.

Tässä kuvassa olen minä tänään. Täysin meikittömänä, tukka unen ja pipon jäljiltä ja photoshoppaamattomana. Mahtaako siellä nyt yleisö haukkoa henkeään kauhusta? Iho on täynnä virheitä, väsymys paistaa silmänalusista ja kulmat rehottavat nyppimättömänä. Olenko nyt siis kamala ihminen jonka kuuluisi hävetä olemassaoloaan? Onko tämän kuvan julkaisu ilman perusteellista kuvankäsittelyä jonkun mielestä nyt suurikin rikos? Kauheeta, kun joku näyttäytyy täysin luomuna, eihän sellainen nyt sovi nykykultturissamme ei kaduille eikä internetiin.

En minä ajattele olevani suunnaton kaunotar, mutta en myöskään ajattele ulkonäköni olevan tärkein itseäni määrittelevä asia. On huonoja naamapäiviä jolloin peilikuva ei juuri kiinnosta ja toisinaan taas peilistä tuijottaa omasta mielestä varsin mukiin menevä mimmi. Olipa naamapäivä mikä hyvänsä, olen kuitenkin aina luottanut siihen, että tärkeämpää on pääni sisältö. Kun ystävä nauraa kanssani putkeen tuntitolkulla tiedän olevani hyvää seuraa ja rakastettu ihminen huolimatta siitä kuinka marsulta näytän nauraessani ja kuinka monta kaksoisleukaa se saa minulla esiin.

Mitä jos hyväksyttäisiin sekä oma, että kanssaihmisten epätäydellisyys.

Toivoisin meidän bloggaajien pystyvän taistelemaan sitä ilmapiiriä vastaan, jossa sallittua on vain virheettömyys. Ilahtuisin kovasti, jos muutkin bloggaajat innostuisivat postaamaan itsestään kuvan juuri sellaisena kuin ovat meikin alla, photoshoppaamattomana. Näytettäisiin, että jokaisen blogin takana on ihan oikea ihminen pienine virheineen. Sillä niin täydellisesti kuin se välillä unohtuukin, niin kultturissamme vallitseva kauneusihanne on useimmiten melkoisen rakentamisen ja kuvankäsittelyn tulos.

Totean loppuun kuten Vilan näyteikkunan mainoksessakin jokin aika sitten luki, ”you will never be more than you are naked”. Vatsamakkarat ja allit sentään saa halutessaan vaatteiden alle piiloon ja jos mieli tekee, niin silmänaluset voi photoshopata. Se on valintoja. Mutta ahdamielisyyttä, todellisuudesta vieraantumista, ilkeyttä ja tyhmyyttä, asioita jotka tuntuvat aiheuttavat esimerkiksi toisten ihmisten ulkonäön arvostelua, ei voi photoshopata pois.


Eilisiin Indiedays Inspiration -bileisiin se sitten päättyi. Monen viikon reissu- ja hauskanpitoputki nimittäin. Nyt on edessä paluu normaaliin perusarkeen ilman jatkuvaa laukun pakkaamista ja purkamista ja bussissa istumista.

On jotenkin vähän haikea fiilis. Mä en yhtään tiedä koska näen Iinaa seuraavan kerran. Olen viime viikkoina niin tottunut sen mahtavaan, ihanaan ja parhaaseen seuraan, että tuntuu ihan kauhealta olla erossa. 🙁

Mutta tästä arkeen palaamisen aiheuttamasta haikeudesta takaisin vielä eilisen iloiseen juhlafiilikseen. Adamsissa pidetyissä kemuissa juhlittiin siis Indiedaysin uutta Inspiration-konseptia ja tupa oli täynnä niin bloggaajia kuin muitakin kutsuvieraita.

Itse päädyin työnarkomaanina ottamaan itselleni alkuillan kestäneen valokuvaajan pestin virallisella kuvausseinällä. Kuudesta kymmeneen saakka siis väläyttelin salamavaloja kuvauspisteessä ja missasin näin ollen kaiken ohjelman ja kaverien seuran. Onneksi ihanat tytöt kävivät aina välillä moikkailemassa ja kymmenen jälkeen ehdin vielä hienosti mukaan juhlatunnelmaan.

