Kaksi arjen puuhaa joita mä ehkä eniten inhoan on sukkien parittaminen (miksi kaikki mustat sukat on liian samanlaisia jotta ne erottaisi, mutta liian erilaisia, jotta ne voisi parittaa miten sattuu??) ja matkalaukun pakkaaminen. Sukkahommat jätän usein hermojen mentyä miehen kontolle, mutta matkalaukku se on aina ihan itse pakattava ja sen jätänkin sitten viimetinkaan. 

Ja että mikäkö siinä pakkaamisessa sitten mättää? No se, että on niin tympeetä koittaa miettiä monta päivää etukäteen, että mitä tekee mieli laittaa päälle ja se, että ihan hirveesti liikaa ei viittis kantaa, joten palapeli olisi oikeasti mietittävä fiksusti ja sehän vie tietenkin aikaa ja sitten se onkin ihan katastrofi sitten kun on jättänyt homman viimeiselle tunnille ennen lähtöä. Sitä vois varmaan miettiä asiaa jo hyvissä ajoin, mutta kun käy kotona kääntymässä vaikkapa alle vuorokauden reissujen välissä, niin ei siinä hirveesti sellaista rentoa pohdiskeluaikaa jää.

Mutta nyt tälle Kööpenhaminan reissulle mä onnistuin pakkaamaan melko kompaktin puvuston ja laiskuuttani jatkoin aika samoilla pohjilla vielä tän meneillään olevan kolmen päivän TRE-HKI -rundin. Aikomuksistani huolimatta asukuvia ei juurikaan tullut reissussa otettua, joten ikuistin rättejä kotiinpalattuani ja kasailin tuon ekana olevan, suuntaa antavan kollaasin matkalaukun sisällöstä Polyvoressa (ovat siis vain saman tyyppisiä juttuja kuin omani).

Otin lähtökohdaksi tuon viime viikolla ostamani vaaleanpunaisen Piecesin neuletakin ja nakkelin sen seuraksi laukkuun erinäisiä mustia kamoja. Mukana minulla oli siis vaaleanpunainen pitkä neuletakki, musta neulemekko, kapealahkeiset housut, minihame, musta korkeakauluksinen t-paita, paljettipusero, valkoinen pusero ja musta lyhyt neuletakki. Kaksi viimeistä jäivät kokonaan käyttämättä, joten siirsin ne kotona vaan kassista toiseen ja pääsevät päälle huomenna. Olkalaukkuna toimi Olympuksen musta kameralaukku ja kenkiä oli mukana kolmet; Vagabodin valkoiset korkonilkkurit, mustat matalat solkinilkkurit ja Adidaksen vaaleanpunaiset ZX Flux -lenkkarit. 

Joku voi miettiä, että melko paljon kenkiä viisi päivää kestäneelle reissulle (olin yhden päivän töiden tiimoilta Helsingissä ennen Köpistä), mutta itse haluan pystyä tuollaisella paljon kävelyä sisältävällä kaupunkilomalla vaihtamaan kenkiä usein. Matkustin eniten tilaa vievillä, eli korkonilkkureilla ja pakkasin laukkuun lenkkarit ja solkinilkkurit. Kaikki mukaan valitut kengät olivat tietenkin sellaisia joilla jaksaa tassutella pidempiäkin pätkiä.

Matkustin sekä mennessä että tullessa tuolla postauksen alussa olevan kuvan neulemekko, neuletakki ja korkonilkkurit setillä, sillä mekko on mielestäni mukavin vaate kulkuneuvoissa istuessa.

Housut, t-paita + neuletakki yhdistelmää tuli päiväaikaan käytettyä sekä lenkkareilla että valkoisilla nilkkureilla. Iltamenoihin (keikalle ja illallisille) vaihdoin alla olevan kollaasin mukaisesti päälle hameen ja vaihtelin yläosana joko tuota korkeakauluksista puseroa tai paljetti t-paitaa ja jalkaan kiskoin kilisevät rokkinilkkurit.

