18.10.2015

Posted at 21:51h in Yleinen by
0 Likes

Tämä blogi sai aikoinaan vuonna 2007 alkunsa siitä, että halusin tehdä sähköisessä muodossa samaa rätti- ja kenkähaaveilua, jota olin harrastanut jo teini-iästä saakka leikkelemällä lehdistä kuvia ja liimaamalla niitä vihkoon. Niinpä ei pidäkään unohtaa tätä Tyyliä metsästämässä -blogin alkuperäistä tarkoitusta, joten kirjaanpa nyt heti ylös tämän uusimman himotuksen.

Minua käveli aamulla töihin mennessä vastaan keski-ikäinen rouva söpö pieni piski mukanaan. Normaalisti tuijottelisin silmät sydämen muotoisena sitä narun päässä olevaa karvakasaa, mutta tällä kertaa katseeni nauliutui rouvan takkiin. Ohitustilanne oli nopea, mutta jo tuo muutama sekunti oli riittävä impulssi ja minun oli heti työpaikan koneelle päästyäni syöksyttävä selamaan Barbourin vahakangastakkeja. 

Olen aiemmin mieltänyt Barbourin takit jus keski-ikäisten mammojen ja kuivakoiden kettuja metsästävien britti-ukkojen jutuksi, mutta nyt mä totean haluavani ja tarvitsevani sellaisen itse. En ajatellut lähteä Englannin nummille metsästämään kettuja, mutta näyttäishän noi rotsit nyt yksinkertaisuudessaan ihan sairaan hyvältä kaltaiselleni kaupunkieläjällekin ja passaisivat loistavasti myös huolittelemattomaan lehtikuvaajahabitukseeni. 

Kollaasissa ylempi takki on nimeltään Utility Waxed Jacket ja alempi William Morris Ruskin Waxed Utility Jacket. Linkit vievät Harrodsin sivuille mistä nuo suosikkini bongasin. Vaikka jostain kotimaasta nuo rotsit löytäisinkin, niin en vaan tiedä tuleeko minun ja takkihaaveen väliin ruhoni ulottuvuudet, sillä näyttäisi tosta mun suosikistakin (ylempi takki) suurin koko olevan UK18. Ei mitään käryä onko nuo millaista mitoitusta. Huonolla tuurilla ei ryntäät mahdu tuohonkaan kokoon 18. 

Pitänee kipaista ensi viikolla Stockalla, siellä ainakin myydään Barbouria. Onko kellään antaa muita vinkkejä mistä etsiskellä tuota keski-ikäisen ketunmetsästäjän loimea täällä kotimaassa?

 

 

 


17.10.2015

Posted at 00:22h in Yleinen by
0 Likes

–Blogiyhteistyö, Ivana Helsinki–

Niin paljon kuin mua kiinnostaisikin monen suomalaisen suunnittelijan vaatteet, niin totuus on se, että aika harvalla merkillä riittää kokoja kaltaiselleni plussapallolle. Kun Ivana Helsinki ehdotti blogiyhteistyötä, oli ensimmäinen ajatukseni, että "no mahtaakohan niiltä edes mikään mahtua mulle". Näin kyllä nettikaupasta, että suuresta osasta vaatteita on kokoja 46 asti, mutta olin silti epäileväienn. Halusin ottaa asiasta selvää, joten suuntasin viime pääkaupunkireissulla Uudenmaankadulla sijaitsevaan Ivana Helsingin liikkeeseen tutkimaan ja sovittelemaan vaatteita.

Arvatkaa vaan yllätyinkö iloisesti, kun ihan jokaisesta vaatteesta jota halusin sovittaa, löytyi itselleni mahtuva yksilö. Monet vaatteet ovat tyyliltään aika kaukana omasta pukeutumisestani, mutta sovittelin ihan innoissani kaikenlaista ihan vaan näyttääkseni muille kokoisilleni, että tässä on kotimaista designia myös meille pylleröille! 

