Maanantaina on edessä taas #EVEK -kuvaukset, joten laitetaas alta pois edellisen kuvauspäivän tukkakuvia. Letti on maskeeraajiemme tuolissa kääntynyt vaikka mihin muotoon tässä talven aikana, edellisen postauksen aiheesta löydät  TÄÄLTÄ.

Aloitettiin tällä kertaa astetta naturellimmalla lookilla, kun vedimme pätkän täysin paljaina. Ei meikkiä, ei tukkatötteröitä eikä myöskään vaatteita. Ihan normipäivä töissä siis. 😀 Se on muuten jännä, että minusta tuntui jotenkin oudommalta olla stylistin valitsemissa vaatteissa ja koruissa ilman meikkiä ja tukka roikkuen kuin ihan kokonaan alasti. Kun siihen omaan nahkapukuun ei luonnontilassa mitkään pakkelit kuulu, niin se tuntui ihan normaalilta olotilalta. Mutta sitten, kun pisti Jeminan miettimät vaatteet ja niihin sopivat korut päälle, olo olikin ilman laittautumista kovin väärä ja liian paljas. Outoja ne on ihmisen ajatuskuviot.

Kun vihdoin tuli aika pistää kaikki lahonsuojat naamaan ja väännellä karvat uuteen asentoon, aloitettiin homma käymällä hiukset läpi kreppiraudan kanssa. Kun krepatun tukan harjasi auki, oli tuloksena todella ilmava ja muhkea pohja kampauksille. Tuntui kuin ohut hiirenhäntäni olisi vähintään nelinkertaistanut määränsä. Mulla on tällä hetkellä tosi ikävä fiilis tukkani kanssa, sillä se on talven aikana ohentunut varmaan puoleen entisestään. En tiedä missä syy, mutta hiuksia lähtee aivan tolkuttomasti. 🙁 Krepattuna hiukset kuitenkin saivat ihan hurjasti volyymiä, joten tätä kikkaa pitänee alkaa itsekin käyttämään. 

Ekana krepattu hattara taiteiltiin ihanalle toisella puolen päätä lepäävälle löysälle letille. Ja edestä se näytti näin muhkealta:

Tämä nousi kyllä ehkä koko kauden lempparikampaukseksi tähän saakka nähdyistä. Saa nähdä löytyykö tulevana maanantaina mitään haastajaa.

Seuraavaan lookkiin letti avattiin ja laskettiin hiukset edestä otsalle. 

Tämä oli jälleen varsinainen kameleonttikampaus, sillä se oli aivan eri tyylinen joka suunnasta. Takaa päin (mistä ei valitettavasti ole kuvaa) sai jopa pienen fiiliksen banaaninutturasta (!) 

Etuosaa siis väänneltiin lennokkaaksi muotoiluraudalla ja takaosa kiepsautettiin kiinni muutamalla hyvin piilotetuulla pinnillä. Hauska miten siistiltä ja sovinnaiselta kampaus näyttää toiselta puolelta. Ei ihan heti mun arkikampausta katsellessa arvaisi, että tästä ananastukasta saisi taiottua jotain noin ladylikea. No, ei tarvii kuin päätä kääntää, niin vähän toki tunnelmaa muuttuu. 

Olisinpa niin rikas, että mulla vois olla henkilökohtainen kampaaja laittamassa tukan joka päivä!


Ihanaa, puolen tunnin päästä on vihdoin takaisin Porissa! Pari päivää meni taas koulunpenkkiä kuluttaessa ja tänään kiepaisin vielä Helsingissä blogihommien tiimoilta. Ehdin Kansallisoopperavierailun jälkeen vielä treffaamaan Iinaa, joka ikuisti samalla päivän rätit.

Kuten jo pakkauspostauksessa totesin, niin purettuani Köpis-laukun, paiskoin tälle kolmen päivän reissulle kassiin melko samanoloisen setin vaatteita. Tuo valkoinen paita jäi käyttämättä viime viikonloppuna, hameen vaihdoin vain niittiversioon ja vaaleanpunaisen neuletakin sijaan nappasin mukaan tämän harmaan Kööpenhaminasta ostamani.