Näiden ns. päällysvaatteiden lisäksi pakkaan toki aina mukaan läjän useamman alustopin/bodyn/alusmekon joita alta vaihtamalla varsinaiset yläosat ja mekot pysyvät puhtaampina ja voivat olla käytössä pidempään. Jos siis joku miettii, että miten pärjää monta päivää parilla t-paidalla. Ja vaatteitahan voi toki tuulettaa välillä vaikka hotellihuoneen ikkunalla. 

Kuten jo edempänä mainitsin, jäi minulla mukaan pakatuista vaatteista käyttämättä vielä valkoinen pusero ja musta neuletakki (jälkimmäinen oli pelkkä varotoimenpide, jos vaikka kaataisin punaviinit päälleni vaalean neuleen kanssa), joten väittäisin, että tällä mukana olleella setillä pärjäisi hyvin viikonkin reissun, niin paljon asumahdollisuuksia nuo pari vaatekappaletta tuovat lisää. Minä tuolla Polyvoressa hahmottelinkin millä kaikilla tavoin näitä osia olisi voinut keskenään yhdistää ja kyllähän siitä jo vaihtelua olisi aikaan saanut. 

 

 

Pärjäsin siis loistavasti kuudella vaatekappaleella, kun laskee vain käyttöön päässet. Tätä kutsuisin omassa mittakaavassani jo onnistuneeksi paalapeliksi.


Amorphis-keikan ja olutkuppiloiden lisäksi meillä ei ollut Köpis-reissullemme kauheasti etukäteissunnitelmia. Sen verran olin kuitenkin nähtävyyksiä googletellut, että minua kiinnosti kuningaskunnan historia ja etenkin linnat. Päädyttiinkin sitten lauantaina nappaamaan bussi kohti Nørreportin asemaa, mistä on ihan lyhyt kävelymatka Rosenborgin linnaan. Rosenborgs slott ei ensinäkemältä näytä ulospäin mitenkään superloisteliaalta linnalta, mutta tiiliverhoilun ei kannata antaa hämätä. Sisään astumalla nimittäin löytää itsensä hämmästelemästä kultaa, marmoria, silkkiä ja norsunluuta täynnä olevaa sisustusta ja esineistöä.

Rosenborgin renesanssityylisen linnan rakennutti 1600-luvun alussa kuningas Kristian IV ja se toimi kuninkaiden asuinpaikkana 1700-luvun alkuun saakka. Sen jälkeen linna palveli kuninkaallisia enää arvoesineiden ja huonekalujen säilytyspaikkana ja toisinaan juhlatilana. Julkiseksi museoksi Rosenborg avattiin jo vuonna 1838 ja siellä on esillä Tanskan kuninkaalliset esinekokoelmat aina 1500-luvulta 1800-luvulle.

Ja hitto, oli se vaan melkoisen upea paikka. Itse kuljin ihan haavi auki huoneesta toiseen yrittäen mielessäni kuvitella millaista noiden kuninkaallisten elämä linnassa on aikoinaan ollut. Palvelusväkeä on pitänyt olla ihan jo takkatulien ylläpitoon hillitön määrä. Aikaa on seurattu täyskultaisesta kellosta, kirjeet kirjoitettu marmorisen kirjoituspöydän ääressä kastaen kynää norsunluusta veistetyssä mustepullossa. Kaulassa on roikkunut timantteja enemmän kuin niska kestää ja ruoka ja juoma on nautittu kultalautasilta ja kristallilaseista. 

Ja lapsukaisetkin on tietenkin viety kuvattavaksi, tai siis ikuistettavaksi. Oikealla on Christian V kuvattu 4-vuotiaana pikkuprinssinä noiden samojen leikkikanuunoiden ympäröimänä, jotka olivat esillä taulun yhteydessä. Isi oli ajatellut, että lapsi pääsee heti nuoresta iästä lähtien harjoittelemaan sotastrategioita, kun on oikeanlaiset vehkeet. 

