21.04.2013

Posted at 18:52h in Yleinen by
0 Likes

Aurinkoista sunnuntaita kaikille siellä ruutujen toisella puolen! Allekirjoittaneella on kyllä kaunis kevätpäivä hurahtanut hieman ohi, sillä nukuin näppärästi lähes puoli neljään. Mikä lie vienyt niin mehut tästä naisesta, mutta tuli vissiin tarpeeseen tuollaiset yli 14 tunnin unet.

Vaikka viikonloppu onkin eilisten töiden ja tämän päivän nukkumisen vuoksi ollut aika lyhyenlainen, on siihen mahtunut paljon kivaa. Perjantain parhautta edusti muutama ex tempore tuopillinen hyvässä seurassa. Tarkoitus oli käydä pikaisesti töiden jälkeen sillä legendaarisella yhdellä, mutta huomasin vielä monta tuntia myöhemmin istuvani yllättäen täyttyneessä baarissa. Kevyt perjantaipöhnä teki siihen väliin just hyvää.

20130421-172049.jpg

Eilisen parhautta edusti tietenkin iltapäivän mittainen Kiki Hawaijin vetämä burleskikurssi. Pyöräilin töiden jälkeen hiki päässä kotiin vaihtamaan vaatteet ja ehdin juuri ja juuri ajoissa paikalle. Tein matkalla havainnon, että stay upit ja sukkanauhat tuulipuvun alla tuntuu vähän pervolta. 😀

Kikin opastuksella harjoiteltiin sitten burleskin olennaisimpia liikkeitä kuten shimmy ja shake ja tutusttiin erilaisten asusteiden käyttöön. Kokeilimme kuinka hansikkaiden riisumiseen saa käytettyä hillittömästi aikaa ja miten sujuu straptease (olkaimilla leikittely).

Treenattiin myös yleistä asennetta joka on kaiken a ja o. Huikea ryhti, leuka pystyyn, tissit tanaan ja päähän ajatus, että olen upea. Täytyy myöntää, että leopardikoroissani, sukkanauhoissani ja huikean hotissa minimekossani mä todella tunsin itseni aika upeaksi. Oli siis loistavaa itsetunnon hoitoa tuo jumppasalin peilin edessä keikistely.

Päivä huipentui monen burleskiesityksen tavoin tasseleiden pyöritykseen, mitä kaikki halukkaat saivat kokeilla Kikin itse valmistamilla upeilla tasseleilla.

Enpä muista ihan hetkeen olleeni yhtä hauskassa ryhmätilanteessa kuin tuo. Parikymmentä naista treenaamassa erilaisia tissienheilutustekniikoita. Siinä pääsi nauru jos toinenkin. Mutta kyllä minäkin ne pyörimään sain, suuntaan jos toiseenkin ja onnistumisen ilo oli tietenkin ihan huikea!

Näillä omilla moukareilla se ei vaan ollut kauhean miellyttävä tapahtuma ja ryntäät huusivatkin harjoittelun jälkeen armoa. Tunne oli aika sama kuin olisi hyppinyt ilman liivejä. Auts. Tasselihommat toimii siis varmaan helpommin vähän pienemmällä varustuksella.

Mutta kipeät tissit tai ei, niin hauskaa kyllä oli ja kiinnostus burleskia kohtaan vain kasvoi. Täytyy ehdottomasti tutkiskella missä ja milloin sopivia työpajoja taas järjestetään.

20130421-172100.jpg

Lauantaihin toi lisää iloa uutinen, että ystäväni ja asiakkaani Tanja oli voittanut Iltalehden upein talvimorsian -äänestyksen ja kuva oli minun ottamani. 🙂 (tanjan loistavaa hääblogia voi lukea Täällä)

Hauskaa tässä asiassa on se, että saman lehden viime kesäisen kaunein morsian skaban voitti työkaverini Nellyn kuvaama morsian. Vähänkö me ollaan hyviä! 😀

Sunnuntain parasta on ollut kultain kanssa sängyssä kölliminen kissanpentuvideoita katsellen. Lämmin kainalo ja söpöt pienet kisut, mikä loistava yhdistelmä!

Päivään on kuulunut myös tulevan viikon fiilistely. Huomenna saan hammaslääkäriltä purentakiskon ja tiistaina puolestaan on luvassa fysioterapeutin ihanankamalaa käsittelyä ja aika kampaajalle. Torstai ja perjantai puolestaan hurahtavatkin Berliinissä ja lauantaina juhlitaan ystävän kolmekymppisiä.

Niin paljon hyvää siis luvassa, että ihan unohtaa että töitäkin joutuu välillä tekemään. Mutta duunit menee siellä sivussa, kun keskityn ajattelemaan noita mukavuuksia.