Tuntuu nuo pitkät villatakit olevan nyt mulle hittijuttu ja se Piecesin vaaleanpunainen on ollut käytössä tosi miellyttävä akryyliepäilyksistäni huolimatta, joten nähtyäni viikonloppuna Piecesin liikkeen ohi kävellessä ovella rekin jossa roikkui vaaleanharmaita samanoloisia, niin kävin tutkailemassa. Luulin ensiksi tuon neuleen olevan sama kuin se edellisviikolla Vero Modasta ostamani vaaleanpunainen, mutta ilokseni tästä yksilöstä löytyikin enempi villaa (40%). Hintaa oli alelapun ansiosta vain n. 27 euroa, joten ostin pois. Onpahan vähän vaihtoehtoja sille koko talven pitämälleni J. Lindebergin mustalle neuletakille. 

Muuten en Kööpenhaminassa paljoa vaatekauppoja kuluttanut, lentokentällä kurkkasin pariin putiikkiin ihan ajankuluksi. Villatakin lisäksi ainoat shoppailut olivatkin pari pientä kosmetiikkajuttua Sephorasta, jääkaappimagneetti (ostan joka reissulta) ja miehen kanssa yhdessä tuumin ostetut Mikkellerin oluenmaistelulasit. Vähän on meininki muuttunut siitä, kun nuorempana aina ulkomaille päästessä tärkein asia oli päästä kiertämään rättikauppoja ja tulla kotiin uusien vaatesaaliiden kanssa. Nykyään on ennemminkin sellainen olo, että ääh, en jaksa. Rätit saa netistäkin. Toki jos jotain oikein nenän eteen sattuu, niin kiva juttu, mut et lähtis oikein urakalla kiertämään kauppoja, niin blaah.

hame-H&M/pusero-Kaiio, Sokos/neule-Pieces/laukku-Olympus (saatu)/korvikset-Mimu

Bussi on muutaman minsan päästä perillä, joten sanon ihanaa perjantai-iltaa kaikille! Mä menen nyt yhden kuppilan ja viileän sihijuoman kautta kotiin.


Sunnuntaille osui matkamme huonoin sää ja aamupäivällä hotellilta lähtiessä naamalle roiski taivaalta ihan rehellistä räntää. Ei annettu kämäisen sään kuitenkaan suurempia masentaa, vaan suunnattiin kulkumme Gammel Strandille, mistä olimme aiemmin ohikävellessämme bonganneet kanaaliristeilypaattien lähtöpaikan. Noin tunnin kierros katetulla veneellä tuntui juuri sopivalta tavalta bongailla nähtävyyksiä pysyen samalla kuivana. 

Tunnin kanaalikierros maksoi 80 DKK (n 11 €)/ per lärvi ja se kiersi reitin, jonka varrella bongattiin monia nähtävyyksiä. Vesiltä käsin nähtiin mm. kuuluisa Nyhavn, Pieni Merenneito perspuolelta (oli nimensä mukaiseti pieni!), pari linnaa (Christianborg, Amalienborg), armeijan aluksia, Musta Timantti aka kuninkaallinen kirjasto ja paljon paljon muuta. Tuollainen opastettu kierros on just kiva tapa nähdä paljon kaupungin tärkeitä monumentteja vaivattomasti. Kyytiin voi Gammel Strandin lisäksi hypätä vaihtoehtoisesti myös Nyhavnista. 

Kanaaliveneilyn jälkeen pyöriskelimme hetken aikaa Strøgetin ympäristössä, mutta ei oikein laajasta tarjonnasta huolimatta innostanut mitkään shoppailuhommat. Sisustusbloggaajien vähän väliä hehkuttaman HAY:n liikkeessä piipahdimme, mutta totesin siellä vain, että en tajuu ja ei oo minun juttu. Mutta trendejä seuraavat sisustusintoilijat viihtyvät varmasti Köpiksessä ja löytävät sieltä vaikka mitä, sen verran paljon siellä näytti tanskalaista/skandinaavista tyyliä edustavia sisustusputiikkeja löytyvän. HAY House, jossa me kävimme, löytyy osoitteesta Østergade 61.

Yhdellä käviksellä (Købmagergade 52) bongasimme opiskelijatalon, jossa oli meneillään kirpputori ja pitihän se käydä kiertämässä. Myyjiä oli kahdessa kerroksessa varmaan lähemmäs sata ja pääasiallisesti nuoria naisia (myymään pääsee vain opiskelijat), joten mynnissä oli enimmäkseen vaatteita ja asusteita, mutta satunnaisesti toki muutakin. Kuten esimerkiksi vuoden 1975 Euroviisu-voittaja Teach Inin levy viidellä kruunulla! Oli pakko Googlettaa toi ja heidän biisinsä on ollut nimeltään Ding-a-Dong, mutta ei kyllä soittanut minun kellojani. Olis varmaan pitänyt ostaa levy ja tutustua. 😀

Tsekkasin tuolta Studenterhusetin sivuilta, että kirppis järjestetään aina kuukauden ekana sunnuntaina! 

