-Kaupallinen yhteistyö, Valkoinen Puu

Voitteko kuvitella, että olen jo 35 vuotias, mutta en ole koskaan maistanut kahvia. Tämä on useimpien ihmisten mielestä aivan käsittämätöntä ja outoa. Mutta hyvin olen elämässäni pärjännyt ilman kyseistä tuotetta.

Kahvittomuudestani huolimatta minä kuitenkin rakastan kahviloita. Etenkin sellaisia persoonallisia ja viihtyisiä paikkoja, joiden vitriinit notkuvat itse valmistettuja kakkuja ja piiraita. Kun paikan tunnelma ja tuotteet ovat kohdallaan, on kahvilakäynti parhaimmillaan ihana paussi arjen hulinasta. Yksi motoistani kuuluukin, että ”ei ole naista luotu elämään ilman kakkua!”. 😀

Kun alkuvuodesta olin työmatkalla Seinäjoella, sain somessa useammankin kehotuksen vierailla Valkoinen Puu -nimisessä kahvilassa ja enhän minä niiden kakkukehujen jälkeen voinut jättää menemättä. Nyt parin vierailun jälkeen voin sanoa, että paikka ja sen tuotteet ovat kehunsa todellakin ansainneet. Brita-kakku, mustikkainen valkosuklaakakku ja aivan uskomattoman täyteläinen Salaisen puutarhan suklaakakku ehtivät kaikki jättää jälkensä makumuistoihini.

Osa resepteistä on omistajapariskunnan, Kirsin ja Markin, suvuista perittyjä, osa itse kehiteltyjä. Spelttijauhot, marjat ja munat tulevat kaikki läheltä, mutta esimerkiksi Omenamurupiirakan resepti Amerikasta suoraan Markin papan ravintolasta. Ihana, kun yrityksellä on tarina ja historiaa

Koska Valkoinen Puu -kahviloita on toistaiseksi vain Seinäjoella ja kotipaikassaan Kauhajoella, en porilaisena ihan helposti pääse heidän kakuistaan nauttimaan. Paitsi että, heinäkuussa Valkoinen Puu saapuu Coffee Box -konttikahvilansa kanssa lähes tulkoon kotiovelleni!

Valkoinen Puu nimittäin lähtee kakkuinensa ja kahveinensa kesäfestarirundille, jotta muutkin kuin pohjalaiset pääsevät tutustumaan heidän herkkujaan maistelemaan. Kaukana ovat siis ne ajat, kun festarien ruokakojualueelta sai lähinnä makkaraperunoita ja haaleaa suodatinkahvia pumpputermarista.

Valkoinen Puu Summer Tour 2017 tuo kahvilan myös lähelle monia teitä.

 

Löydät Valkoinen Puu -konttikahvilan tänä kesänä seuraavista tapahtumista:

22.-24.6. Nummirock, Kauhajoki

29.6.-1.7. Provinssi, Seinäjoki

7.-9.7. Ruisrock, Turku

7.7.-16.7. Pori Jazz, (Jazzkatu ja Lokkilava)

21.-22.7. Tall Ship Races Music Festival, Turku

3.-6.8. Vauhtiajot, Seinäjoki

19.8. Kyröfest, Isokyrö

25.-26.8. Kokkolan Venetsialaiset

1.-3.9. Ruokamessut, Kauhajoki

 

Jos siis jokin noista tapahtumista on menokalenterissasi, niin kahvi- tai kakkuhampaan kolotuksen iskiessä suosittelen lämpimästi Valkoisen Puun Coffee Boxin paikantamista!

Itselläni on Pori Jazz viikolla töissä iltavuoroa ja työmatka vie minut Jazzkadun läpi, joten saatanpa päivänä tai parinakin hakea työmotivaatiota kakkuhetken kautta. 😀

PS. Sekä minun että Valkoisen Puun instassa on mahdollisuus voittaa kahvi- ja kakkuhetki sinulle ja ystävällesi! Tsekkaa siis instassa sekä @vieruska että @valkoinenpuu


Muistan vielä pari vuotta sitten arastelleeni asukuvien ottamista julkisilla paikoilla. Etenkin yksinään jalustan ja kaukolaukaisimen kanssa piti aina etsiä jokin syrjäinen paikka, jossa ei kulkisi juurikaan ihmisiä ohi.

Sittemmin olen älynnyt kysyä itseltäni, että entäs sitten, vaikka joku näkeekin ja kattois ihmetellen tai pahasti, ja todennut, että mitäs väliä. Niinpä eilenkin virittelin pöytäjalustani paikoilleen Cafe Jazzin terassilla ja nappailin parit kuvat vaikka ympärillä oli ihmisiä useassakin pöydässä.

Tämä on taas yksi esimerkki siitä miten paljon me arkaillaan tehdä asioita, kun jumiudutaan miettimään, että mitähän muut ajattelee. Ja kun useimmiten kukaan ei tuumaa juurikaan mitään, kun kaikki keskittyy itseensä ja murehtimaan puolestaan, että mitähän muut nyt minusta ajattelee. 

Mä meinasin sanoa, että vietin eilen ihan oikeasti totaalisen vapaapäivän tekemättä yhtään töitä, mut sitten muistin, että teinhän mä yhdet koevedokset illalla. No mutta melkein!

Juhannuksena mä kyllä ihan oikeesti lupaan itselleni päivän tai kaksi ihan totaalisesti irti kaikesta työhön liittyvästä. Tässä on nyt muutama viikko mennyt niin töitä töiden päälle -meiningillä, että on meinannut päästä unohtumaan, että elämässä vois tehdä muutakin.