Nyt vierailulle katsastamaan kaveripariskunnan uutta kotia. Heippaheiiiiii!


19.04.2013

Posted at 16:03h in Yleinen by
0 Likes

-blogiyhteistyö, tuotteet saatuja-

Sain joitakin viikkoja sitten Lumenelta kokeiluun heidän uuden Touch of Radiance -seerumimeikkivoiteensa ja siinähän kävi kuulkaa niin, että se syrjäytti samoin tein meikkipussissani aiemmin asustaneet meikkivoiteet.

Minä haluan meikkivoiteeni levittyvän ja imeytyvän helposti, peittävän pikkuvirheet ja tasoittavan ihonsävyt, mutta jäljen täytyy kuitenkin samalla luonnollinen ja kuultava. Meikkivoiteessa täytyy olla niin hiton monta asiaa kohdallaan, että vuosien varrelle on mahtunut monta käyttämättä jäänyttä hutihankintaa. Seerumimeikkivoide vastasi toiveisiini. Niin paljon kuin olen Lumenen tuotteita käyttänyt, on tämä ensimmäinen vakiokäyttööni pääsyt meikkivoide heidän valikoimistaan. Minua ei nimittäin ole helppo miellyttää.

En muuten suinkaan ole ainoa tuotteeseen ihastunut, esimerkiksi Jonna julisti saman meikkivoiteen vuoden parhaaksi meikkilöydöksi.

Kosmetiikka-arsenaalini sisältää toki muitakin merkkejä, mutta viime aikoina nämä pitkän linjan kotimaiset tuotteet ovat alkaneet vallata eniten käyttämieni meikkien pussukkaa. Osaltaan tietysti siksi, että saan niitä kokeiluun veloituksetta, mutta montaa tuotetta olen syöksynyt ostamaan itse lisää kokeilukappaleen loputtua. Lumene-tuotteiden arvontapostausta (tulossa lähipäivinä) tehdessäni päädyin samalla tekemään itselleni ominaisen kevyen arkimeikin kokonaan heidän tuotteillaan ja kuvaamaan tänne ennen, välissä ja jälkeen kuvat.

Yllä olevassa kuvaparissa siis vasemmalla surullisen näppyläinen ja paikoitellen punottava lähtötilanne. Oikealla puolestaan välifoto meikinpohjustusvoiteen ja tuon jo edellä mainitsemani seerumi meikkivoiteen jälkeen. Minulla on käytössäni kaksi eri sävyä 2 Hunajamaito ja 3 Aurinkokaakao ja pystyn käyttämään molempia riippuen hieman siitä millaisen lopputuloksen haluan. Usein kuitenkin sekoitan noita kahta sävyä keskenään, niin kuin nytkin.

Meikkivoiteen levitän melko nopeasti ja puolihuolimattomasti sormin. Yksi melko ohut kerros riittää, mutta silmänalusiin ja muihin enemmän peittoa kaipaavin kohtiin taputtelen usein vielä toisen kierroksen. Jos aikaa ja jaksamista riittää, saatan meikkivoiteen levityksen jälkeen lisätä hieman ihon sävyn heleyttäjää (Sun Radiance, sävy 10 Honey Glow) esim. poskipäille ja muille valoa kaipaaville kohdille.

Tämä muutaman minuutin meikki jatkui hyvin kevyellä puuteroinnilla , sekä aurinkopuuterin ja poskipunan sipaisuilla. Silmiin yhtä vaaleaa sävyä luomelle (useimmiten pikaisesti sormella levitettynä), mustaa rajauskynää lähinnä silmän ulkoreunoille, kulmageelillä karvat ojennukseen, ripsien taivutus (jos muistan) ja kerros ripsaria.

Hississä matkalla ulos voi sitten vielä kaivaa takin tai laukun taskusta jonkun niihin jemmatun huulipunan, jotka usein ovat esimerkiksi noita keveän sävyisiä ja kuultavia Lumenen Wild Rose Natural -punia tai jotain kaikkeen passaavia huulikiiltoja. Ja niin on aika naturellin näköinen nassu valmis. En oikeastaan edes jaksa muistaa koska olisin viimeksi jaksanut vaivautua meikkaamaan tämän vahvemmin tai näyttävämmin.

Kuvittelenko mä vaan, vai näytänkö mä tossa kuvassa jotenkin tosi nuorelta? Omasta mielestäni toi kuva on jotenkin ihan babyface. 😀

Kuten jo tuolla edempänä mainitsin, niin tulossa on vielä viikonlopun aikana Lumene-aiheinen arvonta, jossa on jollekin onnekkaalle luvassa mm. tässä meikissä käyttämiäni tuotteita. Samassa postauksessa selviää myös mitkä ovat suosikkejani Lumenen ihonhoitotuotteista.