Ihastuin kovasti tuohon alla olevan kollaasin kirjavaan sydän-printtiin, mutta harmikseni siitä tehdyt mekot eivät olleet malliltaan meikäläiselle sopivia. Esimerkiksi A-linjaiset mekot eivät oikein ole parhaita kavereita, kun etumuksessa töröttää hirmuhinkit.

Kuoseillaan hurmasi myöskin Moomin by Ivana Helsinki -mallisto. Olin ihan myyty tuolle paljettiselle Muumi-mekolle siitä huolimatta, että mekon väreinä on sinistä ja turkoosia. En voi keksiä mitään siistimpää kuin paljettikuorrutteinen mekko, jossa on muumeja! Ja tuostakin mä olin ihan satavarma, et "ei varmaan mahdu se teidän 46 mulle", mut niin vaan kuulkaa sujahti päälle.

Muumi-mallisto on kuulema villiinnyttänyt erityisesti liikkeessä asioineet japanilaiset turistit ja osa on jopa ostanut samaa vaatetta monella eri printillä, kun ei ole osannut päättää mikä olisi ihanin. Ymmärrettävä ongelma, kun on nämä suloiset valkoiset pylleröhahmot kavereineen kyseessä. 

Mitä tuohon kokopoliitiikkaan vielä tulee, niin huomasin vaatteita sovitellessani, että monet Ivanan vaatteista, esim. mekoista ja neuleista, on malliltaan oversize-kamaa joiden kanssa ei kokolapun numerolla todellakaan ole juurikaan väliä. Esimerkiksi ylisuureksi tarkoitettu trikootunika toimikin itselläni kivasti 40 kokoisena, kun koossa 46 siinä ylisuuressa mallissaan koin vaatteen itselleni epäimartelevaksi. Myyjä sanoikin, että heillä ei kannata liikaa tuijottaa kokolappuja, vaan sovittaa rohkeasti niitäkin "ei omia kokoja". Siinä missä ylisuuret ja löysät mekot ja yläosat toimivat hienosti toisilla, voi sama vaate ollakin eri mallisella ihmisellä toimivampi istuvampana versiona, eli ns. liian pienenä.

Yllä olevassa kuvassa päälläni on neuleviitta koossa 38, isommat koot tuntuivat päälläni aivan liioittelulta. Joten todellakin sanoisin, että Ivanalta löytyy kampetta meille pikkuisen isompaakin lainapeitettä tarvitseville! Itse palaan liikkeeseen ensi torstaina, sillä saan valita itselleni kaksi vaatetta. Toinen on jo lukittu, mutta pari mekkoa vaatii vielä sovituksen, jotta osaan tehdä lopullisen päätöksen. Kuvaan valitsemani releet sitten mahd. pian myös tänne.

Kannattaa muuten klikkailla itsensä seuraamaan mua Instagramissa (@vieruska), sillä maanantaina polkaistaan siellä puolella käyntiin Ivana Helsinki aiheinen arvonta!


14.10.2015

Posted at 22:53h in Yleinen by
0 Likes

Meneillään on duuniviikko SK:ssa, joten mitään asukuvia tai muitakaan rättijuttuja ei nyt hirveesti heru. Niinpä suollan kaikkea epämääräistä diippiä shittiä kuten nyt, pätkiä mun teiniaikaisesta päiväkirjasta! Valitsin muutaman pätkän kesältä 1999, jolloin olin siis 17-vuotias. 

Kyseisen vuoden toistuvia teemoja päiväkirjassa olivat seurustelusuhteen aiheuttama ahdistus (tehtiin eroa kerran viikossa), lentopalloharrastuksen aiheuttamat ilot ja surut, koulusta lintsaaminen ja toistuva alisuoriutuminen ranskan opinnoissa. Myös seksihommat mietitytti, että vähän tekis mieli, mut emmää nyt vielä kuitenkaan. 