Yksi pieni huone oli kauttaaltaan peilien peitossa, siihen oli inspiraatio saatu suoraan Versaillesista. Jonkun kuninkaan kerrottiin säilyttäneen tämän peilihuoneen yhdessä komerossa "eroottisia kokoelmiaan". Mitähän on mahtanut 1600-lukulaisessa kuninkaallisessa pornokaapissa oikein ollakaan.. Maalauksia alastomista naisista? Kullasta ja norsunluusta valmistettuja seksivälineitä? 

Koska linnan kellarista löytyy melkoinen kasa kruununjalokiviä, oli pihalla tietenkin oltava aseistetut vartijat aarteita turvaamassa. 

Bongaa kuvasta itse turisti!

Mietittiin tämänkin lootan kohdalla, että mikähän mahtaa olla sen arvo. Kyseessä on nimittäin itse Abraham Lincolnin Frederik VII:lle lahjoittamat Colt-pistoolit. Melkoista historian siipien havinaa oli selvästi kuultavissa.

Kellarin vitriineissä köllötteli toinen toistaan säihkyvämpiä aarteita: koruja, paraattimiekkoja ja tietenkin kruunuja. Kuvassa on lähes kolme kiloa painava 1596 valmistunut Christian IV:n kruunu. En pysty edes kuvittelemaan montako kymmentä/saataa kiloa kultaa, helmiä ja timantteja meitä ympäröikään seistessämme aarekammiossa tuijottamassa kaikkea sitä säihkettä. Vitriineissä oli esillä myös kullasta valmistetut kasteastiat: kastemalja, vesikannu ja kynttilänjalat, joita käytetään edelleen, kun kuningasperheen lapsia kastetaan. Juu, onhan sitä meilläkin monella joku kastemekko joka on kulkenut suvussa vaikka 70 vuotta, mutta 350-vuotta käytössä ollut kultainen kastemalja on jo vähän eri leveleillä. 

Viihdyttiin linnassa molemmat ja siellä oli hurjasti nähtävää. Jos siis historialliset hulppeudet yhtään kiinnostaa, niin tämä kohde on Kööpenhaminan matkailijalle ihan must. Kannattaa ehdottomasti tarkastaa aukioloajat linnan nettisivuilta, sillä esimerkiksi näin talviaikaan linna on avoinna vain klo 10-14. 

 


 

Koska viikonlopun Kööpenhaminan matkan lähtökohta oli mun halu matkata katsomaan Amorphista johonkin kotimaan rajojen ulkopuolelle, aloitan myös reissun purkamisen täällä blogissa lauantaisista keikkakuvista. Päätin tosiaan jo loppusyksystä, että kun pari vuotta sitten kävin Circle-kiertuetta katsomassa kotimaan lisäksi Oslossa, haluan matkata Under the Red Cloud -levynkin tiimoilta Amo-keikalle johonkin päin Eurooppaa. Siinä sitten keikkapäiviä ja paikkoja tutkaillessa ja omaa kalenteria tutkiessa alkoi toi Köpis näyttää sopivimmalta ja tulkini mieleen, että koska kyseessä on loistava olut-kaupunki, voisi mieheni olla kiinnostunut lähtemään mukaan. Amorphista mulle, bisseä murulle, ja siitähän se joululahja sitten muodostui. 

