Posted at 10:57h
in
Yleinen
by Veera Korhonen
Aloin tuossa jokin aika sitten miettimään, että mä kuuntelen musiikkia ihan hirveästi vähemmän kuin vaikkapa muutama vuosi sitten. Kotona harvoin jaksan alkaa kaivelemaan levyhyllyjä ja läppäriltä musan kuuntelu on kyllä aikalailla sen hukkaan heittämistä jos ei jaksa kytkeä vehjettä kiinni kunnon kaiuttimiin.
Jossain vaiheessa kuskailin etenkin matkoilla mukanani iPodia, joka oli täynnä lempimusaani, mutta huomasin aina ärsyyntyväni nappikuulokkeisiin jotka eivät pysyneet korvissani sekuntiakaan tai sitten tuntuivat ikäviltä ja jopa sattuivat korviin, joten musankuuntelusta oli nautinto kaukana ja hautasinkin vehkeet kassiin yleensä jo muutaman biisin jälkeen. Aikani jaksoin silloin tällöin metsästellä omille korvilleni sopivampia kuulokkeita, mutta luovutin jo ajat sitten. Ja niin vaan musiikki pikku hiljaa väheni arjessani ja jäi lähinnä taustalle jäävän statistin rooliin.
Tänä syksynä on kuitenkin kaikenmaailman sulosävelet tehneet vahvasti paluun korviini ja jokapäiväiseen eläämäni ja olen pitkästä aikaa kuunnellut musaa ihan oikeasti. Siis siten, että ”ai tältäkö tää Amorphiksen levy ihan oikeasti kuulostaa!?!”. Olen löytänyt tutuista biiseistä ihan uusia ulottuvuuksia ja yllättäviä bassoraitoja joiden olemassaoloa en ollut läppärin kökkökajareista kuunnellessani lainkaan huomannut.
Musiikki löysi tiensä takaisin korvilleni, kun sain kokeiltavakseni elokuussa kauppoihin tulleet Sennheiserin Momentum On-Ear kuulokkeet. Olin usein miettinyt, että pitäisikö hankkia jotkut kuppikuulokkeet itselle sopimattomien nappien tilalle, mutta kaikki vastaan tulleet mallit olivat aina hirvittävän ison ja kömpelön näköisiä. Nämä söpöt roosan väriset kuulokkeet kuitenkin ilahduttivat sirolla ja kauniilla ulkomuodollaan. Toki tuollaiset sangalliset kupit ovat aina sen verran kookkaat, ettei niistä oikein huomaamattomia saa, mutta näissä ON-Eareissa onkin se kiva puoli, että ovat niin nätin näköiset, että ne päässä kehtaa kyllä kulkea kaupungilla. Kaikista isoista mikkihiiri-möhkäleistä ei ehkä voi sanoa samaa.
Kuulokkeissa on huomioitu myös mukavuus, sillä hiostavan ja korville liimantuvan, kuulokkeissa yleisen keinonahan sijaan kuppien sisäpinat ovat materiaaliltaan pehmeää alcantaraa. Ei siis tarvitse pelätä olevansa ällö märkäkorva pitkänkään musiikkihetken jäljiltä. Arvostan.
Kuulokkeet tulivat silläkin tavalla itselleni sopivaan saumaan, että niiden kaukosäädin on erityisesti Applen tuotteille optimoitu ja itselläni vaihtui oikeastaan kaikki vehkeet omppuihin juuri tänä syksynä. Popittamisen välissä onnistuu siis puheluihin vastaaminenkin näppärästi ja muutamien kavereiden kanssa käytyjen puhelujen perusteella juoruaaminenkin onnistuu luurien välityksellä loistavasti.
Sillä, että on monelta kohtaa hyvä ja toimiva, on tietysti myös kääntöpuolensa. Täytyy nimittäin sanoa, että siinä missä nappulat korvissa hiihdellessä pysyy yleensä jollain tavoilla kärryillä myös ympärillä tapahtuvista asioista, niin nämä Sennheiserit kyllä blokkaavat kaiken ulkopuolisen äänen niin tehokkaasti, että kaupungilla luurit päässä kulkiessa pitää kurkkia ympärilleen ihan erityisen tarkasti. En siis itse uskalla nämä luurit korvilla esimerkiksi pyöräillä. Se olisi ehkä vähän turhan itsetuhoista.
Itse olen siis käyttänyt On Eareja erityisesti bussi- ja junamatkoilla musiikin kuunteluun ja muutamat kävelylenkit ovat ihan huomaamatta pidentyneet kaverin kanssa samalla höpötellessä. Kotona puolestaan luurit ovat päässeet miehen korville, sillä mä en kestä niitä jääkiekkoselostuksia!! Kun ukko siis avaa läppärille jonkun kiekkomatsin livestreamin ja itse haluaisin katsella rauhassa Yleltä koiranpentudokumenttia, niin perhesopu säilyy, kun tökkää kuulokkeet miehelle. 😀
Tässä voisi siis olla hyvä joululahjavinkki vaikkapa miehelle, joka rakastaa musiikkia (tai katsoo lätkää liian lujalla). Tämän vuoden puolella hankituille On Ear kuulokkeille saa normaalin takuuajan sijaan viiden vuoden täystakuun, kun rekisteröi tuotteen 31.12.2013 mennessä. Tuotetta löytyy ainakin Stockmannilta ja Verkkokauppa.comista
Mutta mitä mulla on viime aikoina noissa luureissa soinut? Aiemmin mainitsemaani Amorphista on toki tullut luukutettua, mutta myös kaikkea huomattavasti kevyempää. Loin jokin aika sitten Deezeriin todella nostalgisen soittolistan, joka on täynnä teiniaikojeni suosikkimusaa. Niinpä olen hoilannut tunteella mm. TLC:n, East 17:n, En Voguen ja No Doubtin tahtiin. Kotimaista teininostalgiaosastoa puolestaan ovat edustaneet esimerkiksi Kemopetron, Don Huonot ja Sub Urban Tribe. Oijoi. Voi niitä aikoja.
kuvat: Milla Grönman Photography ja Sennheiser
Postauksen kuvienottotilanteen musana soi kylläkin sellainen villikortti kuin Bee Gees… 😀
Missä tilanteissa te kuuntelette musiikkia? Ja mikä tärkeintä, mitä te kuuntelette?
-Yhteistyössä: Sennheiser-
