15.01.2014 Where’s the party?

Auts, kylläpäs kylkiin sattuu.. ja selkäänkin… mitä hemmettiä? Ai niin, se eilinen Sh'bam-tunti! Mulla on siis ilmeisesti noissa aroissa kohdissa jotain onnettomia lihaksen jämiä, sillä läskiä ei särje. Jaa, että minkälaista se oli? Vai pitäiskö kysyä urheilutermein, että miltä nyt tuntuu? No minäpä kerron. Se oli oikeasti ehkä idiooteinta mitä mä olen koskaan tehnyt isolla ämmälaumalla. Ja mä olen kuitenkin mm. pyörittänyt parinkymmenen itselleni vieraan ihmisen keskellä tissitasseleita näillä G-kupin kannuilla ja se ei saanut mua tuntemaan itseäni missään määrin sillä tavoin idiootiksi kuin eilinen tsädääm-tunti. Pääsin saliin ja eka ajatus oli, että "ei jeesus miten paskaa musaa!" Jengin valuessa paikalle taustalla soi jotain niin kaameeta eurodancea, että teki mieli jo juosta pois. Sali oli suuri ja paikalla oli nopeasti arvioituna ehkä 50-60 naista. Miehiä tämä kyseinen "bailu-tunti" ei ollut paikalle houkutellut. Ympärilleen silmäilemällä kävi selväksi, että neonvärit on nyt treenivaatteissa se juttu. Itse yritin sulautua seiniin mustissa trikoissani ja harmaassa paidassani, mutta kirkkaankeltaiset lenkkarini paljastivat olinpaikkani kanssaurheilijoille. Ohjaaja oli varsin positiivinen yllätys sillä tavalla, että hän ei ollut ärsyttävän ylipirteä eikä huudellut mikkiinsä taukoamatta jotain jaksaajaksaa-kannustusta, vaan luotti omaan esimerkkinsä ja ihan normaalilla intonaatiolla kerrottuihin ohjeisiin. Heti alkuun ohjaaja ilmoitti kylläkin vähän turhan lupailevasti, että "nyt sitten bailataan hittien tahdissa 12 biisin verran!" (Siinä kohtaa mun ajatus oli, että jos nää on bileet, niin missä on viinat?) Homma oli sinänsä yksinkertaista, että jokaiseen biisiin oli aina erilainen muutaman liikkeen sarja, eli jos jonkun biisin koreografiat oli omasta mielestä ihan syvältä (aika usein oli), niin sit vaan rukoili, että  kappale pian vaihtuisi. Musa oli edelleen tunnin oikeasti alkaessa ihan yhtä suolesta kuin saliin saapuessakin (imho), mut mä olenkin vähän enemmän rokkipuolen mimmejä, joten ei oikein tuollaiset yökerhojen tanssilattiolla soiva kama uppoa. Sh'Bam on Less Millsin konsepti ja sitä mainostetaan mm. seuraavin sanoin: "Les Mills SH’BAM-tunti koostuu kuumista liikkeistä, listahiteistä ja uudelleen miksatuista vanhoista suosikkibiiseistä. Tällä tunnilla voit yksinkertaisesti treenata itsesi kuntoon, ja antaa samalla sisäisen tähtesi loistaa!" Tuntikuvauksissa mainitaan aina tanssillisuus ja hauskuus. Ystäväni kertoi erään ohjaajan aloittaneen huutamalla mikkiin, että "nyt kreisibailataan 45 min!" Mulle asti ei kyllä se bailaaminen ja hauskuus välittynyt. Koreografiat olivat välillä todella väkisin väännetyn oloisia ja jopa kökköjä, eikä salillinen naisia hämmentyneinä imitoimassa musiikkivideoiden muka-seksyjä liikkeitä välttämättä ole käsitykseni hauskasta vaan ennemminkin myötähäpeästä. 😀 Mutta en mä nyt sentään niin tosikko ole, että nuo olisivat olleet ainoat ajatukseni. Mietin tunnillä myös, että "tää on onneks suht helppoa ja mä jaksan mukana ihan ok!" Joissakin sarjoissa hieman kevensin ohjaajan esimerkistä vaikkapa jättämällä hypyt itse hieman pienemmiksi tms, mutta pääasiallisesti homma oli ihan rapakuntoiselle sopivaa. Biisit vaihtelivat sopivasti sykettä nostattavammista palauttavampiin, joten pelkoni siitä salin nurkaan kuolmisesta oli turha. Hiki irtosi hienosti ja positiivista itselleni oli se, että tunti ei sisältänyt mitään piinaavaa lihaskunto-osuutta, vaan keskittyi vain tuohon aerobiseen liikehdintään. Luulen, että olisin suhtautunut tuntiin astetta positiivisemmin ellei musiikki olisi ollut omaan korvaani todellakin niin järkyttävää kuraa. Laskin vain mielessäni montako biisiä jäljellä ennen kuin pääsee pois. Aion kuitenkin negaatiostani huolimatta antaa Sh'Bamille uuden mahdollisuuden sillä toivon, että askeleet paremmin opittuaan on helpompi heittää aivot narikkaan ja "kreisibailata". Ja kun kerran Less Mills -konseptista on kyse, niin samoja koreografioitahan hinkataan tunnetusti muutama kuukausi, eli on aikaa opetella nuo huonot musavideomuuvit. Pääsin myöskin suht nopeasti yli siitä "mitä jos oon ainoo joka ei osaa"-kammostani, kun huomasin monen muunkin sekoilevan askelissaan ja olevan yhtä epäluuloinen ilme naamallaan kuin minullakin. Välillä askeleet sujui, toisinaan ei, mut niin se meni muillakin. Tunnin jälkeen fiilikset olivat seuraavat. "ei hitto miten typerää tuo oli" ja "olenpa tyytyväinen itseeni, että raahauduin liikkumaan". On parempi liikkua vaikkapa typerästi kuin ei liikkua ollenkaan. Illalla mieheni kysyi multa, että "no miten se Sh'Bam sitten eroaa Zumbasta? Kun eikö ne molemmat oo sellaisia tanssitunteja" Oli mielestäni ihan hyvä kysymys… Mutta Zumbassa mennään enempi lattarimeiningillä, kun taas Sh'Bamissa musa on helvetisti huonompaa! Ehkä mä meen seuraavaks Zumbaan. Pessimisti ja ikuinen negailija kuittaa. Tulipa testattua ja hyvä niin, sillä nyt tunnen vartalossani lihaksia.