 


18.04.2013

Posted at 20:13h in Yleinen by
0 Likes

Vauvauutisia. Niitä on todellakin viime aikoina kuulunut suunnasta jos toisestakin. Ihmiset ympärilläni ovat alkaneet lisääntyä sellaisissa määrin, että se on alkanut aiheuttaa minussakin tuntemuksia. Mutta ei, ne tuntemukset ei ole mitään viisareiden raksutusta. En löydä itsestäni minkäänmoista lisääntymisviettiä.

Vauvakuumeilun sijaan mulla on lähtölämpöilyä. Tekisi mieli lähteä. En vaan tiedä, että mihin. Mutta johonkin eteenpäin. Uuteen kaupunkiin, uuteen työhön, uusiin haasteisiin, uuteen maahan, opiskelemaan uutta. Mitä vaan, jotta elämä tuntuisi taas menevän jollakin tavalla eteenpäin.

Olen asunut koko aikuisikäni täällä Porissa, jo lähes 12 vuotta. Olen tehnyt nykyistä työtäni jo yli viisi vuotta. Sekä kaupunki, että ammatti hiipivät elämääni vähän siten, että ”no mennään nyt tuosta ovesta, kun sattui ekana aukeaman” sen sijaan, että olisin miettinyt mitä todella haluan ja kenties nykinyt niitä muitakin ovia.

Nyt sitten 31-vuotiaana mä kieltäydyn katumasta mitään tekemiäni tekemisiäni, mutta mietin silti, että jos nyt valitsisin, niin jotain saattaisin tehdä toisin. Lähinnä ehkä mietin opiskelujani, että nyt en enää valitsisi samoin.

Olen siis nyt sellaisessa elämänvaiheessa, jossa olen alkanut miettiä, että mitä mä oikeasti elämältäni haluaisin. Vielä se ei ole oikein selvinnyt. Mutta sekin tietenkin auttaa, jos oppii tunnistamaan asioita joita ei halua. Kaipa tämä nyt on sitten se kolmenkympin kriisi. Jotakuinkin kymmenisen vuotta jonkinmoista aikuiselämäksi luettavaa takana, niin johan se onkin hyvä välitarkastuksen paikka.

kuva

Tätä kolmenkympin kurssin tarkastusta tässä jo jonkin aikaa tehtyäni olen nyt tullut ainakin siihen tulokseen, että jätän toistaiseksi sen lisääntymisen muiden hoidettavaksi. En ole halukas ottamaan pientä ihmisen taimea vastuulleni. Tässä isossa itsessänikin on ihan riittävästi.

Samalla kuitenkin päässä pyörii myös kaiken faktatiedon aiheuttama ahdistus. Naisen hedelmällisyys laskee jne.. Ja etenkin, kun omalla kohdalla on mitä luultavimmin se tilanne, että mukuloita on sitten todennäköisesti puuhattava isommalla porukalla kuin vaan miehen kanssa kahden kesken.

Tympiikin miettiä, että sitä pitäisi tässä muutaman vuoden sisään alkaa arvailemaan josko sitä haluaisi lapsia koskaan ikinä ja jos vastaus on, että ehkä kenties, niin sitten niitä on kenties mentävä ”tilaamaan” lääkäriltä ja sekin voi olla turhaa.

Niinpä. Isoja asioita. Isoja asioita joiden ajatteleminenkin saa pahantuuliseksi. Ympärillä vauvoja pullauttelevat ihmiset saa mut väkisinkin muistamaan sen, että aikaa ei ole loputtomasti. Päivät, viikot ja vuodet vierii ja mä en tiedä mitä tehdä.Muutoksia kuitenkin kaipaan.

Olen kaikkien äideiksi ja isiksi tulleiden ystävieni puolesta onnellinen, kun näen heidän olevan onnellisia. Mutta samaan aikaan haluan itse vaan ottaa etäisyyttä, unohtaa ahdistavat mietteeni ja ottaa selvää mitkä voisivat olla oman elämäni seuraavat eteenpäin vievät askeleet.

Aika henk. koht. stooria tällä kertaa ja mietinkin kannattaako tästä aiheesta kirjoittaa tänne blogiin. Mutta toisaalta mä tiedän, että mä en suinkaan ole ainoa samojen mietteiden kanssa painiva. Ei tämä ehkä olekaan niin henkilökohtaista ja yksityistä, vaan yleisempää kuin ajattelisikaan. Ei kai ne elämän suuret suuntaviivat ole monelle muullekaan kovin selvät? Eihän?