Muistin onneksi itsekin vierailla kameran edessä sen verran, että illan asu tuli ikuistettua. Juhlien teema oli inspiration, mutta oman asuni teema oli kyllä ennemminkin lack of inspiration. Nopeasti aamulla kassiin heitetty pitsimekko sai kuitenkin vähän kimallusta kaverikseen, kun iskin päähän uuden paljettirusettipannan ja nappasin käteen upean Halston Heritagen kimaltavan laukun. Varvasvammojeni ja kuvausduunin vuoksi kengissä oli tyydyttävä balleriinojen mukavuuteen näyttävien korkojen sijasta.

Luotettiin Idan kanssa molemmat mustaan pitsiin

Tulin paikalle suoraan töistä ystävällisen kuskini tultua noutamaan minua Porista saakka. Siinä missä jotkut juhlavieraista olivat istuneet rauhassa ammattilaisten käsittelyyn, minun hyvin huimaamaton meikkini syntyi autossa jossain Hämeenlinnan paikkeilla.

Olo ei siis ollut ulkomuodon osalta ehkä ihan kaikista upein, mutta onneksi huomiota herättäneet asusteet pelastivat kokonaisuuden. Laukkuani kävi pari tyyppiä jopa kuvaamassa, mutta todellinen kehujen kerääjä oli paljettirusettini. Valehtelematta ainakin kymmenen ihmistä, osa ihan tuntemattomia, kävi kehumassa tukkahärpäkettäni ja useampikin epäili sen olevan huikean asustekuningatar Kirsi Nisosen tekele.

Mutta ehei.. upea bileasusteeni on kotoisin Lindexin lastenosastolta! Hintaa viime viikolla tekemälläni löydöllä oli huimat 4,95 €. Usein parhaat asiat löytyvät odottamattomista paikoista. 😀

mekko/H&M+, ballerinat/Ellos, laukku/Halston Heritage, paljettirusetti/Lindex lastenosasto, rannekoru/JC, kainalossa koreilevat upeat misut Kaisa ja Iina

Kaverit olivat kaikki kauniina liikenteessä. Etenkin nuo Kaisa ja Iina olivat ihan henkeäsalpaavan upeita. Tykkäsin erityisesti tuosta Kaisan Tukhoman reissulta löytämästä naamiosta sekä Iinan kampauksesta jonka oli loihtinut Ville Noir Conceptista. Hieman tuli alipukeutunut ja meikkautunut olo noiden tyttösten seurassa, mutta en antanut sen häiritä menoa.

Menoa riittikin loppuillasta sitten siihen malliin, että onnistuin hukkaamaan lompakkoni (löytyi kylläkin tänään, mutta ehdin kuolettaa kaikki kortit.. 😀 ) ja nappaamaaan vahingossa matkaani yhden Adamsin työntekijän kangaskassin, kun sattui olemaan niin hämäävästi saman näköinen kuin takahuoneessa lojunut omani.

Onneksi kassi saatiin kuitenkin tänään toimitettua oikealla omistajalleen ja kuulin, että hänelle oli yöpaikkakin löytynyt. Avaimethan olivat siis siellä laukussa meikäläisen hotellihuoneessa, joten hän ei päässyt kotiinsa. No, vahinkoja sattuu. Onneksi kaikki saivat omat tavaransa takaisin. Toivottavasti Adamsista kuitenkin välitettiin pahoitteluni kassin omistajalle.

Itse pääsin takaisin Poriin Iina-ystäväiseni ansiosta hänen lainattua minulle rahat bussilippuun. Ne pankkikortit, kun ovat nyt ihan död. No, säästypähän ainakin tulevina päivinä rahaa, kun ei oo maksuvälineitä. 😀

Jotta semmoset oli kekkerit omalta osaltani. Vieraista ottamani kuvat tulevat varmaan maanantaina esille Indiedaysin sivuille, joten sieltä näkee sitten lisää vieraiden juhlatyyliä.

Nyt pehkuihin! Aamulla edessä lapsikuvaus. Näiden viime aikojen hummailujen vuoksi on mentävä sunnuntaiksi paiskimaan töitä.

PS. Tuota H&M+ -malliston pitsimekkoa näkyy olevan vielä nettikaupassa. Mustan lisäksi tarjolla violetti ja koot kattavat välin L-3XL. Löytyy TÄÄLTÄ.