Pistäydyttiin myös jo edellispäivänä meitä ihastuttaneessa kauppahallissa, Torvhallernessa ostamassa pari suklaista tuliaista ja nauttimassa hieman lauantaipäivää rauhallisemmasta tunnelmasta. Kuvailin tuolta niin paljon kuvia, että teen paikasta ihan oman postauksensa, sillä se on todella tutustumisen arvoinen mesta!

Illemmalla otettiin sitten suunnaksi ihan Vesterbrossa sijainneen hotellimme lähistöltä löytyvälle Kodbyenin alue, jota myös Meatpacking Districtiksi kutsutaan. Oltiin tsekkailtu muutamia mahdollisia ravintoloita, mutta useampikin syöttölä oli suljettuna sunnuntaisin, (Sama homma myös parin listallamme olleen olutravintolan kanssa, joihin olisimme hinkuneet päivemmällä) vastaan tuli kuitenkin lähes ensimmäisessä kadunkulmassa herkullisista gourmet-pizzoistaan tunnettu Mother. Olin törmännyt kyseisen raflan nimeen lähes jokaisessa Köpiksen ravintoloita käsittelevässä blogipostauksessa ja lehtijutussa, jotka olin ennen matkaa lukenut, joten paikka vaikutti varsin lupaavalta ja änkesimme sisään.

Yhtään pöytää ei ollut tyhjänä sunnuntai-iltana puoli kahdeksan aikaan, mutta tarjoilija otti meidät sydämellisesti vastaan, kertoi pöydän vapautuvan n. vartissa ja ohjasi meidät pienen baarin puolelle odottelemaan. Ei ehditty kuin siemaista alkudrinkkejämme, kun herra tulikin jo huutelemaan nimeäni ja ohjasi meidät pöytään, ja emme olleet edes ainoat jonossa. Eli jos joskus suuntaat Motheriin, ei kannata pelästyä ja perääntyä vaikka ravintola olisi täynnä, pöydän voi saada silti hyvinkin nopeasti.

Kuten ikkunoista kurkkimisen perusteella moni muukin Kødbyenin valkoisen alueen (muut alueet ovat harmaa ja ruskea, nimet viittaavat rakennusten ilmeeseen ja alueet ovat eri aikakausilla rakennettu) ravintoloista myös Motherissa luotettiin valkoiseen kaakeliin. Tilojen historia liha-, kala- jne. -kauppoina siis näkyy. Sisutuksessa oman huomioni kuitenkin herätti erityisesti nuo hauskat Campari Soda  -pulloista kootut lamput, jotka toimivat pöydissä olevien tuoreiden yrttien lisäksi paikan ainoina väripilkkuina.

Mother kertoo maahantuovansa ison osan käyttämistään raaka-aineista itse suoraan Italiasta ja panostavansa valikoimassa aina kulloisenkin kauden ajankohtaisiin tuotteisiin. Itse päädyin tilamaan Burning Love -nimisen pizzan, ihan vain siksi, että täytteenä oli mm. perunaa enkä muista aiemmin sellaista pizzaa testanneeni. Ei pottu nyt ehkä ihan mun pizzatäytteiden top-listalle noussut, mutta kokonaisuutena lätty oli kyllä varsin herkullinen. Molemmat olimme ravintolavalintaamme varsin tyytyväisiä.

Vaikka paikka olikin mennessämme aivan ääriään myöten täynnä, emme joutuneet odottelemaan ruokaa kuin parikymmentä minuuttia. Kiire ei näkynyt tarjoilijoiden naamalta tippaakaan, vaan palvelu oli ystävällistä ja rentoa. Tämä sama kokemus palvelusta minulle tuli kyllä lähes jokaisesta paikasta, jossa matkalla kävimme.

Itse nappasin listalta vielä jälkkäriksi appelsiininkuorella kuorrutetun pannacotan ja se todellakin vei kielen mennessään! 

Jos hintataso kiinnostaa, niin tsekkasin just tilitiedoista, että pari pizzaa, kuoharidrinkki, olut, lasi viiniä, pannacotta ja latte maksoivat Motherissa yhteensä n. 75 €. 

Ihana sunnuntai-iltamme jatkui vielä parissa olutravintolassa, mutta niistä lisää omassa postauksessaan!