Kampaajalla käynnistä on jo kuusi viikkoa, joten tukan väri oli todellakin ehtinyt kulahtaa. Sain tuolloin Maikulta mukaani lopun tuubin pinkkiä Color Maskia, mutta en vain laiskuuttani ollut saanut laitettua sitä hiuksiini, vaikka sävy oli häipynyt hiuksistani jo viikkoja sitten.

Ja aatella, olin nuorempana se tyyppi, joka värjäsi hiuksiaan ihan viikottain! Nyt en ole enää vuosiin värjännyt hiuksiani itse, vaan tukkani on saanut uutta sävyä ainoastaan kampaajan tuolissa.

Eilen kuitenkin sain vihdoin otettua itseäni niskasta kiinni ja tuutattua tätä KC Professionalin Purple Rainia päähäni jotenkuten huolimattomasti. En siis todellakaan tehnyt mitenkään tarkkaa työtä taikka kammannut väriä tasaisesti hiuksiini, vaan hieroin suoravärin pitkiin osiin samoin kuin olisin laittanut shampoota. Annoin värin vaikuttaa n. 25 minuuttia (ohje on 15-30 min) ja tässä lopputulos:

Kyllähän siitä taas ihan pirteän pinkki tuli! Jos nyt koittaisin olla hieman ahkerampi ja lisäisin väriä seuraavan kerran jo vaikka parin viikon päästä. Olisinkohan niin aikaansaava?

Mulla siis laitettiin tätä samaa suoraväriä silloin myös kampaajalla käydessä ja väri pysyi suht näkyvänä noin kolme viikkoa. Ja koko sen ajan myöskin väriä lähti aina ihan näkyvästi hiuksia pestessä. Tämän sai aina huomata hotellin valkoisia pyyhkeitä käyttäessä. 😀

Odotan siis värille jälleen aika samaa muutaman viikon elinkaarta. Jos nyt tämän tuubin avulla selviäis vielä ainakin tän kesäkuun ja katellaan kampaajakäyntiä sitten taas vaikka heinäkuulle.


Vuoden ajan joka viikko yksi kuva oman ihan tavallisen arjen tylsyydestä tai menosta ja meiningistä. 

Olen jo vähän sivulauseissa intoillut viikonlopun aikana uudistuneesta parvekkeestamme. Ennen kuin nappaan siitä kuvia tänne blogiin saakka, niin arkikuvassa yksi työvaihe, kun Tommi sirkkelöi juoksuja pavekkeen lattian kaatoihin sopiviksi.

Pikku parvekeremppa tapahtui isäni ja Tommin yhteistyönä. Siellä ne yhdessä mittailivat, sahasivat ja porasivat ja uusi lattia valmistui ihan hetkessä. Ihanat kalusteet olis isäni nikkaroinut jo kotona. Ihan mahtavaa, kun läheltä löytyy tuollaisia käsistään käteviä ihmisiä, joiden käsissä syntyy lähes mitä vaan!

En itse ole valitettavasti perinyt vanhempieni kädentaitoja kaikessa laajuudessaan, mutta kyllä sieltä onneksi jotain osaamista on omaankin laariin satanut. Kodin peruja on kuitenkin se, että arvostan ihan hirveästi sellaisia ihmisiä jotka osaavat tehdä monipuolisesti asioita käsillään.

Remppamieshommilla se taisi tuo Tommikin minut aikoinaan hurmata. Porakone kädessään tuli kiinnittelemään hyllyjä seiniin ja korjailemaan asioita. Edelleenkin mun mielestä tuo mies on jotenkin hurmaavimmillaan silloin kun se keskittyneenä poraa, vasaroi tai sirkkelöi. Eli aika ihana otos mun Puuha-Petestä tämä arkikuva!


Tänä päivänä on varmaan aika moni teistäkin ollut jossain juhlissa kittaamassa skumppaa ja lapioimassa voilepäkakkua naamaan. Meillä oli ohjelmassa Tommin sukulaispojan valmistujaiset.

Mä en koskaan tällaisiin perus perhejuhliin sen kummemmin mieti vaatteita etukäteen, vaan kävelen suihkun jälkeen vaatekaapille tietäen, että kyllä sieltä joku kiva mekko löytyy. Tällä kertaa päälle päätyi tämä viime keväänä Inspiration Blog Awardseissa edellisen kerran nähty H&M+ -malliston kotelomekko. 

Näppärästi kylläkin sain mekon ratkeamaan heti mennessä harpattuani autoon hieman liian reteästi. Takana meinasi olla sitten pikkuisen antavampi halkio. Piti sitten juhliin päästyämme ensimmäisenä pyytää talon emännältä hakaneula, jotta sain paikattua helmaa sen verran, ettei se ratkeaisi lisää kesken juhlien ja välttäisin mummokalsarien vilkkumisen. 😀

Se on kyllä aivan sama mitä omenavartaloisen ihmisen pukeutumisesta sanotaan, itse luotan kemuista toiseen aina kotelomekkoihin. Mulla vaan on aina lähes poikkeuksetta tosi hyvä fiilis sopivasti vartalonmyötäisissä mekoissa. Aivan sama vaikka jollain A-linjalla kenties vatsakumpu peittyisikin. Mut peittyis siinä kyllä se vähäinen vyötärökin mitä mulla on. Luotan siis ennemmin vartalon muodot paljastaviin kuin niitä peittäviin mekkoihin.

Omaan makuuni tyylikkäin juhlamekon helman pituus on tällainen juuri polvet paljastava. Korostaa korkojen kanssa sääriä just sopivasti ja sopii mittasuhteiltaan loistavasti ainakin itselleni. 

mekko – HM+ / nahkarotsi – Saki / kengät – Wonders / laukku – Global Accessories

Koska mekon selkäpuolen näkyvä pitkä vetoketju oli kullanvärinen, piti samaa väriä laittaa myös korviin. Kampaus syntyi jälleen kerran sillä metodilla, että jätin tukan pesun jälkeen harjaamatta. Takkukasa vaan föönillä kuivaksi ja yhdellä nipsulla kiinni. 😀

Tänään oli pientä aihetta juhlaan myös omassa kodissa. Parvekkeemme pikku remppa nimittäin valmistui ja uusi ihana kesähuoneemme sai myös hieman uutta sisustusta. Sen kunniaksi kilisteltiin skumpalla vanhempieni ja ystäväni Annin kanssa. Että voi ihminen olla innoissaan parvekkeesta! Pakko kyllä esitellä se teillekin.