Vaikka omasta kaapistanikin toki löytyy joitakin keinokuituvaatteita, onhan yksi lempipuseroistanikin (ikävä kyllä) polyesteriä, niin sellaisia ei kuitenkaan tulisi mieleenkään vetää päälle tällaisilla talvikeleillä. (No ei kyllä sitten lämpimillä kesäsäilläkään… :D)

Viikonlopun Helsinki-reissuni asu oli taas jälleen hyvä esimerkki pakkasajan villaintoilustani. Rintaliivejä ja alushousuja lukuunottamatta päälläni oli vain villavaatteita ja jalassa luonnollisesti nahkasaappaat. 

Olen varmasti sanonut tämän jo sata kertaa, mutta sanonpa taas: jos joku valittaa, ettei ihan perusarjessa tarkene Suomen talveen kuuluvissa pakkasissa, niin suosittelen tutkimaan vähän tarkemmin niitä vaatteiden materiaalitietoja. Vaihtoehtoja on muitakin kuin paleleminen tai pilkkihaalari.

Tämä päivän postailu jää tällaiseksi lyhyenlännäksi siitä syystä, että deadline puhkuu niskaan. Huomenna nimittäin alkaa koulu Tampereella ja silloin pitäisi palauttaa ensimmäinen esseetehtävä, joka siis on luonnollisestikin edelleen kesken. Mun maailmassa ei tällaiset hommat valmistuis ikinä ilman viimetinkaa. 

Vähän kyllä kauhistuttaa nää opiskeluhommat, ehdin jo katuakin tätä koko siirtoani melkoisesti välillä. Siitä on vuosikausia, kun on viimeksi tarvinnut tuottaa tuollaisia asiallisia kirjoitustöitä ja tuntuu, etten osaa hommaa enää lainkaan. Keskittymiskykykin tuntuu olevan ihan kadoksissa. 

Hieman ahdistusta tuottaa myös se, että edessä jälleen uusiin ihmisiin tutustumista. Ei siksi, että se jotenkin jännittäisi vaan siksi, että se vaan tuntuu jotenkin raskaalta, minä kun olen ihminen joka tarvii tuttujenkin ihmisten näkemisen jälkeen aina eristäytymistä ulkomaailmasta. Mutta enköhän mä selviä. Nyt on edessä kolme lähiopetuspäivää, mutta jatkossa nitä tulee olemaan aina vain kaksi kerrallaan. 

Nyt siis esseen kimppuun!

mekko-Benetton/neuletakki-J.Lindeberg/laukku-Global Accessories/saappaat-Apple Green/korvikset-Lindex


Kuva: kuvakaappaus Twitteristä

Vähänkö sulla on pienet tissit!, kommentoi rinnakkaisluokkalainen poika yläasteaikana-

Oo, melkoiset munkit!, ***tu miten isot tissit!, Ihan järjettömän isot kannut sulla!, kommentoivat useat miehet baariolosuhteissa viimeisen vuosikymmenen aikana. Osa sankareista katsoi oikeudekseen myös samalla kouraista tuota minun vartalossani kiinni olevaa munkkia.

– Ollessani töissä valokuvausliikkeessä, tunkeutui yksi vanhempi miesasiakas tiskin taakse ja kävi kiinni takamukseeni. 

– Opiskeluaikoina eräs opettajana toiminut keski-ikäinen mies tuli baarissa ehdottamaan, että voisimme mennä illalliselle "siellä varmaan keksimme jonkin tavan miten saat suorituksen siitä reputtamastasi kurssista".

– Kävellessäni Porin keskustassa erään baarin ohi, näin ikkunapöydässä istuvan miehen runkkaamassa itseään hyvin avoimesti kadulle päin.

– Yökerhon tanssilattialla jäi tanssimiset aika vähälle, kun vähän väliä oli jonkun käsi hivelemässä pakaraa tai joku tuomassa itseään liian tykö etumus edellä.

Tässä nyt ihan vaan muutama samoin tein mieleen tullut hetki omasta elämästä. Eivät tasan ole ainoat lajissaan. Ja tosiaan jotkut vatipäät ovat keksineet väittää naisten seksuaalisen ahdistelun olevan ihan uusi ilmiö, ja ulkomaalaisten mukanaan tuoma. Sallikaa mun nyt nauraa. Noissa omissa kertomuksissani 1/6 oli sellainen, jossa tunnistin tekijän ulkomaalaistaustaiseksi. Niin kuin sillä nyt olisi mitään väliä. Luvaton käsi perseellä on ahdistava, olipa se sitten minkä värinen hyvänsä. 