Kun päästiin lauantaina keikkapaikalle Amager Bioon, oli ensimmäinen kanssakeikkailija jonka ovella bongasin, n 10 vuotias pikkupoika isänsä kanssa. Sisälle päästyämme vastaan käveli vielä pikkuisen pienempi jätkä. Täytyy sanoa, että on kyllä eka kerta, kun näen Amoprhis-keikalla jonkun nallekarhu kainalossa. Ehdittiin siinä jo miettiä, että onko tuollainen ihan normaalia Tanskassa, että ipanoita otetaan mukaan tuollaisille iltakeikoille ja että ei kyllä Suomessa onnistuis. Olikin pakko sitten viereen sattuneilta miehiltä tiedustella asiaa, että onko hommat tosiaan näin paljon vapaampia tuolla tanskanmaalla kuin meidän sääntösuomessamme. No ei sentään, ei kuulema ole mitenkään yleistä sielläkään.

Tultiin sitten siihen tulokseen, että pikkujätkät taisivat olla bändiläisten tai kiertuehenkilöstön perhettä. Hauska oli katsella kundien iloisia ilmeitä, kun toinen sai päälleen monta numeroa liian ison bändipaidan ja toinen olalleen Tales From The Thousand Lakes -levyn kansikuvalla varustetun olkalaukun. Toivottavasti keikka oli pojille ja nallekarhulle ikimuistoinen! 

Minä ainakin olin taas varsin onnesta soikeana ukkojen astellessa lavalle ja täräyttivät keikan käyntiin Under the Red Cloudilla. Edellisestä näkemästäni keikasta oli ehtinyt kulua jo lähes viisi kuukautta, joten jo oli aikakin päästä heiluttamaan nyrkkiä lavan eteen lempimusiikin tahdissa. 

Settilista oli varsin timanttinen sekoitus uuden levyn kipaleita ja hyviä poimintoja vanhemmilta albumeilta, mutta joka kerta sitä on mielessä vielä just joku tietty biisi, jonka haluaisi kuulla. Tällä kertaa odotin kovasti, että sekaan olisi mahtunut uusimmalta levyltä löytyvä Enemy At The Gates, mutta se jäi harmikseni puuttumaan. Mutta paljon muuta mahtavaa 16 biisin mittaiseen keikkaan sitten mahtuikin. Esimerkiksi Koivusaaren kanssa yhdessä öristy Drowned Maid jaksoi ilahduttaa tälläkin kertaa. Under The Red Cloud -albumilta kuultiin nimibiisin lisäksi mm. Bad Blood, Sacrifice, Dark Path ja tietenkin ihan sairaan tykki sinkkubiisi Death Of A King. Se on kyllä varsin voimakas kipale ja passaa hyvin yleisön huudatukseen. "DEATH-OF-A-KING! DEATH-OF-A-KING! DEATH-OF-A-KING!", kajahti yleisöstä varsin jykevästi nyrkkien takoessa tahdissa ilmaa.

Ilta päättyi Eclipse-albumilta tuttuun klassikkobiisiin The Smoke. Eclipse oli ensimmäinen levy nykyisen solistin, Tomi Joutsenen, kanssa ja sen julkaisusta tuli helmikuussa jo 10 vuotta. Olen ekan Amo-keikkani nähnyt Ruisrockissa kesällä 2006 ja siitä saakka se on ollut mun listoilla orkesteri numero 1. Koitin keikalta lähtiessä pohtia, että montako kertaa olen ehtinyt köörin jo livenä nähdä, mutta tarkkaa lukua oli mahdoton saada kasaan. Veikkaus on jossain 15-20 väliltä ja joka kerta se on ollut yhtä siistiä. 

Kiitos siis tästäkin illasta Amorphis! Toivottavasti seuraavaa kertaa ei tarvitse odottaa kovin montaa kuukautta.

Kun palasimme keikalta hotellille ja kirjauduin faceen, näin ensimmäisenä ilmoituksen, että Amot on buukattu kotipaikkakunnallani järjestettävään Sotkamon Syke -tapahtumaan ensi elokuussa. Mä niin toivon, että siihen osuisi vapaa viikonloppu töistä, olisi niin siistiä päästä näkemään lempibändi tutuissa kotimaisemissa vaaran juurella!