Tällaset hyvin kiltit pätkät kehtasin tähän toisintaa, mutta valikoin juuri nämä tekstit, koska tunnistan niistä edelleen itseni niin hyvin. Urheilu laiskottaa, ruoka maistuu ja shoppailu kiinnostaa. 😀

23.6.1999 

"Tää on yhtä lähtölaskentaa. 17 päivää jäljellä ennen mun Ranskaan lähtöä. Eihän se mun poissaolo mitään, mutta kun en tiedä, että onko J (poikaystävä) enää Sotkamossa kun tulen takaisin, vai onko se ehtinyt jo muuttaa. Välillä mä ietin, et mistä voi tietää mikä on oikeasti rakkautta. Entä jos mun rakkaus ei ookaan oikeeta, vaan mä ainoostaan luulen sen olevan?"

13.7.1999 (Tädin luona Ranskassa)

"Käytiin Morvelissa torilla, olis tehny mieli ostaa hedelmiä, juustoja, vihanneksi, mausteita ja ihan kaikkea ihan vaan siitä ilosta, että torilla oli niin ihanaa. Törmäilin mummoihin, mutta osasin vallan mainiosti huikata kaikille pardonit! Olenpas minä vallan kielitaitoinen… Iltapäivällä yritin mennä lenkille, mutta jo pari kilometriä teetti tuskaa, kun ulkona oli 32 astetta ja ukkosta ilmassa. Puuh. Taitaa mennä painonnousun ja rasvan muodotumisen puolelle tämä reissu."

14.7.1999

"Lääh. Tunnin ajomatka vuorille ja sitten istuttiin 4 tuntia sukupäivällisillä. G:n pikkuserkku Pascal on menossa naimisiin. Täytettyjä tomaatteja, sorsaa, herkkusieniä, juustoja, hedelmäsalaattia, torttua, shampanjaa ja viiniä ja tietenkin hankalaa ranskankielistä keskustelua. Ja aina kun multa kysyttiin jotakin, mä halusin vaijota joko pöydän alle tai tehdä harakirin haarukalla."

27.7.1999 (Bourg-en-Bressessä kouluporukan kanssa)

"Shoppailua, shoppailua ja vielä kerran shopping! Bourgissa törmyiltiin vapaina muodostelmina ja tulosta tuli. Sain osto-orgasmin. Siis koskaan en oo tuntenu ostaessa sellaista tyydytystä kuin tän farkkutakin kohdalla. Kahdesti kävin Naf Nafilla sovittamassa ja ihailemassa ja kun viimein päätin hölvätä ihan vihoviimeiset reissurahani 300 frangia, niin kassalla hinnaksi paljastuikin 149! Olin pyörtyä onnesta."

Syy miksi innostuin lainaamaan tänne 16 vuoden takaisia päiväkirjamerkintojani, on se, että oltiin eilen juttukeikalla tekemässä Satakunnan Kansaan ennakkojuttua tämän viikon perjantaina Rakastajat teatterille saapuvasta Päiväkirjaklubista. Amerikkalaisesta Mortified Nation -ilmiöstä inspiraationsa saanella Päiväkirjaklubilla luetaan nuoruuden aikaisia päiväkirjoja, kouluaineita ja rakkauskirjeitä. Ja sehän on tietenkin yhtä aikaa hauskaa, itkettävää ja myötähäpeää herättävää.

Täällä Porissa Rakastajat Teatterin lavalle nousee mm. kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen ja radiojuontaja Laura Aimola. 

Menisin ehdottomasti itse katsomaan ellen olisi tuolloin viettämässä iltaani Isomäen jäähallissa kaukalon reunalla kuvaten miehiä, jotka tökkivät kepakoilla mustaa kumilätkää. Melkein yhtä kivaa kuin päiväkirjaklubi! 

Päiväkirjaklubin FB-sivulta löytyy shown päivämäärät ja paikkakunnat. Teiniaikojen nolouksia luetaan loppuvuoden aikana useampaan otteeseen ainakin Espoossa ja Helsingissä!

PS. Postauksen eka kuva on lukion 3. vuoden luokkakuva, mutta kaks muuta selfieitä, kuten kuvista näkyy. Oonko pkkusen ollu edelläkävijä! Mulla on kokonainen albumi selfieitä lähtien aina vuodesta 1997. 😀