Lisää aiheesta löydät mm. Twitteristä hashtagilla #lääppijä, tai vaikkapa tästä Me Naisten jutusta.

PS. "no mut mitä oot pistänyt tollaset vaatteet, sähän kerjäät tätä", jatkoi eräs rintaani tarttunut persläpi nostettuani asiasta helvetillisen metelin. Ehkäpä pilkkihaalari olisi minut tuolta hyökkäykseltä pelastanut?


Tehtiin tänään varsinainen kaapintyhjennyskeitto ja siitä tuli niin hyvää, että kirjaanpa tänne ylös mitä tuli tehtyä. Homma lähti liikkeelle jääkaapissa lojuneista vähän nuhjaisista porkkanoista joista haluttiin eroon ja päätettiin parittaa ne punaisten linssien kanssa. Vihanneslaatikosta löytyi myös muutama pieni peruna, salottisipulia ja yksi suippopaprika, joten kutsuttiin ne mukaan pataan porisemaan. 

Kattilaan nakattiin siis kiehumaan vajaa litra vettä, kasvisliemikuutio, 5 pilkottua porkkanaa, kolme pientä perunaa, 1,5 dl punaisia linssejä, pari kynttä valkosipulia, raastettua inkivääriä ja puolikas chili. Suippopaprika pääsi leikkiin mukaan käytyään ensin uunissa paahtumassa, jotta saatiin kuori nätisti irti ja paprikaan vähän paahteista makua. 

Kaikenlaisia mausteitakin se Tommi sinne nakkeli, kun en ollut katsomassa. Ainakin paprikajauhetta, mustapippuria ja hieman kurkumaa tuomaan nättiä väriä.

Sitten vaan keiteltiin sen aikaa, että peruna ja porkkana pehmenivät. Sillä välin kaiveltiin vähän lisää kaappeja ja aluksi ajateltiin laittaa joukkoon kookoskermaa, mutta sitten bongasin jääkaapista Koskenlaskijan (voimakas) jämät ja sehän passasi enemmän kuin hyvin tähän jämäkeittoon.

Juusto mukaan kattilaan ja lopuksi koko setti sauvasekoittimella soseeksi. Ihan viimeisenä nappasin vielä hedelmäkorissa asustelleen kuppaisen näköisen madariinni puoliksi ja puristin siitä mehut mukaan keittoon. 

Tarjoiluvaiheessa mukaan lisättiin vielä raejuustoa ja persiljaa ja täydellinen pakkaspäivän keitto oli valmis. Ja mikä parasta, keittoa tuli sellainen määrä, että tiedän mitä syön huomenna lounaaksi!

 

Tässä vielä keiton ainekset listattuna: vettä, 5 porkkanaa, 3 perunaa, 2 salottisipulia, 1 suippopaprika, 1,5 dl punaisia linssejä, 1/2 chili, tuoretta inkivääriä, 2 valkosipulin kynttä, koskenlaskijajuustoa, 1 mandariinin mehu + mausteet (paprikajauhe, mustapippuri, kurkuma) ja päälle raejuustoa ja persiljaa.

Ja sehän näissä sosekeitoissa on parasta, että ei näihin mitään ohjeita sen kummemmin tarvitse, kattilaan voi heitellä asioita ihan oman maun ja sen mukaan mitä sattuu komeroista löytymään. Todellä näppärä ja helppo ruoka siis kyseessä ja sopii ainakin omasta mielestäni ihan täydellisesti juurikin kylmiin pakkaspäiviin.

Vaikka tämän uuden aihetunnisteen nimi onkin Tommi kokkaa, niin tällä kertaa oli kyllä sopalla useampi kokki ja tehtiin se täysin yhdessä tuumin. Mutta kyllä se useimmiten minun roolini on olla apukokkina, joka tekee mitä keittiömestarimme käskee. Tommi hoitaa meillä kokkailussa suuret linjat ja minä keskityn pilkkomaan ja hämmentämään hänen visioidensa mukaan. Toisinaan taas ruoka valmistuu näppärästi niinkin, ettei minun tarvitse sen eteen tikkua ristiin laittaa.

Mutta mukavinta on mielestäni kuitenkin laittaa ruokaa yhdessä. Mitä tänään syötäisiin -on kysymys, jota pohditaan usein selailemalla kahdestaan netistä reseptejä. Keittiössä rinta rinnan hämmentäminen onkin nykyään ihan parasta laatuaikaa murun kanssa. Silloin ei sen pohjaan palaneen kattilan tiskaaminenkaan tunnu yhtään tympeältä, kun ollaan keittiössä yhdessä.