Koko lauantaipäivä meni aamusta illan terassipiipahdukseen saakka tuolla oranssilla Your Facen trikoomekolla. Ostin mekon jo viime kesän lopulla, mutta en ehtinyt silloin paljoa käyttää. Nyt tuntui siis kuin olisi uuden mekon saanut. Mekon malli on aika samanlainen kuin tämän Junarosen mekon, jota multa löytyy sininen ja musta. Tuo vyötärön rypytys on vaan niin kiva yksityiskohta ja luo omenaisene keskivartaloon ihan minimaalisen illuusion vyötäröstä. 😀

mekko – Your Face / sandaalit – H&M / korvikset – Kirju / aurinkolasit – Le Specs

Mulla oli ollut ihan sellainen kuvitelma, että tuo Your Face on merkki, minkä vaatteet ei kokoiselleni pyllerölle mahtuisi. Mutta joskus sitten Kampissa bussin lähtöä odotellessä päädyin tuota ja paria muutakin mekkoa sovittelemaan ja sain todeta, että ainakin noista trikoisista vaatteista löytyy kyllä tällaiselle 48 -kokoisellekin sopivaa. Oma mekkoni siis kokoa XL, joka mielestäni Your Facen suurin koko.

Kannattaa siis joskus uskaltautua niihinkin kauppoihin, jotka tuomitsee päässään vain "normaalikokoisten" kaupoiksi. Saattaa yllättyä joskus positiivisestikin!

 


Mulla on muutamia tosi pinttyneitä tapoja yhdistellä asioita pukeutumisessani. Yksi niistä on se, että mustavalkoisen raitapaidan sisältämä asu saa lähes poikkeuksetta punaiset asusteet väripilkukseen. Niin myös tänään. 

housut – H&M / t-paita – Esprit / takki – H&M / laukku – Diesel / sandaalit – Merrell (saatu) / korvikset – Aarikka

Pelkät punaiset sandaalit eivät tuntuneet riittävältä, joten sidoin päähän bandanan ja maalasin vielä huuletkin punaiseksi. Ja niin oli taas aika klassinen setti kasassa. 

Tukkani ollessa vielä lyhyt, peitin aina koko pään käyttäessäni huivia, mutta ai vitsi tää itselleni uusi lähestysmitapa, bandana + nuttura -yhdistelmä on kiva!

Muljailin tuota t-paitaa aamulla peilin edessä, että miten se parhaiten asettuisi housujen kanssa. Paita ei mallinsa vuoksi jotenkin yhtään toiminut helma housuihin työnnettynä, mutta tosi tylsältä tuollainen perusteeppari näyttää näiden housujen kanssa siinä pöksyjen päälläkään.

Helmaa oli kuitenkin juuri riittävästi, että siihen sai nykerrettyä solmun, ja sehän näyttikin mielestäni oikein kivalta. Noiden housujen juttu, kun on mielestäni juurikin tuo korkean vyötärön luoma illuusio pitkistä jaloista ja se tuhoutuisi, jos paidan helma katkaisisi linjan väärästä kohtaa. (samaa asiaa demosin jo viime kesänä)

Tää on taas näitä tosi mielipiteitä jakavia valintoja, että on ikään kuin vatsa esillä eikä paidan helman alle piilotettuna. Monen mielestä se on tällaisella pullealla omenalla ihan nounou, mutta itse en ymmärrä miksi vatsakumpuja, edes isompia sellaisia, pitäisi aina peitellä. 

Sain muuten tänään pitkästä aikaa kuulla yllättävää ja ällöttävää vartalokommentointia. Lounastunnilla kauppakeskuksen käytävää astellessani, joku keski-ikäinen äijä huusi penkiltään kovaan ääneen, että "on sulla ainakin kauheet tissit!" Mä en ollut edes muistanut kuinka paljon sellainen tilanne nostattaa pulssia.

Meni sellainen ärsytyksen, inhon ja nöyryytyksen väristys läpi koko vartalon. Onneksi en tällä kertaa jäänyt sanattomaksi ja paennut nopeasti paikalta, vaan käännyin ympäri, palasin miehen eteen ja sanoin sanottavani. Että mikä helvetti saa hänet kuvittelemaan, että olisi millään tasolla ok huudella tuollaisia huomioita ääneen.

Ei ole kyse siitä, että minua ahdistaisi se asia, että minulla on isot rinnat. En minä niitä häpeä. Mutta on ihan älyttömän nöyryyttävää tulla jossain julkisella paikalla vieraan ihmisen toimesta sormella osoitelluksi jonkin oman kehonosan vuoksi. Olla kävelevät tissit.

Tuollaisen huutelun edessä sitä jotenkin tuntee olevansa vaan ne hiton rinnat ja jotenkin sillä tökeröllä kommentilla paljaaksi riisuttu. Miksi ihmeessä mä muuten edes koen tarvetta selitellä mikä mua siinä kommentissa ahdisti ja ärsytti? Sehän pitäis olla kaikille ihan ilmiselvää, että toisen kehon ja ulkonäön kommentointi on tympeetä, ahdistavaa ja tökeröä.

En tiedä saiko vihainen purkaukseni tuota ääliötä ajattelemaan käytöstään yhtään, vai tuleeko hän jakamaan huomioitaan muille ihmisille tulevaisuudessakin. Mutta ainakin mä puolustin itseäni siinä tilanteessa, enkä vain antanut asian tapahtua sanomatta mitään.